Aiemmin tänä vuonna junioreiden Euroopan mestaruuskilpailussa Masters-kultaa voittanut tanskalainen Nicolas Carter otti tänään ensimmäisen voittonsa Euroopan kiertueella voittamalla Odense Internationalin. Carter kohtasi yhden sarjan loppuottelussa Islannin Arnar Jonssonin. Voitto kirjattiin Carterille lukemin 181-165.

Jaetulle kolmannelle sijalle keilasivat tanskalaiset Carsten Hansen ja Tim Stampe. Heidän lisäkseen kahdeksan parhaan joukossa olivat Hollannin Mike Bergmann, Ruotsin Kim Bolleby sekä Tanskan Dan Östergaad-Poulsen ja Mathias Ankerdal.

Nicolas Carter keilasi vahvan finaalipäivän, sillä hän aloitti pelinsä jo ensimmäisestä loppukilpailuvaiheesta ja keilasi siinä neljään sarjaan hurjat 971 pistettä, kun kukaan muu ei saanut edes paritulosta. Toisessa ja kolmannessa vaiheessa Carterin neljän sarjan tulokset olivat 802 ja 856, joten reilusti päälle parin hän pelasi koko päivän. Myös lohkovaiheen shootout-pelissä hän keilasi hyviä sarjoja.

Kilpailun karsinnassa nähtiin lopulta kolme yli 1300 pisteen tulosta, kun Ruotsin Carl Eklund voitti karsinnan tuloksella 1348, toiseksi keilasi Bergmann tuloksella 1329 ja kolmanneksi Östergaard-Poulsen tuloksella 1315. Karsinnan perusteella loppukilpailupaikkaan 24 parhaan joukkoon tarvittiin tulos 1188.

Seuraava Euroopan kiertueen osakilpailu keilataan Norjassa syyskuun puolivälissä. Norwegian Open käynnistyy 9. syyskuuta ja loppukilpailu keilataan 17. syyskuuta.

Sitä ennen Euroopassa pelataan kuitenkin yksi isompi kilpailu, Lucky Larsen Masters Ruotsin Helsingborgissa 1.-10. syyskuuta. Kilpailu ei ole osa Euroopan kiertuetta vaan kuuluu PBA-kiertueeseen.

 

Odensen tuloksiin

 

Teksti: Eliisa Hiltunen

Kuva: Odense International