Syksyllä on taas hyvä aloittaa koulutustoimintaa ja jäsenhankintaa keilahalleilla. Ohjaajakursseja pidetään tänä vuonna yhtenä päivänä eli 16.9. eri paikkakunnilla – Seinäjoella, Tampereella, Turussa, Tikkurilassa, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Kurssi on tarkoitettu kaikille ohjaamisesta kiinnostuneille keilaajille mutta erityisesti myös keilahallien työntekijöille, harrastavien lasten vanhemmille, liikunnanopettajille, henkilökohtaisille avustajille ja se toimii samalla myös ensimmäisenä askeleena kohti Suomen Keilailuliiton Perusvalmentajatutkintoa, joka järjestetään jälleen loppusyksyllä 2023!

Päivän aikana on teoriaa ja rataharjoittelua.

Päivän ohjelmassa käydään mm:

Keilailun suoritustekniikka (yhdellä ja kahdella kädellä), ohjaajana toimiminen, paikkaaminen ja tähtääminen, välineet, ohjaustoiminnan kehittäminen, junnukerhon tms. aloittaminen

Rataharjoituksissa: Ohjausharjoitukset, paikkaaminen ja tähtääminen, pelit/leikit rataharjoittelussa

Koulutuksen hinta on 75€/hlö, joka laskutetaan koulutuksen jälkeen Suomen Keilailuliitosta.

Kouluttajina toimii

Tikkurila: Jani Koivukangas

Turku: Kai Hilden

Tampere: Jussi Turtiainen

Seinäjoki: Piritta Kantola

Kuopio: Heli Turja

Rovaniemi: Päivi ja Tuomas Uusinarkaus

Viimeinen ilmoittautumispäivä 9.9! Ilmoittautumiset:

https://www.lyyti.in/Ohjaajakoulutus_3488

Jaattehan viestiä eteenpäin seuroille ja aktiivisille henkilöille alueellanne!

 

-Heli Turja