PBA-kiertueella keilaillaan varsinaisen kauden lopuksi pari parhaiden kesken pelattavaa eliittikisaa. Viime viikonloppuna vuorossa oli kahdeksan kauden aikana eniten pisteitä keränneen miehen PBA Tour Finals.
Lauantaina kahteen lohkoon jaetut kaverit keilasivat parilla sarjalla järjestyksen sunnuntain porraspeleihin. Ykköslohkon parhaaksi pelasi – yllätys, yllätys – EJ Tackett. Toinen oli Graham Fach, kolmas Bill O’Neill ja nelonen Kyle Troup. Kakkosessa voiton vei Andrew Anderson perässään Marshall Kent, Jason Belmonte ja Anthony Simonsen.
Lohkojen sisäiset porraspelit alkoivat matsilla Troup – O’Neill. Siinä melko vaisun kauden keilannut Troup otti voiton sarjoin 227-214. Toiseen matsiin hän sai vastaansa koko kahdeksikon ainoan vasurin, Fachin. Ja kanadalainen Fach eteni lohkon loppuotteluun voittamalla ottelun 226-197. Finaalipeli keilattiin kisa kahteen systeemillä, piste voitetusta sarjasta ja jos tilanne oli tasan, keilattiin kahden ruudun uusinta. Ja uusintaanhan siinä mentiin. Fach voitti ensimmäisen sarjan selvänlaisesti 246-211, mutta Tackett tasoitti pelin pistein 258-202. Uusinnassa molemmat miehet heittelivät taskuun, mutta kun EJ:lle jäi kymppi kerran, Grahamilla se seisoi kahdesti. Tämä antoi Tackettille niukan 40-39 voiton ja kilpailun loppuottelupaikan.
Kakkoslohkon nimi oli australialainen Belmonte. Hän nujersi ensin huimassa ottelussa Simonsenin 269-259 ja sitten Kentin 278-221. Yleisössä riemua herätti Marshallin viimeinen heitto, jonka hän silpaisi jalkojensa välistä, osui taskuun, mutta jätti kympin pystyyn. Myös tässä lohkossa viimeinen ottelu keilattiin pitkän kaavan mukaan. Belmo voitti ensimmäisen sarjan 225-203 ja Anderson toisen 203-181. Uusinnassa AA teki viimeisessä ruudussa tarvittavan tuplan ja vei ykköstilan 59-40. Belmo oli jättänyt omalla heitollaan jälleen kymppikeilan.
Loppuottelussa uudelleen hoidetulla radoilla, vasemmalla puolella 46-jalan mittainen Petraglia-hoito ja oikealla uudempi 40 jalkaa pitkä Monacelli, Tackett ja Anderson kohtasivat kolmatta kertaa titteliottelussa tällä kaudella, tilanne oli tasan 1-1. EJ aloitti neljällä kaadolla, mutta reiät seitsemännessä ja yhdeksännessä ruudussa antoivat voiton seitsemän kaadon sarjan tehneelle AA:lle 212-200. Toisessa sarjassa Tackett heitti ohi ykköskeilan ensimmäisessä ja kolmannessa ruudussaan ja kolmosen kuvio jäi vielä paikkaamatta. Myös Anderson teki tyhjän kuudenteen ruutuun tasoittaen pelin. Viimeiseen ruutuun Tackett nakkasi keskelle pakkaa ja stereoreiän, 4-6-7-10, myötä Anderson vei sarjan 212-189 ja siten koko kisan pääpalkinnon 35 000 dollaria suoraan sarjoin 2-0.
PBA-kaudesta on jäljellä yhteiskilpailu naisten PWBA:n kanssa heinäkuussa ja Lucky Larsen Masters Ruotsissa elokuun lopussa.
Kauden selvä ykkönen oli Tackett, joka voitti neljä turnausta, kaksi niistä majoreita ja tienasi lähes 420 000 taalaa. Hänet tullaan valitsemaan Vuoden Keilaajaksi kolmannen kerran peräkkäin.
Suomalaisilla oli ihan mukava kausi, ennen kaikkea Santtu Tahvanaisen voiton myötä vuoden kolmannessa turnauksessa Illinois Classicissa helmikuussa. Santun muut kisat menivät sitten enemmän tai vähemmän penkin alle, sillä jatkopaikkaa ei karsinnoista hellinnyt enää kertaakaan. Pistelistalla Tahvanainen löytyy sijalta 31 ja palkintorahoja kertyi 35 670 dollaria. Ja tietenkin voiton myötä hänellä on täysi pelioikeus PBA-kiertueella pitkän aikaa.
Tomas Käyhköltä jäivät TV-pelit saavuttamatta tänä vuonna, mutta muuten kisat sujuivat melko mukavasti, sillä jatkopaikkoja ja hyviä sijoituksia tuli kauden mittaan useita. Tomas on tällä hetkellä päättyvän kauden pistelistalla sijalla 19 ja rahnaakin on kertynyt 39 830 taalaa, joilla luvuilla paikka ensi vuoden kiertueella on taattu.
Pekka Korpi
Kuva PBA