Naisten SM-liigan tavoin miesten SM-liiga palaa pidemmältä tauolta, kun edellinen liigakierros keilattiin Kupittaalla lokakuun lopussa. Sarjataulukossa tilanne on tiukka, joten Tampereen kierroksella joukkueille on tärkeitä pisteitä jaossa, kun kaksi kierrosta on enää jäljellä. 

Miesten liigakierrosta Kaupin keilahallista pääsee seuramaan suorana lähetyksenä SKL:n YouTube-kanavan kautta! Selostajina toimivat tuttuun tapaan Pertti Tapola ja Timo Palermaa. 

Liigakierros pelataan tutulla aikataululla: lauantaina pelit alkavat klo 11.00 ja päivän aikana joukkueet pelaavat kuusi ottelua. Loput viisi ottelua pelataan sunnuntaina klo 10.00 alkaen.

Varkauden Mainarit oli Turussa lokakuun lopulla keilatun miesten SM-liigan toisen kierroksen paras joukkue ja nousi sarjassa heikon avauskierroksen jälkeen jo kolmanneksi. Kärjessä sarjataulukossa on vahvasti viime kausina esiintynyt Turun TPS, joka oli Oulussa Alppila Bowlingissa pelatun kauden avauskierroksen ykkösjoukkue. Toisena sarjataulukossa ennen viikonloppua on Helsingin GB.

Tiukka tulee olemaan taisto vielä mitalipelipaikoista. Sarjataulukossa viisi ensimmäistä joukkuetta ovat hieman karussa, kun runkosarja on puolivälissä. Sarjaa johtaa TPS 282 pisteellä, GB on toisena 268 pisteellä ja kolmantena Mainarit 260 pisteellä. Myös Bay ja TKK ovat hyvin taistelussa mitalipelipaikoista 256 ja 255 pisteellä.

Tässä vaiheessa kautta henkilökohtaisissa tuloksissa kärjessä ovat Tomas Käyhkö ja GB:n Joonas Jähi, jotka ovat pelanneet 11 ottelua. Käyhkön tulos on näistä sarjoista 2539, KA 230,82 ja Jähillä 2452, KA 222,91. Kolmantena tuloksissa on Bayn Santtu Tahvanainen, jolla myös 11 sarjaa takana ja tulos 2442, KA 222.

Kaikki 22 ottelua pelanneista pelaajista kovinta vauhtia on pitänyt TPS:n Samu Valaranta, jolla 22 sarjaan tulosta on syntynyt 4819, KA 219,05.

Linkki: Kaikki henkilökohtaiset tulokset 

Huomionarvoista Kaupin liigakierroksella on se, että Tomas Käyhkö, Santtu Tahvanainen sekä Osku Palermaa eivät ole pelaamassa, mutta hyvästä syystä, sillä kolmikko on suuntaamassa PBA-kiertueelle. Lisäksi naisten SM-liigassa Porin Giantsia edustava Peppi Konsteri pelaa tällä kierroksella farmisopimuksella miesten liigaa Tampereen TKK:n riveissä.

Linkki: livelähetykset – SKL:n YouTube-kanava

Linkki: Rataolosuhde Kaupissa 

Miesten SM-liigan sarjataulukko 

 

Teksti ja kuva: Henri Havusela