Peppi Konsteri voitti juniorityttöjen ja Luukas Väänänen junioripoikien SM-kultaa lauantaina Äänekoskella. Hopeaa saavuttivat Nanna Salakka ja Markus Lahti. Pronssia saivat Pinja Laukkanen ja Antonio Valtonen.

Livelähetys

Online scoring

Nanna Salakka ja Peppi Konsteri aloittivat loppuottelun tasatahtia. Salakan tehtyä triplan 4-6 ruutuihin ja 8-10 ruutuihin, niin hän repi etumatkaa Konsteriin, joka ei saanut sarjaansa kuin yhden tuplan. Avaussarja 26 pisteellä Salakalle pistein 221-195. Konsteri tuli toiseen sarjaan täydellä höyryllä ja antoi keilapatterille kyytiä. Hän aloitti sarjansa tuplalla ja paikolla, jota seurasi kuuden kaadon jono. Salakka oli sarjan alussa ongelmissa tehden kaksi tyhjää. Konsteri marssi lopulta selvään voittoon viemällä toisen sarjan 258-169 ja SM-kultaa lukemin 453-390.

Markus Lahti ja Luukas Väänänen pommittivat palloa taskuun tasatahtia loppuottelun ensimmäisessä sarjassa.. Väänänen teki viiden jonon sarjan loppuun, mutta Lahti ei paljon siitä jäänyt tehtyä sarjaansa kaksi tuplaa ja yhden triplan. Väänäselle avaussarja 235-222. Toisen sarjansa Väänänen aloitti paikkokaadoilla kuuden ruudun ajan. Ero pysyi miltei samana, kun Lahtikaan ei kaatojonoihin pystynyt. Markuksen tehtyä kahdeksanteen ruutuunsa tyhjän oli voitonavaimet Väänäsellä ja hän käytti sen. Toinen sarja Väänäselle 214-201 ja kultamitali numeroin 449-423.

Peppi Konsteri oli huojentunut voittonsa jälkeen.
-Ei tämä ollut todellakaan helppo päivä itselleni, vaikka jotkut sanoivat, että Peppi on tänään varmaan yksin läpi. Onneksi pystyin tärkeimmällä hetkellä saamaan flow tilan päälle ja pystyin voittamaan.

Loppuottelun toinen sarja oli Konsterin osoitus siitä miksi hän on yksi Suomen parhaista naiskeilaajista tällä hetkellä.
-En tehnyt loppuottelussa pelilinjoihin muutoksia, vaan päätin paukuttaa taskuun ja keilat lähtivät nyt iloisesti toisessa sarjassa, Peppi hymyili.

Konsteri kokee tällä hetkellä pientä kilpailuväsymystä, mutta se hänen pitää selättää jotenkin, sillä hänellä on edessä kesällä nuorten MM-kilpailut.
-Kalenteri on ollut todella täynnä ja pieni breikki on ennen MM-kilpailuja pakko pitää, mutta on tässä naisten SM-kisat ja liigat, joten täysin laakereille ei voi jäädä lepäilemään, Konsteri päätti.

Luukas Väänänen joutui tekemään täyden päivätyön kultamitalinsa eteen.
-Alku oli tänään todella huono, mutta onneksi vaihdoin upouuteen palloon ensimmäisen osion puolivälissä ja peli alkoi parantua. Round robinissa huonot hetket oli jo unohdettu ja peliin palasi rentous. Loppuottelu Markusta vastaan olisi päättyä miten vaan, kun kumpikin osui hyvin taskuun, Luukas analysoi.

Väänäsen kilpailukausi jatkuu vielä tovin, mutta kesän hän meinaa käyttää runsaampaan harjoitteluun.
-Vielä on erikoiskisoja joita käyn pelaamassa ja tietysti miesten SM-kilpailut ja liigat, joten ennen pientä kesätaukoa täytyy pitää fokus tässä tekemisessä. Kesällä myös treenaan enemmän kehittyäkseni entistä paremmaksi, Luukas kertoi.

Sunnuntaina keilataan nuorten naisten ja miesten loppukilpailut kello 11:00 alkaen.

Peppi Konsteri (kesk) keilasi kultaa, Nanna Salakka (vas.) hopeaa ja Pinja Laukkanen pronssia.

 

 

 

Loppuottelu:
Peppi Konsteri – Nanna Salakka
195 – 221
258 – 169
453 – 390
Lopullinen järjestys:
1. Peppi Konsteri Giants, Pori
2. Nanna Salakka WBT, Varkaus
3. Pinja Laukkanen Nasevat, Raisio

Luukas Väänänen (kesk.) voitti junioripoikien kultaa, Markus Lahti (vas.) voitti hopeaa ja Antonio Valtonen pronssia.

Loppuottelu:
Markus Lahti – Luukas Väänänen
222 – 235
201 – 214
423 – 449
Lopullinen järjestys:
1. Luukas Väänänen Mainarit, Keski-Savo
2. Markus Lahti TKK, Tampere
3. Antonio Valtonen GB, Helsinki

Luukas Väänänen teki välierän alkuun tuplan ja paikon sekä viiden kaadon jonon, millä hän otti ison erän Antonio Valtoseen, jonka sarja alkoi murheellisesti kahdella tyhjällä. Valtonen vaihtoi ennen sarjan puoltaväliä uretaanipalloon ja sai pelistään kiinni. Kahdeksanteen ruutuun hän teki triplan päälle ison tyhjän, mutta loppujono sen jälkeen tasoitti tilannetta. Ensimmäinen sarja Väänäselle pistein 244-196. Valtonen aloitti takaa-ajon toisessa sarjassa 2-3 ruutujen tuplalla. Väänänen puolestaan aloitti kahdella tyhjällä. Antonio ei saanut tämän jälkeen peräkkäiskaatoja ja Väänäsen vaihdettua palloa hän sai tarvittavat kaadot ja eteni loppuotteluun. Toisen sarjan Valtonen vei kahdella pisteen luvuin 195-193, mutta Väänänen otti loppuottelunpaikan Lahtea vastaan numeroin 437-391.Nanna Salakka aloitti välierän Pinja Laukkasta vastaan reiällä, mutta pelasi tämän jälkeen puhdasta. 6-7 ruutujen tuplalla hän otti vajaan 20 pisteen johdon. Laukkanen ei sarjaansa saanut tuplaa, joten avaussarjan Nannalle luvuin 198-172. Toisessa sarjassa Nanna näytti menevän menojaan pelaten puhdasta ja  Pinjan tehtyä tyhjät 4-5 ruutuihin, mutta Salakan peli mureni päätösruuduissa hänen tehtyä neljään viimeiseen ruutuun kolme tyhjää oli Laukkasella mahdollisuus kymppiruudun tuplalla edetä loppuotteluun. Pinja sai yhden kaadon, mutta toinen heitto osui keskelle kärkikeilaa jättäen 4 ja 7 keilat pystyyn. Toinen sarja Laukkaselle 176-158, mutta Salakka loppuotteluun Konsteria vastaan pistein 356-348.

Välierä
Pinja Laukkanen – Nanna Salakka
172 – 198
176 – 158
348 – 356
Välierä
Antonio Valtonen – Luukas Väänänen
196 – 244
195 – 193
391 – 437

Poikien sarjassa Markus Lahti oli pitelemätön round robinissa. Hän voitti neljä ensimmäistä ottelua ja varmisti loppuottelupaikan ennen viimeistä otteluaan, jonka hän hävisi. Lahti otti loppuottelupaikan miltei sadan pisteen erolla Antonio Valtoseen. Kolmannen paikan mitalipeleihin otti Luukas Väänänen. Sekä Valtonen että Väänänen ottivat kaksi ottelua viidestä round robinissa.
Välierässä kohtaavat siis Pinja Laukkanen ja Nanna Salakka. Ottelun voittaja kohtaa Peppi Konsterin. Sekä välierän että loppuottelun pelitapa on kaksi sarjaa tulosta. Tytöt pelaavat mitalipelit rataparilla 5-6.Tyttöjen sarjassa ennakkosuosikki Peppi Konsteri keilasi parasta peliä round robinissa ja vaikka bonuksia tuli vain kahdesta ottelusta viidestä, niin hän otti helposti suoran loppuottelupaikan. Pinja Laukkanen aloitti round robinin vaisusti, mutta terästäytyi kolmessa viimeisessä ottelussa ja eteni toisena mitalipeleihin. Nanna Salakka voitti neljä ottelua viidestä ja otti selvällä marginaalilla kolmannen paikan.

Välierässä kohtaavat Antonio Valtonen ja Luukas Väänänen. Loppuottelussa välierän voittajaa vastaan asettuu Markus Lahti. Pelitapa on pojilla sama kuin tytöillä. Poikien mitalipeliratapari on 7-8.

Juniorityttöjen SM-loppukilpailu 23.4.2022 Äänekoski
Loppukilpailun 2. vaihe round robin 5 sarjaa
Alkupisteet 1 sarja 2 sarja 3 sarja 4 sarja 5 sarja Pisteet Bonus Yht Ka.
1. Peppi Konsteri Giants, Pori 1626 187 213 187 254 194 1035 60 2721 204,7
2. Pinja Laukkanen Nasevat, Raisio 1616 167 153 223 190 210 943 90 2649 196,8
3. Nanna Salakka WBT, Varkaus 1552 217 179 193 182 196 967 120 2639 193,8
4. Tiiamari Laukkanen Bay, Lahti 1495 207 167 203 184 209 970 90 2555 189,6
5. Stella Lökfors GB, Helsinki 1471 201 177 172 232 177 959 90 2520 186,9
6. Roosa Pusa Bay, Lahti 1523 201 180 166 152 178 877 0 2400 184,6
Junioripoikien SM-loppukilpailu 23.4.2022 Äänekoski
Loppukilpailun 2. vaihe round robin 5 sarjaa
Alkupisteet 1 sarja 2 sarja 3 sarja 4 sarja 5 sarja Pisteet Bonus Yht Ka.
1. Markus Lahti TKK, Tampere 1711 248 190 213 221 179 1051 120 2882 212,5
2. Antonio Valtonen GB, Helsinki 1760 201 213 203 180 178 975 60 2795 210,4
3. Luukas Väänänen Mainarit, Varkaus 1698 199 220 172 192 218 1001 60 2759 207,6
4. Selim Rönn Hellas, Vaasa 1594 167 137 212 255 233 1004 90 2688 199,8
5. Anton Leppänen GB, Helsinki 1689 207 153 169 214 193 936 60 2685 201,9
6. Jussi Laine Patteri, Helsinki 1648 212 191 170 204 193 970 60 2678 201,4

Round robinin ottelut:

 

1.ottelut Konsteri Lökfors 187 201 Valtonen Rönn 201 167
Laukkanen P. Laukkanen T. 167 207 Lahti Laine 248 212
Salakka Pusa 217 201 Väänänen Leppänen 199 207
2.ottelut Salakka Laukkanen T. 179 167 Väänänen Laine 220 191
Konsteri Pusa 213 180 Valtonen Leppänen 213 153
Lökfors Laukkanen P. 177 153 Rönn Lahti 137 190
3.ottelut Konsteri Laukkanen P. 187 223 Valtonen Lahti 203 213
Salakka Lökfors 193 172 Väänänen Rönn 172 212
Pusa Laukkanen T. 166 203 Leppänen Laine 169 170
4.ottelut Pusa Lökfors 152 232 Leppänen Rönn 214 255
Konsteri Laukkanen T. 254 184 Valtonen Laine 180 204
Laukkanen P. Salakka 190 182 Lahti Väänänen 221 192
5.ottelut Konsteri Salakka 194 196 Valtonen Väänänen 178 218
Pusa Laukkanen P. 178 210 Leppänen Lahti 193 179
Laukkanen T. Lökfors 209 177 Laine Rönn 193 233

 

Olli Pakonen