Viikonloppuna keilattu Euroopan kiertueen kuudes osakilpailu päättyi isäntämaa Norjan Tore Torgersenin voitonjuhliin. Viimeinen finaalivaihe oli kolmen sarjan peli, jossa kahdeksan parasta edellisestä vaiheesta oli mukana. Edellisen vaiheen kolmen sarjan pisteet säilyivät pohjalla, joten voittaja selvisi kuuden sarjan tuloksen perusteella.

Torgersen takoi ihmeellisen pelin ja eteni selvään voittoon sarjoillaan 258, 256 ja 288, joista kolmen sarjan tulokseksi tulee 802. Kun alla oli 633 pistettä, voittolukemiksi kirjattiin 1435. Eroa toiseksi tulleeseen Glenn Morten Pederseniin tuli 164 pistettä. Kolmanneksi keilasi Alexander Beck, joten koko kärkikolmikko tuli tällä kertaa Norjasta. Paras nainen oli myös norjalainen, Åse Jacobsen seitsemännellä sijalla. Suomalaisia ei ollut mukana.

Kilpailun karsinnan vei Ruotsin Martin Larsen tuloksella 1461, mutta siitä huolimatta karsintaraja finaaliin ei ollut kovin korkealla. Pelaajista 28 parasta eteni suoraan loppukilpailuun ja karsintarajan tuloksen 1241 keilasi norjalainen Kenneth Hermansen.

Karsinnan sijoilta 29-42 pääsi vielä mukaan semifinaaliin, josta 12 parasta lunasti paikan loppukilpailuun. Semifinaaliin paikkoja sai myös naisten, junioreiden ja senioreiden sarjoista sekä kilpailun alkuvaiheen eristä ja kahdesta turbosta. Loppukilpailussa joka vaiheessa 16 keilaajaa heitti kolme sarjaa ja kahdeksan eteni jatkoon. Ainoastaan viimeisessä vaiheessa pelaajia oli jäljellä enää kahdeksan.

Nyt käynnissä on Euroopan kiertueen kilpailu Dimitris Karetsos Tournament Kreikan Ateenassa ja sen loppukilpailu keilataan tulevana sunnuntaina.

 

Norwegian Openin tulossivu

 

Eliisa Hiltunen