Erät B ja C ovat osansa keilanneet ja valmiina on tulosluettelo ykkösvaiheesta. Sen loppuun suorittivat kaikki 390 pelaajaa. Kahden viimeisen erän paras suomalainen oli Teemu Putkisto, jonka tulos 1081 (keskiarvo 216,2) riittää sijalle 81, eli ei aivan jatkopaikalle. Teemun alku oli vaisuhkoa, 201 ja 178, mutta sitten Pohjanmaan poika löysi linjat ja tulosta alkoi tulla. Kolme viimeistä sarjaa olivat 237, 238 ja 228. Eroa jatkopaikkaan Putkistolla on 13 pistettä. Santtu Tahvanainen keilasi melko ihmeellisen pelin. Hän sai aikaan tuloksen 1075 (215), vaikka pöytäkirjassa oli vain kaksi parisarjaa. Peräkkäisten sarjojen eroksi tuli 140 pistettä, ja sitten toiseen suuntaan 103! Pari ensimmäistä sarjaa oli vaisuja, 191 ja 194. Kolmanteen pallo osui pesään ja nurkkakeilat putosivat kymmenen kertaa alusta alkaen. Yhdestoista heitto jätti kympin pystyyn ja sarjaksi merkittiin 289. Neljäs sarja meni poskelleen heti alusta alkaen, ensin neljä-pois-reikä, kaato, kolmanteen ruutuun neljän keilan 3-4 reikä, 2-4-8-10 reikä, kaato, kotiportti, tupla, 7-10, ysipaikko, 149. Siis viisi reikää, jotka kaikki jäivät paikkaamatta. Viides sarja osui taas kohdalleen ja 252 avitti paljon. Sijana on 87. Jesse Kallio löytyy vasta riviltä 267 tuloksella 954 (190,8). Neljä sarjaa meni jotenkuten, välillä 193-214. Se yksi, neljäs, antoi vain 145, kun alkuun meni seiskasta ohi, sitten viidennessä 3-7-9, kuudennessa neljä-pois-reikä, ja ysiin 6-7 reikä. Jesselle tulee kiire jatkopaikalle.

Ensimmäisessä blokissa kärkeen keilasi Jasen Belmonte tuloksella 1264 (252,8). Katkorajalla sijalla 63 on Tomas Käyhkö 1094 (218,8). Hallitseva mestari Anthony Simonsen, jolla on varma jatkopaikka, löytyy sijalta 84 pistein 1077.

Tiistaina erät keilaavat järjestyksessä B, C, A. Suomalaisittain tuo tarkoittaa Putkisto ja Kallio, sitten Tahvanainen ja viimeksi Käyhkö, Osku Palermaa ja Olli-Pekka Pajari.

B-erä alkaa klo 15 Suomen aikaa, C-erä 19.30 ja A-erä aamuyöstä.

 

Pekka Korpi

Mastersin infosivuille, mm. tulokset

Mastersin sivuille

Liveseuranta