Ohion Parma Heightsissa keilataan PWBA-kiertueen viimeinen kisa, joka on nimeltään PWBA Tour Championship Week. Kyseinen kilpailu koostuu kolmesta eri kisasta: PWBA Cleveland Open, PWBA Pepsi Open ja PWBA Tour Championship. Peppi Konsteri on mukana kahdessa ensimmäisessä kilpailussa.
Sunnuntaina Peppi aloitti matkansa Amerikkaan ja kertoi mietteitään ennen kisoihin lähtöä.
– Ristiriitaisin fiiliksin jenkkeihin. EM-kisojen jälkeen ollut vaikea saada itseään radalle ja keilailu on ollut aika hankalan tuntuista. Mutta avoimin mielin ja toivotaan että jollekin päivälle sattuisi, vaikka joku suonenveto ja tulisi pöljä päivä. Tässä on tullut tekniikkaa hiottua, niin toivottavasti saisi paketin nyt kasaan jenkkilässä.
Cleveland Open keilataan ensimmäisenä ja viralliset harjoitukset alkavat tänään tiistaina klo 19 Suomen aikaa. Kisat alkavat keskiviikkona, jossa keilataan kaksi kuuden sarjan blokkia. Ensimmäinen blokki alkaa klo 17 Suomen aikaa ja se pelataan freshillä (hoidetut radat). Toinen blokki pelataan keskiyöllä burn olosuhteella (pelatut radat).
12 sarjan jälkeen 12 parasta jatkavat round robineihin, jotka pelataan torstaina. Samalla kaavalla mennään myös silloin eli kaksi kuuden sarjaa keilataan samoilla olosuhteilla. Ensimmäinen round robin peli alkaa klo 16 Suomen aikaa ja toinen klo 21.00.
Viisi parasta jatkavat round robin pelien jälkeen porraspelifinaaleihin. Porraspelifinaali alkaa torstai-perjantai välisenä yönä klo 1.30 Suomen aikaa.
Kilpailuja voi seurata alla olevista linkeistä:
Teksti ja kuva: Bertta Hartikka