Jonesboro Openissa vasenkätiset keilaajat kostivat kaksi viikkoa sitten Lubbock Sports Openissa kokemansa nöyryytyksen. Silloin 16 parhaan joukossa ei ollut yhtään vasuria, nyt he veivät kaikki porraspelipaikat.

Vielä ennen round robinin sijoitussarjaa tilanne näytti suht koht normaalilta, mutta sijoitussarja muutti tilannetta dramaattisesti. Mykel Holliman otti ykkösportaan voittamalla Matt Russon. Molemmat keilaavat vasemmalta puolelta. Toisessa otteluparissa Sam Cooley oli kaksi pistettä edellä Jakob Butturffia. Vasuri Butturff kaatoi oikeakätisen Cooleyn 234-213. Kuudentena ollut vasenkätinen Eric Jones hurjasteli 243 Tommy Jonesia vastaan ja ampaisi neljänneksi kuudella pisteellä ohi Cooleyn. Näin koko porraspelikvartetti oli vasenkätisiä. Kaikki loppupeleihin päässeet miehet pelasivat 38 jalkaa pitkää Marshall Holman – olosuhdetta uretaanipalloilla.

Paitsi vasenkätisiä, koko kärkiporukka on kovin nuorta. Holliman on porukan vanhin 28 ikävuodellaan ja nuorimmainen Jones on vasta 16-vuotias.

Ensimmäisessä ottelussa kokenut Butturff otti selvän voiton tilannetta hermoilleesta kahden käden tekniikalla keilaavasta Jonesista. Jakob aloitti sarjan tasareiällä, joka jäi paikkamatta. Neljä seuraavaa heittoa olivat kaatoja ja ratkaisu tuli jo siinä vaiheessa. Teinipoika Jones ei saanut heittoaan pysymään hollillaan, vaan teki huonoja avauksia, joista tuli kaksi tyhjää. Hän sai tuplan vasta kymppiruutuun, kun peli oli jo menetetty. Butturff voitti matsin 216-178.

Myös toinen sarja ratkesi varhain. Russo teki ensin tuplan, paikkasi sitten jääneen kotiportin ja tuplasi siihen päälle. Butturff tuskaili seiskakeilojen kanssa. Hänelle jäi seitsemään ensimmäiseen ruutuun neljä kertaa seiska pystyyn ja kun vielä yhdestä tuli missi, eikä tuplia, oli ero puolisarjassa jo nelisenkymmentä pistettä. Lopputripla kavensi eroa, mutta Russo marssi loppuotteluun pistein 234-207.

Finaalisarja alkoi komeasti, molemmat kaverit tekivät neljä kaatoa alkuun. Kumpikin himosi uransa toista voittoa, molemmilla oli ansiolistalla yksi voitto vuodelta 2020. Viidennessä ruudussa vuoden 2019 tulokas Mykel Holliman veti heittonsa keskelle patteria ja jätti ison reiän, 2-4-7-10. Se jäi paikkamatta, mutta Russo antoi tuon virheen anteeksi heittämällä omaan viidenteen ruutuunsa seiskapaikkonsa ränniin. Puolivälissä Russo johti viidellä pisteellä. Hän teki heti perään toisen tyhjän, mutta nyt oli anteeksiantovuorossa Mykel, joka tekaisi isosta kuvasta missin seiskaruutuun. Russo ryhdistäytyi tehden tuplan ja seiskapaikon jälkeen vielä kolme kaatoa lisää. Tuohon ei Holliman pystynyt vastaamaan, joten Russo voitti toisen tittelinsä pistein 225-197. Voiton ratkettua Russon halailun kohteiksi joutuivat ensin vastustaja, sitten tour rep ja paikalle sattunut Andrew Anderson.

PBA Summer Tour jatkuu viikon kuluttua Ohion Coldwaterissa.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille