Rauman Finnish Youth Ranking -osakilpailun voittoon nousi Pro-sarjassa Lenni Juutilainen. Haastaja-sarjassa voiton vei ison sarjan loppuottelussa keilannut Miro Pakkala. Rookie-sarjan ykkönen oli Ruzlan Krit, joka osallistui vasta toista kertaa FYR-osakilpailuun.
FYR keräsi yhteen sata nuorta ja junioria kilpailemaan Rauman keilahalliin tällä viikolla ja sunnuntai-iltana kilpailu saatiin päätökseen. Pro-sarjan Loppuottelussa kohtasivat Mainareiden Lenni Juutilainen ja Helsingin Patteria edustava Santtu Nieminen, joka tiputti välierässä Pro-sarjan loppukilpailua aikaisemmissa vaiheissa hallinneen Aatu Tapanimäen. Lenni Juutilainen puolestaan voitti omassa välierässään Jussi Laineen.
Voittoon päättyneen loppuottelun jälkeen Juutilainen oli mielissään, sillä hän on vasta aloitellut kautta. Lisäksi FYR-osakilpailuiden voittaminen ei ole helppoa. Lennilläkin voitot ovat yhden käden sormilla laskettavissa.
– Eilisestä oppineena lähdettiin tähän päivään ja koitin pitää heiton aika samanlaisena. Aika tiukaksi meni finaalin ekassa osiossa viimeisessä sarjassa, koska muut alkoivat tekemään kaatoja ja olin jo siinä pakotettu tekemään tarvittavat kaadot. Sitten välierässä ja loppuottelussa onnistuin tekemään riittävät pisteet. Ihan kiva kauden aloitus ja tästä ylöspäin. Grande Finalen olen voittanut, mutta osakilpailuissa tämä on maksimissaan kolmas voitto, Lenni kertoi.

Lenni Juutilainen
Rookie-sarjassa on nähty nyt kaksi isoa onnistumista osakilpailuiden voittajien osalta heti kauden alkuun. Talissa voittoon nousi ensimmäisessä kilpailussaan pelannut Verner Kytölä. Tälläkin kertaa voittoa juhli GB:n keilaaja, kun päivän ykkönen oli Ruzlan Krit. Hänelle Rauman osakilpailu oli vasta toinen FYR-osakilpailu. Loppuottelussa Ruzlan voitti niin ikään hienon kisan pelanneen Joose Konttilan 187-160.
– Tämä oli toka kerta Fyrillä ja tosi hyvältä tuntuu voitto, Ruzlan sanoi ja nosti samalla peukalon ilmaan hyvän fiiliksen merkiksi.
– Ihan hyvin kyllä pelasin finaalissa. Talin osakilpailussa en päässyt neljän parhaan joukkoon, mutta nyt onnistuin. Super hyvältä tuntuu ja keilaan totta kai seuraavissakin osakilpailuissa, nuori 12-vuotias voittaja iloitsi.

Rookie-sarjan top4: Joose Konttila, Ruzlan Krit, Raju Reede ja Neea Nurmilo
Haastaja-sarjan finaalissa kohtasivat Miro Pakkala ja Urho Nykter. Pakkala pelasi upean loppuottelun ja vei voiton nimiinsä 280-197. Haastaja-sarjan kärkinelikkoa täydensivät Topi Haapaniemi ja Alvin Rosenholm.

Urho Nykter, Miro Pakkala, Topi Haapaniemi ja Alvin Rosenholm
Kiitokset Rauman keilahallille onnistuneesta ja hyvin järjestetystä kilpailusta. Finnish Youth Ranking matkaa seuraavaksi Pohjanmaalle, kun kauden kolmas osakilpailu keilataan 29.-30.11.2025 Kurikassa.
Tässä uutisessa seurasimme aikaisemmin päivän tuloksia. Kaikki tulokset löytyvät tuloslinkistä uutisen alusta ja lopusta.
Loppukilpailun 5 sarjan avausosio pelattu – sarjojen neljä parasta välieriin
Pro-sarja
1. Aatu Tapanimäki BC Islanders Kalajoen Keilailuliitto 1161
2. Lenni Juutilainen Mainarit Keski-Savon Keilailuliitto 1155
3. Jussi Laine Patteri Helsingin Bowlingliitto ry 1127
4. Santtu Nieminen Patteri Helsingin Bowlingliitto ry 1116
Haastaja-sarja
1. Alvin Rosenholm C.B. Närpiön Keilailuliitto 1073
2. Urho Nykter Cosmic Keski-Uudenmaan Keilailuliitto 1048
3. Topi Haapaniemi BC016 Rovaniemen Keilailuliitto 1043
4. Miro Pakkala Ratavaltiaat Ylöjärven Keilailuliitto 1035
Rookie-sarja
1. Neea Nurmilo Giants Porin Keilailuliitto 1064
2. Joose Konttila TuWe Turun Keilailuliitto Ry 1000
3. Raju Reede GB Helsingin Bowlingliitto ry 955
4. Ruzlan Krit GB Helsingin Bowlingliitto ry 950
Karsinnan päätteeksi loppukilpailuun etenivät:
Pro-sarja
1. Aatu Tapanimäki BC Islanders Kalajoen Keilailuliitto 1443
2. Jonne Kaisku Bay Lahti-Bowling 1429
3. Arttu Järvinen GH Rauman Keilailuliitto Ry 1391
4. Lenni Juutilainen Mainarit Keski-Savon Keilailuliitto 1362
5. Jussi Laine Patteri Helsingin Bowlingliitto ry 1325
6. Lauri Kivioja TKK Tampereen Keilailuliitto Ry 1307
7. Jussi Saarni TuUL Turun Keilailuliitto Ry 1298
8. Santtu Nieminen Patteri Helsingin Bowlingliitto ry 1263
Haastaja-sarja
1. Caspar Lepikult GB Helsingin Bowlingliitto ry 1384
2. Topi Haapaniemi BC016 Rovaniemen Keilailuliitto 1322
3. Urho Nykter Cosmic Keski-Uudenmaan Keilailuliitto ry 1322
4. Alvin Rosenholm C.B. Närpiön Keilailuliitto 1315
5. Miro Pakkala Ratavaltiaat Ylöjärven Keilailuliitto 1292
6. Anni Javanainen Giants Porin Keilailuliitto 1254
7. Jesse Mäenpää GH Rauman Keilailuliitto Ry 1252
8. Anton Keltanen BC Imatra Imatran Keilailuliitto ry 1198
Rookie-sarja
1. Silver Grauen GB Helsingin Bowlingliitto ry 1200
2. Neea Nurmilo Giants Porin Keilailuliitto 1171
3. Oona Nurmilo Giants Porin Keilailuliitto 1163
4. Joose Konttila TuWe Turun Keilailuliitto Ry 1103
5. Ruzlan Krit GB Helsingin Bowlingliitto ry 1101
6. Raju Reede GB Helsingin Bowlingliitto ry 1091
7. Väinö Jutila CPS Kokkolan Keilailuliitto 1089
8. Antti Patrikainen Akaan Keila Valkeakosken Keilailuliitto ry. 1081
Rauman FYR:in tapahtumia pääsee seuraamaan Rauman keilahallin YouTube-kanavan kautta:
Rauman keilahallin YouTube-kanava
Teksti ja kuvat: Henri Havusela