Viime kauden tapaan kuusi joukkuetta ottelee naisten liigamestaruudesta. Mukana on kaksi liigaan noussutta joukkuetta näyttämässä taitojaan.

Valitettavasti tulospalvelussa on ongelmia ja mukana ei ole pelaajakohtaisia bonuksia. Kokonaistilanne näytetään jutun mukana.

1. peli

Nasevat kohtasi hallitsevan mestarin Giantsin. Nasevien Suvi Hannunen aloitti neljällä kaadolla, paras aloitus kaikista pelaajista. Tasaisesti alkanut ottelu alkoi kääntyä puolessa välissä Naseville, erityisesti vaihdosta tulleen Saana Hännisen kaatojonon ansiosta. Nasevat ei johtoasemaa luovuttanut missään vaiheessa, voitto selkeällä erolla 787-732 (bonukset 120-0). Nasevien Laura Jutilalle kirjattiin 214 ja Suvi Hannunen 202.

Viime kauden hopeajoukkue Bay sai vastaansa Ke-Ron, joka palasi toista kertaa liigaan. Seiskaruutuun asti mentiin tasatahtia. Kymppiruutuun lähdettiin Bayn johtaessa noin 10 pistettä. Bay pelasi paremmat kymppiruudut ja voitti selkeästi 715-754 (bonukset 100-20). Bayn Veera Häkkinen 205, Jenni Heino 214 ja Ke-Ron Hanna Stenroos 216.

Pronssia viimeksi keilannut GB kohtasi ensimmäistä kertaa liigassa pelaavan TKK:n. GB:n alun peliä väritti useat reiät ja TKK olikin johdossa puolen välin jälkeen noin 30 pistettä. Tässäkään pelissä ei johtoasemasta luovuttu joten TKK avasi liigakauden voitolla 734-691 (bonukset 110-10). TKK:n Kaisa Kallio keilasi 200.

2. peli

Giantsin Marjo Hirvonen aloitti kuuden kaadon jonolla GB:tä vastaan. GB:n Heidi Manninen yritti johtaa joukkuetta kiriin neljän kaadon jonolla 5-8 ruutuihin, mutta lopun reiät kiusasivat. Niinpä Giantsille kauden ensimmäinen voitto kauden ensimmäisellä parituloksella 808 (Marjo Hirvonen 241, Sanna Oksanen 202, Ani Juntunen 159 ja Peppi Konsteri 206). Bonukset jakoon 110-10.

Liiganousijat olivat vastakkain toisessa pelissä. TKK jatkoi voittoputkea voittamalla lähes sadan pisteen erolla 708-619 (bonukset päälle 100-20). TKK:n Melina Vikström 210 ja Ke-Ron Hanna Stenroos 202.

Nasevat kohtasi tällä kertaa parempansa kun Bay voitti päivän toisenkin pelin 756-690. Bayn Tiiamari Laukkanen ylitti parirajan 214. Bonukset jakoon 110-10.

Bay johtaa, TKK toisena -68 ja kolmantena Giants -70 pistettä.

3. peli

TKK – Nasevat pelissä alkuun tehtiin muutamia tyhjiä. Sitten puoli välin jälkeen Nasevat aloitti kaatojonoja. Seiskaruudun jälkeen ero oli jo reilut 60 pistettä heidän hyväksi. Ero pysyi loppuun asti, Naseville bonukset 110-10 tuloksella 748-683.

Giants teki ensimmäisiin ruutuihin usean reiän ja Bay pääsi hieman niskan päälle. Giantsin jokainen pelaaja teki tuplan sarjan puoliväliin ja aloitti nousun. Bayn kaksi pelaajaa teki tuplan sarjan puoli väliin. Ei auttanut Veera Häkkisen kaatojono kun vastapuoli teki parempaa tulosta. Giants voittoon päivän tähän asti parhaalla tuloksella 814-714 (bonukset 110-10).

GB:n peli parantui huomattavasti kun reikiä oli vähemmän.  Seurauksena kaatui Ke-Ro 745-642 ja nappasi päivän ensimmäisellä voitolla täyden bonuspotin 120-0.

Tilanne kolmen pelin jälkeen:

1. Giants 2574
2. Nasevat 2465 -109
3. Bay 2444 -130
4. TKK 2345 -229
5. GB 2287 -287
6. Ke-Ro 2016 -558

4. peli

Bay – TKK: Jenni Heino teki alkuruutuihin neljän jonon, sen avulla ero oli nelisenkymmentä pistettä sarjan puolivälissä. Baylle 7-8 ruutuihin muutama tyhjä joten ero kaventui 20 pisteeseen ysiruutuun mentäessä. Kymppiruutuun mentäessä Bayn Eliisa Hiltusella oli tripla alla. Enempää kaatoja ei tullut, mutta kaiken kaikkiaan Baylle hieman paremmat kymppiruudut ja voitto 735-709 (bonukset 110-10).

Giants teki kakkosruutuun tyhjäpystärin Ke-Ron ehjiä vastaan. Sen jälkeen alkoikin Giantsin kaatojonot Ke-Ron tehdessä reikiä ja ero repesi kuudennessa ruudussa jo lähes sataan pisteeseen. Ero vain kasvoi, Giants reiluun voittoon aina vaan paremmalla parituloksella 851-641 (bonukset 120-0).

Nasevat ja GB meni tasatahtia, ero ysiruudun kohdalla oli alle 10 pistettä Nasevien hyväksi. Ysiruutuun Nasevilla kolmella pelaajalla kaato vastaan GB:llä kahdella pelaajalla. Ennen kymppiruutua peli lähes tasan. Marjaana Hytönen teki toisen kaadon, Pinja Laukkanen sen sijaan reiän. Mila Nevalainen hyödynsi alla olleen tuplan tekemällä kolmannen mutta ei enempää. Heta Toivonen teki paikon. Kahden pelaajan jälkeen ero yhteistuloksessa 4 pistettä. Suvi Hannunen pidensi alla olleen triplansa kuuden jonoksi tekemällä lopun umpeen. Jaana Rapeli vastasi ehjällä kymppiruudulla. Ankkureilla ei enää ollut ratkaistavaa muuta kuin keskinäinen ottelu, sen vei Eriksson-Sola neljällä pisteellä. Voitto Naseville  760-726 (bonukset 110-10).

Tilanne 4. pelin jälkeen:

1. Giants 3545
2. Nasevat 3335 -210
3. Bay 3289 -256
4. TKK 3064 -481
5. GB 3023 -522
6. Ke-Ro 2657 -888

5. peli

Giants kohtasi kotiradoilla keilaavan TKK:n viimeisessä pelissä. Molemmilla joukkueilla oli kaatoputkia, Giantsilla hieman pidemmät. Niiden avulla ero oli seiskaruudun jälkeen 30 pistettä Giantsin hyväksi. TKK ei saanut kaatojonoja aikaiseksi, Giants sen sijaan teki kolmen pelaajan voimin tuplat 8-9 ruutuihin. Niistä oli hyvä lähteä kymppiruutuun. TKK:lla alla tyhjiä, joten ehjät kymppiruudut ei riittäneet kovin pitkälle. Giants voittoon 834-722 (bonukset 120-0) ja samalla kierroksen joukkueeksi.

GB:lle jälleen reikäinen peli. Kun vielä kaveriksi muutama tyhjäkin niin Bay pääsi niskan päälle kasiruutuun mentäessä. Vaikka oli Baylläkin reikiä ja tyhjiä, mutta vähemmän. Ero yli 100 pistettä. GB taiteili kasiruutuun kaatopystärin, vastaavasti Bay sai vain yhden kaadon. Ysiruutuun tulikin sitten muutama tyhjä joten GB:n kiri jäi lyhyeksi. Baylle selkeä voitto 778-643 (bonukset 120-0).

Nasevat otti helpohkon voiton Ke-Rosta. Ero kuudennen ruudun jälkeen oli jo 80 pistettä Ke—Ron sortuessa tyhjien tekemiseen. Naseville päivän neljäs voitto 785-641 (bonukset 110-10).

Tilanne ensimmäisen kierroksen jälkeen:

ero
1. Giants 4499
2. Nasevat 4230 -269
3. Bay 4187 -312
4. TKK 3786 -713
5. GB 3666 -833
6. Ke-Ro 3308 -1191

Kierroksen tulokset

 

Teksti: Tiina Viljakka
Kuvat: Henri Havusela