Naisten SM-liigakierros saatiin päätökseen Porissa. Bay oli paras joukkue lauantaina ja myös sunnuntaipäivä päättyi Bayn juhliin.

 

Sunnuntaipäivä on saatu pakettiin naisten SM-liigassa. Sunnuntaista muodostui lopulta selvästi lauantaita tasaisempi kierros, mutta päivän paras joukkue oli jälleen Bay.

Bayn pistepotti oli 87 sarjapistettä. Toiseksi nousseella Smashilla oli 83 ja kolmanneksi tulleella Giantsilla 80. Neljänneksi sijoittui Nasevat (68), viidenneksi GB (58), kuudenneksi ET (30), seitsemänneksi BooM (28) ja kahdeksanneksi KeRo (14).

Henkilökohtaisten tulosten kärkipaikan otti sunnuntaina nimiinsä Giantsin Mari Nurmilo 216,00 keskiarvolla, mutta Nurmilo pelasi vain yhden sarjan. Useampia sarjoja pelanneista päivän kärkinimi oli Giantsin Peppi Konsteri 213,86 keskiarvolla.

Yli parituloksen pääsivät myös Nasevien Suvi Hannunen (207,60), Bayn Eliisa Hiltunen (204,86), Smashin Sari Koskiniemi (200,43) ja Bayn Roosa Pusa (200,29).

Sunnuntain lopputulokset

Sunnuntain henkilökohtaiset tulokset

Koko kauden henkilökohtaiset keskiarvot

 

– Tämän päivän alku oli vähän erilainen, sillä olosuhde muuttui eri tavalla, kun kaikki lähtivät pelaamaan sitä eilisen pohjalta. Joukkueemme naiset olivat kuitenkin hyvin kartalla koko ajan ja meillä kävi myös hyvää tuuria ajoittain, Bayn Krista Pöllänen totesi.

– Tänään oli tasaisempaa verrattuna lauantaihin. Eilen ei tarvinnut jännittää paljoa, mutta tänään piti laskea pistetilanteita useammin. Olemme olleet vähän vajaalla pelaajistolla liikkeellä ja jokainen tiedostaa, että vaihtoon ei pääse. Se tuo tavallaan omanlaisensa rentouden, mutta samalla pitää jaksaa ratkaista asioita sarjojen loppuun asti.

 

1. ottelut

Bay jatkoi siitä, mihin eilen jäi, kun sunnuntai käynnistyi 823–764-voitolla BooMia vastaan. BooM pelasi myös erittäin hyvin, mutta aivan se ei riittänyt. Ankkuri Sirpa Tella nappasi 196-sarjallaan kuitenkin kaksi sarjapistettä BooMille. Bayn Tiiamari Laukkanen heitti sarjaksi 232.

GB ja ET hakivat molemmat vielä parasta terää ja ottelu oli hyvin tasainen, kääntyen lopulta GB:lle 716–686. GB:n Jaana Rapelin 203-sarja oli ottelun paras.

Smash aloitti vahvasti ja tuloksena oli selvä 796–661-voitto KeRoa vastaan. Smashin Sari Koskiniemi heitti ehjällä sarjalla peräti 247.

Nasevat aloitti sunnuntain ottamalla heti maukkaan voiton Giantsia vastaan 779–771-lukemin. Parhaat yksittäiset sarjat nähtiin Nasevien puolella – Pinja Laukkanen 223 ja Suvi Hannunen 234.

Peppi Konsteri oli sunnuntain tehokkain pelaaja 213,86 keskiarvolla.

2. ottelut

Bay jatkoi voitokkaasti kaatamalla KeRon 778–699. Bayn ankkuri Eliisa Hiltunen paransi selvästi ensimmäisestä sarjasta heittämällä nyt 223.

Smashin tehokas sunnuntai jatkui 798–729-voitolla BooMia vastaan. Ensimmäisessä ottelussa 247 heittänyt Smashin Sari Koskiniemi heitti nyt 235 ja oli samalla ottelun ainoa 200 pisteen ylittäjä.

Giants jäi aavistuksen avausottelunsa pisteistä, mutta se riitti voittoon, kun ET taipui 753–661. Sarjapisteet menivät Giantsille puhtaasti 16–0. Giantsin ankkuri Sanna Oksanen (215) vastasi parhaasta sarjasta.

Nasevat voitti alkuun niukasti Giantsin ja nyt voitto tuli GB:tä vastaan 795–780. Nasevien ja samalla ottelun paras sarja oli Petra Eriksson-Solan 217. GB:n Mila Nevalainen ei jäänyt tästä paljoakaan 213-sarjallaan.

3. ottelut

Smash voitti kolmannen ottelun putkeen voittamalla Bayn 732–709. Parhaasta sarjasta vastasi kuitenkin Bayn Krista Pöllänen (200). Sarjapisteet jakautuivat Smashille 13–3.

Giantsin ja GB:n välinen ottelu oli todella tasainen ja ratkesi vasta 10. ruudun ankkureiden heitoissa Giantsin eduksi 779–775. Ottelun ehdoton hahmo oli Giantsin Peppi Konsteri, joka heitti yhdeksän kaadon jonon avustuksella 278.

Nasevat parantaa ottelu ottelulta ja jälleen tuli voitto. Nyt raisiolaisseura oli ET:tä parempi selvällä erolla 828–660. Nasevat suoritti tasainen hyvin ja kaikki joukkueen sarjat olivat välillä 191–229.

KeRon hankaluudet jatkuivat, kun BooM jyräsi 751–620-voittoon. BooMin Nanna Salakka oli ottelun paras pelaaja 215-sarjallaan. Hanna Stenroos onnistui nappaamaan KeRolle kuitenkin kaksi sarjapistettä 198-sarjallaan.

Bay ja Giants ratkoivat sunnuntain parhaan joukkueen tittelin päätösottelussa.

4. ottelut

Lounastauko herätti Giantsin, sen verran raikasta oli tekeminen 863–755-voitossa Smashia vastaan. Smashille tappio oli vasta päivän ensimmäinen. Ottelun parhaasta sarjasta vastasi Giantsin Ani Juntunen (235).

ET ja BooM keilasivat yhden viikonlopun tasaisimmista otteluista, kun ET voitti niukasti 708–699. Parhaan sarjan, 199, heitti BooMin avaaja Niina Määttä.

Bay palasi yhden huonon ottelun jälkeen taas tasokkaampaan tekemiseen voittamalla GB:n 842–723. Ankkuri Eliisa Hiltunen veti Bayn joukkoja 235-sarjalla.

Nasevat jatkoi vakuuttavasti, nyt tuli voitto KeRoa vastaan 721–586. Nasevien ankkuri Pinja Laukkasen 189-sarja oli ottelun paras. Sarjapisteet menivät Naseville 16–0.

5. ottelut

Bayn suoritustaso vain nousee, nyt Nasevat jäi jyrän alle 899–680. Kaikki Bayn pelaajat rikkoivat 200 pisteen rajan, heistä parhaana Roosa Pusa (254).

Smash palasi voittojen makuun ottamalla selvän voiton ET:stä lukemin 737–607. Smashin Marjaana Stenvallin tulos 216 oli ottelun ainoa 200 pisteen ylitys.

Giants jäi lähes 100 pistettä edellisottelunsa tuloksesta, mutta voitto irtosi nytkin, tällä kertaa BooMia vastaan 770–646. Giantsin Peppi Konsteri jatkoi vahvaa keilaamistaan heittämällä 220.

KeRo metsästää yhä avausvoittoaan. Nyt se ei ollut kaukana, kun joukkue taipui GB:lle 634–680. Isoja sarjoja ei nähty puolin eikä toisin ja GB:n Roosa Lundénin 204 oli selvästi paras noteeraus.

6. ottelut

Kuudennessa ottelussaan Nasevat voitti niukasti BooMin 735–709. Nasevien ankkuri Pinja Laukkasen 212-sarja oli ottelun paras. Sarjapisteet menivät Naseville 12–4.

Smash otti toisen voiton putkeen, kun GB taipui 755–727. Smashin ankkuri Jaana Taavitsainen oli kovassa vireessä 241-sarjallaan.

Giantsin ja KeRon välisessä ottelussa ei ollut paremmuudesta epäselvyyttä, kun Giants voitti lukemin 842–680. Sanna Oksanen ankkuroi Giantsille 227.

Bay otti selvän voiton ET:tä vastaan lukemin 735–667. Bayn Krista Pöllänen johti lahtelaisseuran otteita 215-sarjallaan.

7. ottelut

ET päätti viikonlopun voittamalla KeRon 740–684. ET:n ankkuri Iida Gylden saa olla tyytyväinen päätössarjaansa, sillä hän heitti muikeat 244. KeRon viikonloppu oli vaikea, eikä voittoja irronnut lainkaan

Bay ja Giants ratkoivat sunnuntain parhaan joukkueen tittelin kohtaamisessaan. Bay pääsi nopeasti isoon johtoon, mutta heikohko 10. ruutu antoi Giantsille vielä sauman. Lähelle Giants pääsi, muttei ohi ja Bay voitti lukemin 792–763. Giantsin Mari Nurmilon 216 oli ottelun paras sarja.

GB lopetti voittoon, kun BooM kaatui niukasti 759–730. GB:n Stella Lökfors ei pelannut paljoa viikonlopun aikana, mutta viikonlopun päättäneessä ottelussa hän teki tulosta 230.

Nasevat ei saanut viimeisessä ottelussa enää parasta irti ja Smash otti lopulta selvän voiton 713–652. Kaikki pelaajat jäivät alle 200 pisteen, heistä paras oli Smashin Sari Koskiniemi 194-sarjallaan.

 

 

Teksti & kuvat: Markus Viljanen