MM-kilpailuiden viimeinen koitos oli joukkueiden finaalipäivä. Tämän lisäksi jaettiin All Event henkilökohtaiset ja Overall maakohtaiset mitalit. Naisten puolella All Event kullan pokkasi Essi Pakarinen.
Suomi oli mitalitaulukossa MM-kilpailujen ylivoimaisesti paras maa viidellä voitetulla kullalla ja yhdellä hopealla!

Naisten joukkueiden semifinaalissa Malesia voitti 2-0 Japanin. Toisessa ottelussa USA-Korea jouduttiin ratkaisemaan jatkaja kolmannessa pelissä. Sen voitti lopulta reilulla erolla USA ja eteni Malesian vastustajaksi finaaliin.

Finaalissa pelattiin myöskin kolme sarjaa. Malesia voitti ensimmäisen, USA toisen. Kolmas ratkesi USA:n hyväksi ja heille kultaa kaulaan 2-1.

Naisten joukkuefinaalin tulokset

Miesten puolella Saksa nappasi kiinnityksen jatkopaikkaan voittamalla ensimmäisen ottelun. Toisessa käytiin tarjouskilpailua kumpi ottaisi voiton. Lopulta sen nappasi Ranska. Kolmas sarja olikin sitten tiukkaa vääntöä. Lopulta Ranska oli parempi 236-231 ja eteni finaaliin.

Korea piti Ruotsia tiukilla voittamalla ensimmäisen sarjan. Vaan tuttuun tapaan naapurimme nousi ojasta ja vei kaksi seuraavaa ottelua ja pelaa mestaruudesta voitoin 2-1.

Finaalissa nähtiin kaksi kovaa joukkuetta. Kovin montaa kertaa ei keiloja saanut jättää pystyyn voittaakseen. Ranska onnistui paremmin ensimmäisessä sarjassa ja voitti 264-248. Toisessa sarjassa Ruotsi lähti hakemaan voittoa, mutta Ranska ei antanut periksi ja nappasi maailmanmestaruuden suoraan 2-0.

Miesten joukkuefinaalin tulokset

Finaalien jälkeen jaettiin All Event mitalit. Essi Pakarinen kävi pokkaamassa itselleen jo neljännen kultamitalin näistä kilpailuista, aivan huikeaa! Naisten kakkonen oli Shannon Pluhowsky ja kolmonen Shayna Ng. Peppi Konsteri oli neljäs.

Miesten voiton voi Ruotsin James Blomgren, toinen Korena Ji Geun ja kolmas Tsekin Lukas Jelinek. Luukas Väänänen oli neljäs, Tomas Käyhkö viides.

Maakohtaisissa mestaruuksissa naisten järjestys oli: USA, Singapore ja Malesia. Miesten osalta Ruotsi, Tanska ja Korea. Suomen sijoitus naisten puolella kahdeksas ja miesten viides.

Kaikki tulokset

MM-kilpailut on nyt keilattu, joukkue matkaa huomenna kotiin päin. Joukkue saapuu Finnairin lennolla AY0100 jonka pitäisi laskeutua sunnuntaina klo 5.45.
Tervetuloa vastaanottamaan joukkuetta!

Kiitokset pelaajille sykähdyttävistä urheiluhetkistä! Ja kiitokset valmentajille Piritta Kantolalle ja Juha Immoselle pitkistä päivistä ja työstä pelaajien menestyksen eteen.

Iso kiitos kaikille menestyksessä mukana olleille, erityisesti teille keilaajamme!

Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka