PBA Players Championshipin porraspelien askelmat ratkottiin kolmen sarjan kisalla, johon osallistuivat kaikkien alueiden voittajat. Pelin henki oli yksinkertainen, parhaan tuloksen tehnyt lähtisi korkeimmalta askelmalta ja niin poispäin.

Parhaiten matsiin starttasi Jason Belmonte, joka aloitti neljällä kaadolla, jätti sitten taskuosumasta 7-10 reiän ja väkersi loppusarjaan pari tuplaa keräten tuloksekseen 230. Sean Rash aloitti tuplalla, veti sitten nokkaan, josta jäi paikkaamaton 4-6 reikä. Lopputripla nosti hänen tuloksekseen 222. Rash erosi muista oikeakätisistä siinä, että hän pelasi vasenta rataa reunasta suoraan. Yleensä 45 jalkaa pitkällä hoidolla keilataan nelosmerkin tietämistä. Arturo Quintero teki triplan ja tuplan sekä yhden missin myötä 414. Vasuri Graham Fach teki ensimmäiseen kahdeksaan ruutuun kahden kaadon väliin kuusi seiskakeilan paikkoa pötköön, lopputupla nosti tulokseksi 202. Peränpitäjänä tässä vaiheessa oli Tommy Jones, joka ei saanut kuin yhden tuplan, mutta jäi 4-6 reiän myötä alle parin, 190.

Toisessa sarjassa kärkipari erottui muista. Rash jatkoi tanakasti, alkutripla ja parin paikon jälkeen neljän kaadon jono antoivat hänelle pisteet 245 ja kärkipaikan tuloksella 467. Belmondo katseli Rashin peliä ja siirtyi myös pelaamaan reunasta vasenta rataa, hieman suuremmalla koukulla, toki. Sarjaan syntyi tupla ja tripla, jälkimmäisen aloitti harvinainen ylipuolen kaato. Belmon pisteet sarjaan olivat 229 ja kahteen hänellä oli koossa 459. Quinteron avausheitot seilasivat aika paljon. Kerran hän veti vasemmalta ohi ykkösen ja toisen nokkaan jättäen 3-6-10 kuvan, josta hän teki missin. Triplan avulla tuli tasan 200 ja pisteillä 414 hän piti kolmatta paikkaa. Fach aloitti isolla tyhjällä, sitten hän näytti löytävän jyvän heitolleen ja teki neljä kaatoa peräkkäin. Loppuun hän teki kuitenkin kaksi tyhjää, ensin missi seiskakeilasta ja viimeiseen ruutuun 4-6 reikä. Sarjaan hän sai 190, joka antoi yhteistulokseksi 392. Jones aloitti tuplalla, sitten heitto jäi vajaaksi, pystyyn jäi 2-8 keilat, joista vai kakkonen lähti paikkoheitolla. Myös Jones siirtyi keilaamaan vasenta rataa reunasta, Rashin linjoille. Sarjaksi tuli 197, yhteensä 387.

Kisa piikkipaikasta oli tiukka. Belmo otti siihen kiinnityksen neljän kaadon aloituksella, johon Rash ei pystynyt vastaamaan, ehjää ilman tuplia. Belmo pamautti illan toisen 7-10 reikänsä pesästä viidenteen ruutuun, mutta Rash ei pystynyt sitä hyödyntämään. Aussi lopetti sarjansa kahdella tuplalla ja teki 234, yhteensä 693. Rash löysi konstin nurkkakeilojen kaatamiseen tehden neljän kaadon jonon. Viimeiseen ruutuun hän paikkasi seiskakeilan ja otti ylimääräisellä kaikki keilat pois, mikä antoi sarjaksi 228. Tämä riitti pitämään hänet ykkösenä kahden pisteen erolla, 695. Taistossa kolmannesta paikasta ensimmäisenä hiipui Fach, joka teki kolme isoa tyhjää jääden sarjaan 155. Yhteistulos 569 jätti hänet alimmalle askelmalle. Jones tarrasi kiinni kolmossijaan neljän kaadon putkella, mutta se loppui kahteen huonoon heittoon. Kolmen keilan ryhmän hän vielä paikkasi, mutta 2-8-10 toi tyhjän ja sarjalla 212 hän kokosi tuloksen 599. Quintero oli alkusarjassa ihan pihalla, avaukset siellä täällä, pari kertaa ohi ykköskeilankin. Hän teki tyhjän 2-10 reiästä ja sai ensimmäisen kaatonsa vasta kuutosruutuun. Tuossa vaiheessa myös hän siirtyi keilaamaan vasenta rataa reunasta. Tuo auttoi, kaatoja tuli loppuun neljä peräkkäin, sarjaksi kertyi 216 ja yhteistuloksella 630 hän sai sijan kolme.

Sunnuntaina aamuyöllä Suomen aikaa ensimmäisessä ottelussa kohtaavat siis Tommy Jones ja Graham Fach. Sen voittaja saa vastaansa Arturo Quinteron. Seuraavana kehiin astuu Jason Belmonte ja suoraan loppuotteluun eteni Sean Rash.

Rashilla oli aikamoinen viikko mietittävänään, sillä viikonloppuna oman alueensa loppuottelussa hän puhui ratkaisuvaiheessa kymppiruudussa ammattilaiselle sopimattomia suorassa televisiolähetyksessä. PBA:n komissaari Tom Clark ilmoitti Rasin saaneen rangaistukseksi sakon, jonka summaa ei kerrottu. Lisäksi rapsuksi tuli vuoden mittainen ehdonalainen tarkkailuvaihe ja lopulta myös yhden turnauksen kilpailukielto helmikuussa. Tuon rangaistuksen Rash kärsii kisassa nimeltä David Small’s Best of the Best Championship. Rash siis nähdään paitsi Players Championshipin loppuottelussa, myös viikon kuluttua keilattavassa U.S. Openissa.

U.S. Openista on suomalaisittain huonoja uutisia kerrottavana. Osku Palermaa on männäviikolla sairastellut ja jättää siksi Openin väliin. Hän kertoi kuitenkin olevansa lähdössä rapakon taakse kisaamaan Tournament of Championsiin helmikuun lopulla.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

PBA:n sivuille