Miesten parikilpailu pelattiin kolmessa erässä, jokaisessa yksi Suomen pari. Ensimmäisessä keilasi Jarno Lahti ja Juhani Tonteri, toisessa Joonas Jähi ja Luukas Väänänen sekä kolmannessa Tomas Käyhkö ja Niko Oksanen. Kaikki kolme paria selvitti hienosti tiensä 24 parhaan jatkokierrokselle.
Pelimuoto on vaihtunut singlen jälkeen bakeriksi. Pelijärjestystä voi muuttaa sarjojen välissä, mutta ei ole pakko. Pelataan seitsemän sarjaa, jonka jälkeen 24 parasta paria jatkaa toiselle kierrokselle. Parit jaetaan neljään lohkoon. Round robinin jälkeen lohkovoittajat jatkavat jälleen semifinaaliin.
1. erä
Jarnon ja Juhanin peli alkoi aika kivasti. Kaato, 3-4-6 josta paikko, neljän jono. Loppu vielä ehjää ja tulos 235. Toiseen sarjaan vielä vähän parannusta, vain kolme kertaa jouduttiin paikkohommiin. 247 ja yhteensä 482, erän toinen sija. Kuten aamupalapöydässä hieman ennakoitiin, muut ovat tarkkailleet suomalaisten pelilinjoja, etenkin Tomaksen ja Luukaksen. Tänään pelaaminen on aloitettu selkeästi alempaa.
Kolmas sarja näytti kulkevan samoilla raiteilla. Kymppiruutuun pamahti kuitenkin 3-6-7-10 reikä, joka tiputti tuloksen 208:aan. Kolmella sarjalla koossa kuitenkin 690 ja riitti nostamaan parin kärkeen. Rata-arvonta olikin tehty niin, että pelataan kaksi sarjaa samalla rataparilla. Neljäs sarja alkoi vanhaan malliin. Seiskaruutuun napsahti triplan päälle 3-10 reikä, joka jäi paikkaamatta. Tupla päälle ja ehjää, sarjan tulos 214. Italian pari Santu – Parapini siirtyi kärkeen tuloksella 911, Malesia toisena 909 ja Suomi kolmantena 904.
Viides sarja, vain yksi kymppi jäi pystyyn seiskaruutuun mennessä. Kasiruutuun ikävä 3-6-7-10 reikä. Perä umpeen, tulos 240. Australian pari Julian Dinham ja Luke Doyle pääsi yrittämään, he tekivät 299. Sillä he nousivat toiseksi tuloksella 1150. Kärkeen siirtyi Malesian pari 1155. Meillä kolmas sija edelleen 1144. Takana vaanii Ruotsin pari Pontus Andersson ja Joachim Rosén Karlsson.
Kuudennen sarjan alkuun nähtiin ensimmäinen tyhjä. Pystyssä 3-6-10, jossa kymppikeila siirtyi pois paikaltaan lähemmäksi ränniä. Vaikea paikattava ja tyhjä siitä tulikin. Toiseen ruutuun paikko ja siitä alkaen neljän jono. Pari paikkoa ja jälleen kaatoja. Lopputulos 233 ja yhteensä 1377. Australia pääsi heti perään yrittämään uudestaan, tällä kertaa viimeisellä ei jäänyt mitään pystyyn ja ensimmäinen baker-300 näki päivänvalon. Kärjessä Australia ja Malesia vaihtoivat paikkaa.
Viimeiseen sarjaan saimme pelikavereiksi Australian parin. He aloittivat tuplalla, mutta sen pidemmälle eivät alusta päässeet tähän sarjaan. Meidän parilla rata oli hitaampi ja pelipaikkaa jouduttiin hakemaan selkeästi ylempää kuusi ensimmäistä ruutua. Sitten se löytyi ja tulos saatiin nostettua hienosti 223:een. Lopputulos tasan 1600 ja sillä oltiin erän toinen. Edellä oli hienosti keilannut Australia tuloksella 1651. Kolmanneksi nousi viimeisen 248 sarjan avulla Ruotsi tuloksella 1598.

Juhani Toteri, Jarno Lahti, Julian Dinham, Luke Doyle, Joachim Rosén Karlsson ja Pontus Andersson
2. erä
Ei hassumpi aloitus Joonaksella ja Luukaksella. Kaatoja kahdeksan alusta ja kaksi paikkoa. Sillä kertyi 268. Ruotsin James Blomgren ja Jesper Svensson tekaisivat ensimmäiseen tyhjän, loput olivatkin kaatoja ja tulos 276. Ranskan ykköspari Maxime Dubois ja Gaetan Mouveroux pisti vieläkin paremmaksi, 278.

Isoja sarjoja tehdään tässä erässä, katsotaan kuinka korkealle tulostaso nousee. Meikäläisillä alkoi hyvin tuplalla, sen jälkeen edettiin paikko-kaadolla. Onneksi tekivät ysi-kymppiruutuun loput ja 223. Ruotsalaiset kärkipaikalle 523. Ranskalaiset toisena 520, meidän pari kolmantena. Tanskan Tim Stampe ja Carsten Hansen vetivät 267 ja ovat nousussa.
Kolmas sarja pelattiin ranskalaisten kanssa. Pari tuplaa ja paikkoja, sillä kertyi 214. Ranska ei saanut parasta peliä, yhdellä reiällä tuli 205. Tanskalaiset nakuttivat vieressä 245 ja menivät ohi toiseksi. Ohi menivät myös Korean ja Kanadan parit. Ruotsi jatkaa kärjessä.
Radanvaihto rataparin toiselle radalle auttoi. Paikko, viiden jono. Mutta sitten 5-7 reikä. Loppu ehjää ja tulos 220. Vieressä Ruotsi onnistui tekemään ensimmäisen kaadon vasta seiskaruutuun. Paritulos 201 silti. Toisella puolella Tanska meinasi tehdä ison sarjan, mutta ysiruutuun merkattu kuusi miinus vaikutti asiaan ja tuli 219. He nousivat silti kärkeen yhteistuloksella 953. Toiseksi nousi Kanadan Francois Lavoie ja Mitch Hupe 946. Jähi Väänänen kaksikko on kuudes 925.
Viides sarja pelattiin Korealaisten kanssa. Sarjan puoliväliin iski synkkä hetki, ensiksi reikä ja perään tyhjä. Muuten ehjää mutta ei tuplaa pidempää, tulos 19. Eurooppalaiset olivat yllättävän alhaalla singlen sijoituksissa. Nyt pohjoismaat, muutkin kuin Suomi, ovat selkeästi löytäneet peli-idean. Ruotsi ja Tanska pelasivat samalla rataparilla sarjat 236 ja 237 ja menevät menojaan. Paitsi kärkeen kiilasikin 276 tehnyt Malesian pari tuloksella 1195.
Kuudennessa sarjassa alussa Joonas joutui hakemaan pelipaikan ylempää ja vaihtamaan palloa. Kolmen paikon jälkeen tripla, loput ehjää. Sarja 224, yhteensä 1334 ja erän sija 7. Malesian Muhammad Danial Abu Samah ja Mohammad Hafiz Zainuddin jatkoivat tuloksellista keilaamista ja pitävät kärkipaikkaa tuloksella 1454. Kehujen jälkeen Tanska romahti alle parin tehden 187. Ruotsi sukelsi vielä pahemmin, heille vain 157 ja tipahtivat meidän taakse kahdeksanneksi. Ranska sen sijaan nousi takaisin toiselle sijalle keilattuaan 277. Kolmantena Romania joka keilasi nyt 256 ja edellisen 289.
Viimeinen sarja aloitettiin viiden jonolla. Onneksi se kolmas kerta oli vasta kymppiruudun ylimäärinen, sarja 263 ja lopputulos 1601 eli pinnan parempi kuin aamuerän parilla. Malesian pari piti kärkipaikan loppuun asti tuloksella 1699 joka on tällä hetkellä karsinnan kärkitulos. Romanialaiset Mihai-Alin Dragnia ja Mate Balazs-Becsi ottivat toisen sijan 1660 ja Ranskan Maxime Dubois ja Gaetan Mouveroux kolmas 1649. Suomen pari oli erän viides.

Kokonaistilanteessa parimme ovat sijalla kuusi ja seitsemän.
3. erä
Kolmas ja viimeinen karsintaerä ratkaisee toiselle kierrokselle menevät 24 paria. Suomen Niko Oksanen ja Tomas Käyhkö olivat tekemässä aika hyvää aloitusta 279, mutta kymppiruudun toisella heitolla ei kasikeila hievahtanutkaan. Tulikin silti ihan hyvä 268.

Toinen sarja alkoi jälleen lupaavasti, tupla, paikko ja tupla. Sitten kuutos- ja kasiruutuihin reiät. Loppuun ehjää, sarjaksi 185. Kärkeen Tanskan pari Niclas Sörensen ja Mathias Ankerdal 506.
Kolmossarjaan saimme kaveriksi naapurimaamme Markus Janssonin ja Robin Ilhammarin. He saivat pelin kulkemaan paremmin kuin edellisessä sarjassa, olisiko meistä ollut apua? Meille 226 ja ruotsalaisille 233.
Tässä erässä pelaaminen on aloitettu hieman eri tavalla kuin aikaisemmat erät. Osa radoista on selkeästi erilaiset keskenään, kun on aloitettu keskemmältä. Nyt meidän pari joutui siirtymään tällä radalla ylemmäs pelaamaan. Ei kovin huono peli-idea, seitsemän jono alkuun. Paikko päälle, mutta sitten ikävä klippi kuutos-kympistä. Sarja 254 ja tulosta 933. Tällä noustiin erän toiseksi, Tanskan pari jälkeen. Heillä on kolme pistettä enemmän. Kolmantena Qatarin pari, jotka heittivät toiseen sarjaan 278.
Viidennessä sarjassa Tomaksen peli-idea lähti hieman karkuteille. Alkuun kaksi paikkoa, sitten reikä. Peli-idea palasi onneksi loppusarjaan jotta saatiin 202 kasaan. Tanskalaiset kärkenä, Suomi edelleen toisena tässä erässä.
Toiseksi viimeinen sarja aloitettiin paikkopelillä. Niitä tuli neljä ensimmäistä ruutua, mutta ei enempää tähän sarjaan. Muihin ruutuihin merkattiin rasteja, 254 nosti parin erän kärkeen.
Viimeinen sarja ja hyvältä näyttää. Kaato, tyhjä ykkös-kympistä, kaatoa kaadon perään päälle. Kuuden jono ja tämän parin jatkopaikka alkoi olla selkeä. 246 ja yhteensä 1635. Näemme toisella kierroksella kaikki kolme paria kuten naistenkin puolella!

Naiset aloittavat ensiksi klo 9 (klo 3) ja miesten vuoro on klo 11.45 (klo 5.45). Semifinaalit alkavat klo 8 Suomen aikaa.
Naisten parikilpailun 2. kierroksen otteluohjelma
Miesten parikilpailun 2. kierroksen otteluohjelma
Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka