Suomen joukkueen harjoitukset ovat takana ja sunnuntaina päästään tositoimiin, kun poikien EM-parikilpailu keilataan sunnuntaina kokonaisuudessaan. 

Suomen aikaan klo 10.00 alkavassa erässä keilaavat Lenni Juutilainen ja Roni Leskinen ja klo 14.15 oman urakkansa aloittavat Jani Soukka parinaan Luukas Väänänen.

Joukkue haki tuntumaa ratoihin lauantaina virallisissa harjoituksissa, joissa poikien joukkue haki peli-ideaa sunnuntaille. Tytöt pääsevät irti vasta maanantaina niin ikään parikilpailussa.

Aamuerässä Juutilainen ja Leskinen muodostavat mielenkiintoisen parin. Leskinen tekee arvokisadebyyttinsä Suomen paidassa, minkä lisäksi nuorten MM-kisoissa kesäkuussa keilannut Juutilainen pelaa ensimmäistä kertaa junioreiden EM-turnauksessa.

– Hyvillä odotuksilla lähdemme ja meillä on hyvä mahdollisuus onnistua. Aamulla noustaan sängystä ja laitetaan keilapalloa radoille. Roni on rauhallinen ja ajattelevainen pelikaveri, joka pitää pelin hyvin kurissa. Minä olen sitten meistä se, joka pyrkii tuomaan rentoutta mukaan, eli varmasti tulee peli sujumaan hyvin. Hienoa olla arvokilpailuissa, kertoi Juutilainen lauantaina virallisen harjoittelun päätteeksi.

Leskinen puolestaan kertoo debyytistä huolimatta tunnelman olevan rento ennen h-hetkeä.

– Hyvällä ja rennolla mielellä lähden pelaamaan ja keilaamaan Lennin kanssa. On kyllä siistiä päästä EM-radoille ja vuosien työn jälkeen tämä tuntuu hienolta. Haaveissa on aina ollut päästä heittämään EM-joukkueessa. Harjoituksissa radoissa oli paljon eroja, mutta omaan tekemiseen luotetaan ja lähdetään heitto kerrallaan pelaamaan, Leskinen kertoo.

Suomen joukkue avajaisseremonian jälkeen lauantaina.

Iltapäivällä keilaavat Soukka ja Väänänen ovat toisilleen erittäin tuttuja pelikavereita. Vuosi sitten Soukka onnistui junioreiden EM-kilpailuissa upeasti keilaten hopeaa sekä singlessä että Mastersissa.

– Mukavaa vuoden tauon jälkeen olla taas täällä. Itselleni viimeinen vuosi junioreiden EM-kilpailuissa, joten kultaa lähdetään jahtaamaan. Tänä vuonna radat tuntuvat kyllä vaikeammilta, mutta ei siinä mitään. Toivotaan, että meillä löytyy hyvä peli-idea huomenna kilpailun alkaessa, Soukka sanoo.

Tosiaan vuosi sitten Tilburgin EM-kilpailuissa tulostaso nousi korkeaksi ja kilpailuissa muun muassa rikottiin useampia piste-ennätyksiä eri osioissa. Poikien valmentaja Juha Immonenkin luonnehti harjoitusten jälkeen, ettei samanlaista ilotulitusta tulosten osalta välttämättä tämän vuoden kisoissa nähdä.

Soukan parina keilaava Luukas Väänänen on muiden Suomen poikien tavoin innoissaan alkavasta EM-turnauksesta.

– Jani on hyvä pari ja siisti fiilis lähteä pelaamaan arvokilpailuita. Tulemme parina hyvin toimeen ja kaikki on mahdollista, jos asiat osuvat kohdilleen. Mitalia lähdemme tavoittelemaan sunnuntaina.

SKL seuraa sunnuntaina poikien parikilpailua ja tiedottaa päivän päätteeksi kilpailun tapahtumista.

Tärkeitä linkkejä, joista voit seurata kilpailun etenemistä: 

EM-kilpailuiden tulossivu, josta näkee myös aloitusradat

Kisajärjestäjän livestream

EM-kilpailuiden aikataulu

Rataolosuhde

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela