Perjantaina keilattiin Itävallan Wienissä miesten sekä naisten viimeiset blokit. Niko Oksanen keilasi 24 sarjan yhteistuloksen 5385 ja etenee lauantain Masteriin. Naisista myös Emma Palermaa selvitti tiensä 12 parhaan joukkoon yhteistuloksella 5138.

Miesten viimeinen blokki on saatu keilattua ja 12 parasta on selvillä lauantain Mastersiin. Niko Oksanen pelasi upeaa peliä, sarjat olivat 235, 279, 246, 238, 215, 225, 202 ja 204. Niko oli sarjojen 2-6 aikana blokissa hienosti kolmannella sijalla, viimeisen sarjan jälkeen sijoitus oli lopulta kuudes. Kahdeksan sarjan tulosta hän sai 1844 ja paransi sitä jälleen aikaisempiin kisapäiviin nähden. Yhteensä 24 sarjan jälkeen Nikolle tuli yhteistulosta 5385 ja yhdeksäs sija, joten hänen kisansa jatkuvat 12 parhaan joukossa lauantaina.

– Hyvät ensimmäiset kuusi sarjaa oli, sitten taas oli siinä pallon vaihtoa, mutta ei ollut enää reaktiota. Kyllä se kenttä menee aika kinkkiseksi tuosta oikealta puolelta, onneksi pääsee pelaa vielä huomiselle. Ei ole mitenkään helpottunut olo, että pääsee jatkaa huomiselle kun liian pitkä raja on mitaleille. Kuudes sija oli kuitenkin ihan otettavissa vielä kun katoin, että lähetään nyt siitä ja koitetaan olla mahdollisimman korkealla, kommentoi Niko.

Naisten blokki saatiin myös pelattua loppuun illalla, 12 parasta naista jatkaa viimeiseen kilpailupäivään ja yksi heistä on Emma Palermaa. Emmakin keilasi tänään hyvät sarjat, 196, 232, 244, 213, 224, 215, 215 ja 172. Neljännestä sarjasta asti Emma oli hyvin neljännellä sijalla ja pysyi siellä loppuun asti, tulosta tuli 1711. 24 pelatun sarjan jälkeen yhteistulos oli 5138 ja sijoitus neljäs. Tämä tarkoittaa sitä että myös Emmakin pääsee jatkamaan kisojaan Nikon kanssa lauantaina.

– Ihan hyvä fiilis on, olen nyt siellä neljäntenä niin siitä on hyvä jatkaa huomiseen. Tuosta blokista jäi vähän haikea fiilis, tuntui ettei keilat oikein helpolla kaatunut, mutta onneksi tuli kuitenkin noin hyvä tulos. Super hyvillä fiiliksillä huomiseen, toivottavasti huomenna saa niitä keiloja lähtemään, ei tuossa muuten mitään ongelmaa ole, kertoi Emma.

Lauantaina on siis viimeinen kilpailupäivä ja silloin pelataan Mastersit. 12 parasta miestä sekä naista keilaavat ensin kahdeksan sarjaa klo 10 paikallista aikaa. Tämän jälkeen neljä parasta jatkaa semifinaaleihin, jossa pelataan paras kolmesta -ottelut alkaen klo 14. Viimeisenä on sitten finaalit, joka pelataan myös paras kolmesta systeemillä klo 15.15.

Livestream

Online scoring

Miesten tulokset

Naisten tulokset

ECC:n kilpailusivut

 

Teksti ja kuvat: Bertta Hartikka