Naisten singlestä jatkoon toiselle kierrokselle pelasivat Essi Pakarinen ja Peppi Konsteri. Karsintarajaksi tuli 1211. Miesten jatkopelit on ohjelmassa torstaina klo 9 (klo 3 Suomen aikaa). Naisten jatkopelit alkavat torstaina klo 12.30 (klo 6.30).

Miesten singlen jatkopelien eräjako on julkaistu. Meillä kävi todella hyvä tuuri, kaikki kolme pelaajaa ovat eri lohkoissa. Ruotsilla ei käynyt yhtä hyvin, neljästä mukaan päässeestä pelaajasta kolme joutui samaan lohkoon.

1. erä

Molemmat edustajamme aloittivat tunnustellen. Yhden keilan paikkoa, kaato sinne tänne. Molemmille yksi reikä sarjan loppuvaiheille. Tiiamari yhdellä tuplalla 191. Eliisa puristi oman tuplansa ysikymppiruutuun ja lopetti samaan tulokseen 191. Korean Kim Bo Ah aloitti kuuden jonolla, paikkasi kolmoskympin ja teki tuplan päälle. Mukava aloitus 257.

Toinen sarja sujui samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinen Eliisan osalta.  Yhdellä reiällä ilman peräkkäisiä kaatoja 182. Tiitu sai kasattua kaatoja peräkkäin triplaksi, niiden avulla tuli jo 213. Ruotsin Victoria Johansson jatkoi 234 sarjan päälle 228 ja pitää selkeää kärkipaikkaa itsellään tuloksella 462.

Tiitulle osui todella synkkä hetki tähän sarjaan. Kolme reikää neljään ekaan ruutuun. Neljännen hän paikkasi, mutta kymppiruutuun tuli vielä yksi. Tulos tipahti 151:een. Eliisa löysi oikean pallon ja linjan, tulosta tuli hienosti 222. Kanadan Bryanna Cote teki toistaiseksi pisimmän kaato aloituksen, seitsemän alusta. Ruotsin Johansson jatkaa menoaan, nyt tuli loppujonon avulla 245.

Tässä erässä tulostaso ei näytä nousevan kovin korkealle, kolmen sarjan jälkeen 15 pelaajalla on paritulos. Radalla on aika paljon öljyä ja pitkälle, pallon liike ja vauhti pitää osua kohdalleen jotta saa kaatoja. Kun päälle vielä jokainen ratapari on erilainen, haasteita riittää varsinkin naisilla.

Tasainen puurtaminen jatkuu edelleen. Kaadoilla ei tässä sarjassa herkuteltu, Eliisan ensimmäinen ja ainoa tuli vasta kasiruutuun. Eliisalle sarjaksi 176 ja Tiiamarille kahdella tyhjällä 170. Korean Kim Bo Ah teki alusta seitsemän kaatoa, mutta siihen tyssäsi. Sarjaksi hyvä 268. Johansson teki muutaman reiän eikä kaatojakaan tullut kuten aikaisemmin, tulos vain 167 ja neljän sarjan 874. Sijoitus tipahti kolmanneksi, edelle menivät korealainen ykköseksi 927 ja USA:n Breanna Clemmer toiseksi 891.

Tiitu aloitti viidennen sarjan reiällä, mutta sitten löytyi kaatohana, joka oli auki neljän ruudun ajan. Eliisa aloitti lupaavasti tuplalla, mutta hänkin siirtyi sen jälkeen paikkopeliin. Tiitun hana aukesi uudelleen kahteen viimeiseen ruutuun, lopputulos hienosti 221. Eliisakin venyi tuplaan, sarjaksi 185. Kärjessä jatkaa Kim Boah, tulosta koossa jo 1176. Takana käy kuhina, toiseksi nousi tuloksella 1100 Ruotsin Anna Andersson tehtyään komean 280 sarjan. Kolmantena Australian Bec Whiting 1072.

Viimeinen sarja oli taas pelipaikan hakua ja oikean pallon etsintää. Peruspelillä Tiiamarille 185 ja lopputulos 1131 joka vei sijalle 35.

– Aikuisten arvokisadebyytiksi ihan ok peli. 3-4 sarjoissa tuli synkkä hetki, mutta onneksi sai vielä vähän tsempattua loppuun. Jatketaan perjantaina parikisalla, tuumasi Tiiamari pelin jälkeen.

Eliisa tekaisi ehjän sarjan, kahdella tuplalla tuli 210 ja yhteensä 1166 sekä sija 25.

– Itse keilasin mielestäni hyvää suoritusta yhtä sarjaa lukuun ottamatta. Peli-idea oli siinä lähellä koko ajan, mutta keilat ei tippuneet tänään ja jotain puuttui tekemisestä. Tosi pettynyt olo, kun ei tämä single tunnu itsellä oikein ikinä sujuvan toivotulla tavalla. Hyvääkin toki oli ja opit matkaan seuraavaan peliin, analysoi peliään Eliisa.

USA:n Shannon Pluhowsky hurjasteli kahdeksan kaatoa alusta, sarjaksi 274. Sillä hän nosti itsensä erän toiseksi tuloksella 1340. Erän voitti Kim Bo Ah 1392. Kolmanneksi nousi Victoria Johansson 1329.

Shannon Pluhowsky, Kim Bo Ah ja Victoria Johansson

2. erä

Peppi Konsteri teki viiden jonon sarjaansa ja kerrytti pisteitä sarjaansa yhteensä 214. Hänen parina keilannut Ani Juntunen joutui harjoittelemaan paikkopeliä, sarjaksi tuli 178. Essi Pakarinen sai yhdellä tyhjällä ja triplalla 216. Jenni Heinon kaksi tyhjää heikensi tulosta, lopun tupla auttoi hieman. Sarjaksi 182. Parhaiten aloitti Tanskan Karen Kaerkaard Nielsen 279.

Toisessa sarjassa Essi alkoi paukuttamaan taskuun. Lopputulema oli upea sarja 269. Myös Peppi onnistui hienosti tässä sarjassa tehden 229. Anin ja Jennin sarjoihin merkattiin molemmille pari reikää, muuten ehjää. Jennille tulosta 188 ja Anille 179. Ruotsin Nora Johansson paukutti tauluun 290 ja siirtyi kärkeen.

Kolmas sarja ei suosinut Essiä, tulosta tuli vain 166. Anille kahdella tyhjällä tulosta kuitenkin 192. Peppi onnistui ehjää tekemällä 215 , samoin Jennille ehjä sarja 209. Peppi erän kolmantena, Essi viidentenä. 32 jatkoon vaaditaan suunnilleen paritulosta.

Neljäs sarja oli tasaista pakertamista jokaiselta. Essi paransi edellisestä tehden 189 kahdella tyhjällä. Anille 193 yhdellä reiällä. Jennille ja Pepille ehjät sarjat, Jenni 186 ja Peppi 183. Singaporen New Hui Fen sen sijaan näytti, että kyllä täällä kaatojakin saa. Hän teki kisojen toisen 300 sarjan ja nousi erän kolmanneksi tuloksella 903. Kärjessä on nyt Karen Kaergaard Nielsen 936 ja toisena Johansson 926.

Jennillä oli vielä mahdollisuus, mutta se vaati kahta isoa sarjaa loppuun. Ainakaan tästä sitä ei tullut, vaan 168. Ani sen sijaan pääsi vasta kunnolla vauhtiin, hän teki 239. Jos parivauhti riittää jatkoon, Anilta vaaditaan toinen samanlainen. Pepille tuli kolme reikää, joista hän kyllä paikkasi kaksi. Vain yksi tupla, sillä sai 198. Essin sarjaan napsahti loppuun kaksi samanlaista isoa reikää, sarjaksi tuli 184. Vasuri Kaergaard Nielsen jatkaa hurjaa menoa, nyt tuli 278 ja tulos 1214. Toiseksi nousi Johansson joka teki pisteen paremmin 279.

Jännäksi meinasi mennä. Jennin tilanne oli selkeä, mahdollisuuden jatkoon olivat menneet. Anilta vaadittiin sitä isoa sarjaa. Vitosruutuun tulleen reiän jälkeen olisi pitänyt tehdä jonoa. Tuli tupla seiska-kasiruutuun, sitten jäi nelonen pystyyn. Kymppiin pamahti vielä iso reikä, joka tiesi pelin lopputulokseksi 1169.

– Pettynyt olo tottakai, tein vain yhden puhkaisun ja kaikki loput reikiä. Koko ajan tavallaan hoodeilla mutta sitten ei kuitenkaan ja huonoja heittoja vääriin kohtiin, Ani kommentoi.

Peppi sai heittää jo yhdestä keilasta ohikin ysiruudussa, jatkopaikka oli varma tuloksella 1263.

– Tietysti hyvä fiilis pelistä. Oli kyllä sauma tulla tosi paljo vähemmän mutta sattui ihan hullu reikien paikkaamispäivä. Iso kivi lähti harteilta, ollut tosi epävarma olo ja aamulla vielä sanoin Anille että tuntuu etten osaa edes pallosta ottaa kiinni. Joten iso henkinen voitto tämä. Nyt nollaus ja huomiseen uusi vire, Peppi päätti.

Essin ruutuun iskettiin neljän jono alkuun ja näytti hyvältä. Kun mukaan laitettiin kaksi reikää, iski pieni jännitys päälle. Onneksi hän hoiti homman kotiin tekemällä triplan ysi-kymppiruutuun, sarjaksi 218 ja tulosta 1242.

– Erä alkoi ihan hyvin, pari ekaa sarjaa tuntu ihan selkeeltä mistä pitää pelaa. Loppu erä olikin sitten työntekoo ja eri ratkaisujen löytämistä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Pääasia, että jatkossa ollaan, huokaili Essi.

 

Toisen erän ja koko karsinnan voitti Tanskan Karen Kaergaard Nielsen tuloksella 1437. Toiseksi paras oli Ruotsin Nora Johansson 1424 ja erän kolmas New Hui Fen 1330. Karsintarajaksi nousi lopulta 1211. Suomalaisista näemme jatkopeleissä Essin ja Pepin alkaen klo 12.30. (klo 6.30).

Tulokset

Online scoring

Livestream

Naisten singlen radoitukset

IBF:n MM-kilpailujen sivut

Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka