Pelipaikkana on tällä kertaa ABC Gates Bowl Rochesterissa, New Yorkin osavaltiossa. PBA vierailee siellä harvoin, edellisestä käynnistä on kulunut kolmisenkymmentä vuotta. Alkukarsinta käsittää kaksi kahdeksan sarjan blokkia, jotka keilataan kahdessa erässä. Kaikkiaan mukana on 132 keilaajaa, joista 44 keilaa 16 sarjan jälkeen torstaina vielä kuusi sarjaa ja sitten porukka karsitaan 24:ään. Nämä miehet jatkavat turnausta paras seitsemästä cup-otteluin. Jatkovaiheen kahdeksan parasta pääsevät suoraan toiselle kierrokselle. Porraspeli keilataan jälleen sunnuntai-iltana.
Ratahoidon nimi on Bear, se on vain 38 jalkaa, 11,6 metriä, pitkä, tai siis lyhyt. Öljyä on 29,4 ml rataa kohti ja se on aivan reunoja lukuun ottamatta täysin tasainen, suhdeluku on 1,33:1. Paperilla hankala, mutta käytännössä ei ihan niin paha, toki parin viime viikon tapaista tuloshurjastelua ei ole odotettavissa. Ensimmäisellä kahdeksalla sarjalla kärkeen keilasi veteraaniosastoon, 51-vuotta, laskettava Tom Daugherty (otsikkokuvassa). Hän kumosi peliinsä tulokseksi 1920 (keskiarvo 240). Seuraavina tulevat Ethan Crouse ja Kyle Sherman tuloksillaan 1895 ja 1888. Karsintarajalla sijalla 44 on Matt Russo pistein 1723 (ka. 215,4), ei siis vallan mahdotonta menoa.
Suomalaisista kilpailun parhaiten on aloittanut Tomas Käyhkö, jonka tulos 1769 (221,1) oikeuttaa sijalle 23. Tomas aloitti pelin muovipallolla radan reunasta komeasti sarjoilla 246 ja 243, vain kolme paikkoa kummassakin, jälkimmäisessä oli pari huonoa avausheittoa, jotka veivät pisteitä, paikot niistä toki tuli. Kolmanteen sarjaan lipesi jo tyhjäkin, reikä 3-9-10 jäi paikkaamatta, parilla tuplalla sarjaksi tuli 202. Tuon jälkeen Tomas vaihtoi reaktiivipalloon, aluksi oli hieman hakemista ja sarjan keskelle jäi stereot, 4-6-7-10. Lopputripla nosti pisteet jälleen pariin, 201. Vaihto hallin toiseen päähän sai pelin jälleen jengoilleen. Ensin tuli komealla loppujonolla 255 ja seuraavaan alkutuplan ja usean vajaan heiton jälkeen viisi kaatoa ja 243. Seitsemännessä sarjassa ratojen kuluminen aiheutti Käyhkölle ongelmia ja siihen tuli vain 207 ja viimeinen hajosi aika pahasti, mm. ensimmäinen missi 2-4-5-keiloista. Ilman perättäisiä kaatoja sarjaksi kertyi vain 172. Lopusta huolimatta peli oli hyvä ja asemat toiseen karsintapeliin ovat mukavat. Tomas itse kuvaili urakkaansa näin: ”Ekat kolme sarjaa oli muovilla ja sen jälkeen reaktiiveilla loppusarjat. Keli tuntuu melko kinkkiseltä ja rataerot on aika isoja. Tulosta pystyy kyllä tekemään, mutta ei tule ihan niin helpolla tällä viikolla.”
Santtu Tahvanaisen peli sisälsi aika monta tyhjää. Ensimmäiseen sarjaan tuli kaksi missiä, 202, toiseen kaksi missiä ja seiska-kymppi, 173. Kolmanteen tuli jo paljon kaatoja, neljän jono ja tripla, mutta kun väliin jäi taas kaksi missiä, oli sarja vain 216. Neljännessä homma sitten loksahti kohdalleen ja kahdeksan kaadon myötä kertyi jo 266. Sitten seurasivat mukavat sarjat 223 ja 233, joiden avulla karsintaraja läheni. Vaan pari viimeistä jäivät alle parin, seiskaan syntyi 192 isolla reiällä ja kymppimissillä höystettynä. Viimeinen sarja oli lähes surujen summa, kun toiseen ruutuun jäi kasi-kymppi ja kolmannessa molemmat heitot lipsahtivat ränniin. Tripla ja tupla helpottivat, mutta niiden väliin napsahti vielä 2-8-10. Sarja oli vain 181 ja siten tulosta syntyi 1686 (ka. 210,8), jolla irtosi listassa sijoitus 68. Matkaa rajalle on kuitenkin vain 37 pistettä, että hyvin vielä ehtii, kunhan paikkopeli saadaan kuntoon.
Luukas Väänäsen sijaluku on toisella sadalla ja tulos 1609 (ka. 201,1) jättää toiseen peliin runsaasti kirittävää. Myös Luukas teki turhan paljon tyhjiä, kahdesti kympistä ohi ensimmäisessä, 193. Toiseen tuli jälleen kymppimissi, onneksi kaatojakin syntyi, 225. Kolmas antoi kahdella tuplalla ja kahdella reiällä 194. Neljäs ehjällä pelillä 207 ja viides jo hyvin, 232. Kuudes sarja romahti 150:een, 1-6 läpärimissi ja kaksi isoa reikää. Seitsemänteen tuli alkutuplalla ja loppureiällä 198. Viimeiseen sarjaan oli tulossa paljonkin, neljä kaatoa keskellä, mutta kymppiruutuun jäi iso läpärimissi, joka pudotti tulokseksi 210.
Jarno Lahti ei saanut peliään toimimaan kuin kolmessa sarjassa, 222, 213 ja 241. Kaikki muut jäivät alle parin ja sitä myötä kahdeksan sarjan tulos 1577 (ka. 197,1) piisaa vasta sijalle 110.
Santtu, Luukas ja Jarno keilaavat toisen pelinsä klo 18 Suomen aikaa ja Tomas aamuyhdeltä alkaen.
Pekka Korpi
Kuva PBA