Kolmatta kertaa järjestettävä International Hammer Challenge alkoi perjantaina Talin keilahallissa ja heti ensimmäisessä erässä nähtiin huimia tuloksia.
Parhaasta tuloksesta vastasi Pyry Puharinen, joka pelasi huipputuloksen 1525, keskiarvoksi tuli 254,2. Puharisen sarjat olivat 267, 250, 264, 278, 265 ja 201. Erässä toiseksi keilasi Tomas Käyhkö pistein 1391 ja kolmanneksi Nooa Vilokkinen, 1385.
Puharinen oli peliinsä luonnollisesti tyytyväinen, hän pelasi käytännössä koko pelin yhdellä pallolla.
– Oli hyvä peli ja onni oli myös myöden, kun sain muutaman onnekkaan kaadon hyviin kohtiin. Tein tähän kisaan itselleni uuden pallon Brunswickin Mindsetin. Pallo toimi hienosti ja tästä on hyvä jatkaa.
Vaikka Puharisella on nyt loppukilpailuun oikeuttava tulos, niin aikoo hän vielä kuitenkin pelata karsintaa.
– Olosuhde muuttuu varmasti, kun tulee enemmän huippupelaajia radoille, joten tähän ei voi tuudittautua.
Karsinta jatkuu lauantaina kahdella erällä, joista ensimmäinen keilataan klo 11.00 alkaen. Toinen erä alkaa klo 15.00.
Teksti ja kuva: Olli Pakonen