Pete Weber on yksi PBA:n historian menestyneimmistä keilaajista, 39 voittoa, joista kymmenen majoria. U.S Openin Pete voitti viisi kertaa. Nyt kun ikää on kertynyt 62 vuotta, on hänelle tullut aika lopettaa uransa. PDW ilmoitti U.S. Openissa, että Missouri Classic on viimeinen turnaus PBA:n pääkiertueella, johon hän osallistuu. Kyyneleet silmissään, hän kertoi, kuinka hän oli otettu, että kilpailun järjestäjä oli nimennyt sen hänen mukaansa.

Pete Weber Missouri Classic keilataan Springfieldissä nyt toista kertaa. Radanhoitona on tällä kertaa 45 jalkaa (13,7 m) pitkä Dragon, lieneekö kiinalaisten uuden vuoden kunniaksi. Yleensä noin pitkää olosuhdetta keilataan melko ylhäältä, mutta tällä kertaa aloitettiin suhteellisen alhaalta, esimerkiksi Tomas Käyhkö pelasi ensimmäisen sarjan kakkosmerkin tienovilta. Toki siitä sitten melko reippaaseen tahtiin siirryttiin vasemmalle, niin, että viitosmerkki näytti monella miehellä löytyvän jo kolmannessa sarjassa.

Tomas keilasi hienot kolme ensimmäistä sarjaa, 211, 257 ja 242. Ohi taskusta ei mennyt montaakaan heittoa ja paikkopeli toimi erinomaisesti, mm. ensimmäiseen sarjaan hän paikkasi 3-4-6-7 reiän. Vain yksi tyhjä tuli, 7-10 kuvasta. Tuolloin Käyhkön sijoitus oli kahdeksas ja elämä hymyili. Sittemmin rataolosuhde meni aika pöperöksi ja se vaikutti Tomaksen peliin enemmän, kuin moneen muuhun, hänen suhteellisen hiljaisen pallon nopeutensa takia. Sarjoilla 181, 214 ja viimeisen ravistussarjalla 157, hän sai kuuteen sarjaan 1262 (keskiarvo 210,3). Tuolla lukemalla hän on sijalla 31, kun 18 sarjan jälkeen kisaa jatkaa 32 miestä kärjestä.
– Alussa meni pallo aika hyvin ja loppu oli vähän kinkkinen. Seuraavassa pelissä paremmin sitten, oli Tomaksen ytimekäs kommentti.

64 miehen joukosta parhaan tuloksen teki kanadalainen vasuri Graham Fach, 1459 (243,2). Maanmies Zachary Wilkins on vain hieman perässä, 1451 ja ulkomaalaiskärjen täydentää Ruotsin Jesper Svensson, 1433 (238,8). Karsintarajalla on englantilainen Dominic Barrett, 1258. Harvoinpa tulee kirjoitettua PBA-juttua niin, ettei tarvitse mainita yhtään jenkkiä. No mainitaan kuitenkin yksi, Pete Weber teki viimeisessä kisassaan ensimmäiseen blokkiin 994 (165,7) ja hän on sijalla 63.

Kuuden sarjan karsintablokkeja keilataan kolme, toinen torstaina aamuyöllä ja kolmas illalla. Sitten porukasta pudotetaan puolet pois ja keilataan taas kuusi sarjaa, karsintapisteet kulkevat mukana. Kahdeksan miestä lopettaa keilakisansa siihen ja 24 ukkelia jatkaa taas kuusi sarjaa. Leikataan puolet pois, 12 miestä pelaa viimeiset kuusi sarjaa ja viisi viimeistä selviytyjää 36 sarjan jälkeen keilaa sunnuntaina porraspelin. Kaiken aikaa pisteet kulkevat mukana, suoraa tulosta haetaan, ei round robinia, eikä bonuspisteitä. Näin tällä kertaa.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

Missouri Classicin tuloksiin

PBA:n sivuille