Suomen naisten joukkue saavutti MM-joukkuekilpailusta pronssia USA:n oltua välierässä parempi pistein 203–183. Suomi saavutti Dubain MM-kilpailuissa lopulta kolme mitalia. Naisille mitali oli naisten MM-joukkuekilpailuista ensimmäinen vuoden 1995 jälkeen.

Naisten parikilpailun välierässä Suomi ja USA kävivät jännittävän kamppailun paikasta loppuottelussa. Joukkueet etenivät yhdeksän ruutua aivan rintarinnan, ja ratkaisu jäi kymppiruutuun, jossa USA:n Danielle McEwan teki kolme kaatoa ja ratkaisi välierän USA:n hyväksi.

Ani Juntuselta vaadittiin tupla ja yhdeksän kymppiruutuun. Kympin ensimmäisellä ei kaatoa kuitenkaan tullut ja USA marssi loppuotteluun lukemin 203-183 ja Suomelle pronssia.

Suomen naisille mitali on ensimmäinen MM-joukkuekilpailusta vuoden 1995 jälkeen. Suomen joukkueelle kyseessä on jo kolmas mitali näistä MM-kilpailuista: Tomas Käyhkö saavutti aikaisemmin hopeaa singlessä, minkä lisäksi Peppi Konsteri ja Ani Juntunen keilasivat pronssia parikilpailusta.

Suomen naisten joukkueessa keilaavat Konsterin ja Juntusen lisäksi Eliisa Hiltunen ja Mila Nevalainen.

USA:n nimekkäässä ja kokeneessa joukkueessa pelasivat Kelly Kulick, Danielle McEwan, Missy Parkin ja Jordan Richard.

Suomi kaatoi puolivälierässä Korean

Naisten joukkue raivasi tiensä MM-välierään maanantaina hienolla pelillä. Karsinnassa kuudenneksi sijoittunut Suomi pelasi maanantaiaamuna 16 parhaan lohkopeleissä samassa lohkossa Guatemalan, Bahrainin ja Saksan kanssa. Suomi hävisi avausottelunsa Saksalle ja oli pakotettu kaivamaan voitot seuraavista peleistä.

Suomen pelaajat onnistuivat parantamaan peliään ja seuraavissa otteluissa sekä Bahrain että Guatemala joutuivat taipumaan Suomea vastaan. Suomi nappasi lohkosta kuusi pistettä ja eteni Saksan kanssa puolivälieriin.

Vastustajaksi puolivälieriin tuli yksi kisojen menestyneimmistä maista, Korea. Juntunen, Konsteri, Nevalainen ja Hiltunen pelasivat tiukassa huippusarjan ja tiputtivat Korean lukemin 248-201.

”Pirun ylpeä joukkueesta”

On aika summata naisten osalta MM-kilpailut. Naisten joukkue kokoontui hävityn välieräottelun jälkeen yhteen käsittelemään pettymystä. Hetken päästä ennen palkintojenjakoa pelaajat pystyivät näkemään tuloksen taakse ja katsomaan onnistuneita MM-kilpailuita kokonaisuudessaan.

– Meillä on tosi hyvä joukkuehenki. Kisan edetessä meidän yhteistyömme vahvistui entisestään joukkueen sisällä. Hetken otti tänään isosti päähän, mutta kun katsoo mitä joukkueita ja pelaajia vastaan täällä pelasimme, niin ylpeä pitää olla joukkueesta ja meidän suorittamisestamme, Peppi Konsteri sanoo.

Vasta 17-vuotias Mila Nevalainen kiitteli joukkuekavereita pitkästä kisarupeamasta. Joukkuemitaliin nuorukainen oli tyytyväinen ja pitkäaikainen unelma aikuisten arvokisamitalista toteutui.

– Meillä oli joukkuepelin karsinnassa pirun hyvää peliä ja tsempattiin toisiamme. Henkilökohtaisesti tämä mitali on minulle tosi kova juttu. Olen aina haaveillut menestyä aikuisten kisoissa ja nyt mitali tuli ensimmäisissä kisoissa 17-vuotiaana, niin on se itselleni valtavan hieno asia, Mila sanoo.

Samoilla linjoilla on Ani Juntunen, joka oli mukana myös 2019 Las Vegasin MM-kisoissa. Juntunen saavutti Konsterin tavoin kaksi mitalia näistä arvokilpailuista.

– Mehän pelattiin järkyttävän hyvin karsinta, vaikka oli neljä tuntia unta alla järjestelyiden tiukan aikataulun takia. Ajatus oli päästä vain 16 parhaan joukkoon, mutta peli vain parani sarjojen edetessä ja saimme hienon tuloksen. Kaikki tekivät jatkopeleissä sen, mitä piti. Joukkuemitali merkitsee paljon. Kovien naisten kanssa saavutettu mitali, Ani sanoo.

Naisten joukkueen kokenein keilaaja oli 28-vuotias Eliisa Hiltunen.

– Olen pirun ylpeä meistä joukkueena. Kasvoimme hienosti turnauksen aikana. Neljännet kisat itselleni ja ensimmäinen mitali. Se tuntuu älyttömän hienolta. Single ja parikisa osittain tuskaista. Parikisan ensimmäinen päivä ja siitä eteenpäin kaikkiin osioihin olen tyytyväinen ja ylpeä itsestäni ja siitä, miten sain pidettyä pelin kasassa, Hiltunen kertoo.

USA:lle ja Korealle joukkuekullat, Ruotsiin sekajoukkue maailmanmestaruus

Naisten MM-joukkuekultaa voitti siis USA, joka kaatoi loppuottelun uusinnassa Malesian. Jenkkien joukkueessa pelasivat Kelly Kulick, Danielle McEwan, Missy Parkin ja Jordan Richard. Malesian hopeatiimiin kuuluivat Nerosha Najihah, Natasha Roslan, Syazwani Sahar ja Siti Safiyah. Suomen kanssa pronssin jakoivat Filippiinit Marialourdes Arles, Rachelle Leon, Norel Nuevo ja Lady Liz-Ann Rouella Marcial.

Miesten joukkuekulta meni Koreaan, joka loppuottelussa voitti 2-0 Singaporen. Korean joukkueessa keilasivat Heewon Kang, Sooyeong Ka, Jaehyeok Go ja Geun Ji. Singaporen hopeajoukkueessa pelasivat puolestaan Cheah Ray Han, Jonovan Neo, Darren Ong ja Jomond Chia. Pronssille tulivat Malesia ja Filippiinit. Filippiineillä pelasivat Kenneth Chua, Patrick Nuqui, Merwin Tan ja Christian Dychangco. Malesialla puolestaan Swafiq Ridhwan, Rafiq Ismail, Syazirol Shamsuddin ja Tun Hakim.

Sekajoukkuekilpailun voittoon keilasi länsinaapurimme Ruotsi joukkueella Jesper Svensson, Willian Svensson, Joline Persson Planefors ja Sandra Andersson, joka voitti 2-0 USA:n, jonka joukkueessa pelasivat Kelly Kulick, Missy Parkin, Jakob Butturff ja Kris Prather. Pronssia sai Ruotsin James Blomgren, Markus Jansson, Jenny ja Cajsa Weger. Singapore sai myös pronssia joukkueella Cheah Ray Han, Darren Ong, Shayna Ng ja Cherie Tan.

 

Olli Pakonen & Henri Havusela