Naisten SM-liigaviikonloppu saatiin päätökseen Mikkelissä. Giants jatkoi vahvaa kauttaan ja oli päivän paras joukkue lauantain kierroksen lisäksi myös sunnuntaina. Giants voitti sunnuntaina kaikki ottelunsa ja oli keskiarvoissa omaa luokkaansa.

Sarjatilanne

Sunnuntain henkilökohtaiset tulokset

Lauantain henkilökohtaiset tulokset

Koko kauden henkilökohtaiset tulokset

Giants oli päivän paras joukkue lauantain lisäksi myös sunnuntaina. Sunnuntain kierroksella tahti vain kiihtyi, kun joukkue voitti jokaisen ottelunsa, keskiarvon ollessa neljälle pelaajalle kivikova 874,40. Sunnuntaina toisen sijan nappasi Bay ja kolmanneksi tuli GB. Smash oli neljäs, BooM viides ja Nasevat kuudes.

Sunnuntaina keskiarvoykkönen oli Giantsin Peppi Konsteri keskiarvolla 236,00. Giants hallitsi kärkisijoja, sillä toisena oli Ani Juntunen (227,33) ja kolmantena Marjaana Hytönen (227,20).

– Olimme tänään muutoksissa paremmin mukana, eikä tekeminen mennyt vähän ohi kuten eilen. Teimme muutokset hyvissä kohdissa ja olimme kartalla. Suurempia heikkouksia meillä ei tänään ollut. Ratakohtaiset erot olivat myös paljon pienemmät kuin lauantaina, Konsteri totesi.

– Eilinen jäi vähän hampaankoloon, sillä keilasin mielestäni paremmin kuin mitä tulos näytti. Tänään tuloskin osui sitten paremmin kohdilleen. Koko viikonlopun keilasin yleisesti ottaen hyvin.

Peppi Konsteri keilasi viiteen sarjaan tuloksen 1180 (ka. 236).


1. ottelut

Bay aloitti sunnuntaiaamun tehokkaasti voittamalla Nasevat 807–694. Bayn ankkuri Eliisa Hiltunen oli 236-sarjallaan ottelun paras, eikä Tiiamari Laukkanen (227) ollut tästä kaukana.

Giants vastasi avauspelien parhaasta tuloksesta, kun BooM taipui 811–674. Giantsin Marjaana Hytönen oli 222-sarjallaan selvästi tehokkain. Kolmannessa ottelussa GB nappasi lähes sadan pisteen voiton Smashista lukemin 752–653. GB:n ankkuri Roosa Lundén aloitti pitkällä kaatojonolla ja sai sarjaksi lopulta 256.

Bay – Nasevat 807–694
Giants – BooM 811–674
GB – Smash 752–653

2. ottelut

Giantsin ja Bayn ottelu oli varsinainen jännitysnäytelmä, joka ratkesi vasta ankkureiden 10. ruudussa. Giantsin Peppi Konsteri aloitti sarjan yhdeksän kaadon jonolla, mutta kymmenes heitto jätti 9-keilan pystyyn ja sarjaksi lopulta 279. Konsterin mahtisarja oli yksi syistä, miksi Giants eteni lopulta 841–829-voittoon.

Myös GB:n ja Nasevien ottelu oli erittäin tasainen, GB:n viedessä voiton 741–737. Kahdesti mentiin yli 200 pisteen; Reetta Neuvosen 204 ja Jaana Rapelin 213.

Smashin ja BooMin ottelu täydensi tasaisten pelien rintaman Smashin voitettua 705–686. Avausheittäjät olivat parhaassa vireessä – Smashin Nina Haavisto 205 ja BooMin Anne Kokkola 209.

Giants – Bay 841–829
GB – Nasevat 741–737
Smash – BooM 705–686

3. ottelut

BooM sai sunnuntain ensimmäisen voiton kaatamalla Nasevat 754–726. Tehokkaasti läpi viikonlopun pelannut Nanna Salakka ankkuroi BooMille 204. Ottelun parhaan sarjan heitti kuitenkin Nasevien Pinja Laukkanen (218). Nasevien viikonloppu on ollut haastava, eikä voittoja vielä ole.

Bay palasi voittojen makuun, kun GB taipui 764–723. Riikka Rautiainen oli Bayn ja ottelun ylivoimainen avainhahmo 232-sarjallaan.

Giants jätti puolestaan Smashin vaille mahdollisuuksia voittamalla murskaavasti 941–732. Konsteri ankkuroi Giantsille 256, mutta parhaan sarjan sai nimiinsä Hytönen heitettyään 267.

Nasevat – BooM 726–754
GB – Bay 723–764
Giants – Smash 941–732

4. ottelut

Nasevat sai viimein viikonlopun ensimmäisen voittonsa, kun Smash kaatui 702–695. Laukkanen jatkoi Nasevien ankkurina hyvää tekemistään – nyt ottelun paras sarja 199.

Giants tykitti toisen yli 900 pisteen pelin putkeen. GB pelasi hienosti 820, mutta se ei riittänyt Giantsin 907-tulosta vastaan. Ottelussa peräti viisi pelaajaa heitti yli 220 pisteen, heistä parhaana Giantsin Hytönen 257.

Bay ei pelannut parhaimmillaan, mutta näin ei tehnyt myöskään vastassa ollut BooM. Lopputuloksena Baylle selvä 718–591-voitto. Ottelun parhaan sarjan, 195, jakoivat keskenään Rautiainen ja Hiltunen.

Nasevat – Smash 702–695
Giants – GB 907–820
Bay – BooM 718–591

5. ottelut

Bay päätti viikonlopun urakan voittamalla Smashin 785–741. Bayn samat tehonimet jatkoivat hyvää suoritustasoaan. Rautiainen heitti 215 ja Hiltunen 218. Smashin Pia Palviaisen 222 oli kuitenkin ottelun paras.

BooM haastoi päivän päätteeksi GB:n hyvin, mutta lopulta helsinkiläisseura vei pisteet 752–700-voitolla. Parhaasta sarjasta vastasi GB:n ankkuri Lundén (215).

Nasevat pelasi päivän selvästi parhaan pelinsä 817, mutta voittoa ei irronnut, kun Giants hurjasteli 872. Viisi pelaajaa rikkoi 220 pisteen rajan, paras heistä oli Giantsin Ani Juntunen (235).

Bay – Smash 785–741
BooM – GB 700–752
Giants – Nasevat 872–817

 

Teksti & kuvat: Markus Viljanen