Tampereella Kaupin keilahallissa naisten liigakarsinta on saatu päätökseen. Kun panokset ovat urheilussa kovat, usein se tarkoittaa jännittäviä hetkiä ja niitä todenteolla saatiin myös tänään, sillä päätösotteluihin lähdettäessä molemmat liigapaikat olivat täysin auki. Karsinnan voitti Helsingin Ke-Ro, joka siis säilyttää paikkansa naisten SM-liigassa. Sen sijaan liiganousun teki tänään Kokkolan CPS, joka nappasi karsinnan toisen sijan vain pisteen erolla Tampereen TKK:hon, jonka kohtalona oli pudota liigasta. Neljänneksi karsinnassa sijoittui Helsingin Patteri, mutta sekin vain kahden pisteen erolla kakkossijasta.
Karsinta oli tänä keväänä äärimmäisen tiukka. Kolmen pelatun ottelun jälkeen CPS:n, TKK:n ja Patterin pisteet olivat 25, 24 ja 23.

Ke-Ro taisteli naisten liigakarsinnan ykkösjoukkueeksi. TKK:n kohtalona oli putoaminen.
Päivän ykkösjoukkueen Ke-Ro:n riveissä pelasivat lauantaina Iida Gylden, Suvi Hannunen, Jenni Styrman, Hanna Stenroos ja Jenni Stenroos.
Kaiken huipuksi viimeisiin otteluihin lähdettiin pienillä eroilla, ja viimeisissä peleissä kohtasivat toisensa tämän kauden liigajoukkueet TKK ja Ke-Ro ja toisessa ottelussa nousua hakeneet CPS ja Patteri. Käytännössä otteluissa panoksena oli, että toisesta ottelusta liigaseura putoaa ja toisesta ottelusta tulee liiganousija.
Ja se Kokkolan CPS:n nousu tuli vielä sellaista reittiä, että joukkueen oli pakko odottaa lopullisia varmistuneita tuloksia. CPS ja Patteri pelasivat nimittäin tasapelin ja ottelun pisteet jaettiin 9-9. Ke-Ro puolestaan voitti TKK:n 14-4. Kun kaikki pisteet vahvistettiin ja CPS:n pelaajille varmistui pisteellä nousi, ratkesi joukkue vapautuneisiin tuuletuksiin ja tunteetkin nousivat pintaan.
CPS:n riveissä keilasivat karsinnassa Laura Tuomisalo, Sonja Liimatainen, Niina Koutonen, Milla Rusila ja Pia Furu.
Samalla CPS teki ison työn koko Kokkolan hyväksi. Kokkola on ollut viimeksi keilailun liigakartalla kaudella 1996-97, jolloin sekä miehissä että naisissa pelasivat kokkolalaisseurat.
– Tämä oli meidän tavoite tälle kaudelle, että nousemme liigaan. Sitä tavoitetta on myös epäilty ja varmasti sekin toi tähän päivään lisäboostia. Piritta Kantolalle pitää antaa kiitosta. Hän ehdotti, että Pohjanmaalta pitää koota naisten joukkue, jolla on mahdollisuus nousta liigaan ja tässä sitä nyt ollaan, kommentoi joukkueenjohtajankin rooliakin vetävä Laura Tuomisalo.
Eikä jännitystä ollut pelkästään viimeisissä otteluissa. Yksi ratkaisunhetki koko karsinnan kannalta oli CPS:n ankkurin Milla Rusilan kymppiruudun kolme kaatoa toisessa ottelussa. Noilla kaadoilla CPS voitti TKK:n yhdellä pisteellä 717-716.
– Ihan tosi hyvältä tuntuu ja siltä, etten enempää olisi voinut näissä peleissä tehdä. Onneksi pään sai koottua lopussa ja kaikki meni lopulta hyvin. Siinä toisessa pelissä oli tosiaan se tilanne, että tarvitsin ne viimeiset kaadot, niin olen kyllä ylpeä omasta suorituksesta ja ennen kaikkea koko meidän joukkueesta.

Milla Rusila
Toisen ilo on toisen suuri pettymys. Tampereen TKK:lle karsintoihin joutuminen jo itsessään oli varmasti suuri pettymys ja nyt joukkue putoaa liigasta pisteen erolla karsintojen päätteeksi. Ke-Ro siis voitti karsinnat ja helsinkiläisseura nähdään naisten liigassa myös ensi kaudella.
Miesten liigakarsinta on kesken ja uutisoimme siitä erikseen lauantai-iltana.