Reija Lundén taisteli voiton Meksikon Veronica Hernandezista 2-1. Timo Raatikainen laittoi kaiken peliin ja voitti vastustajansa Englannin Matthew Trotterin suoraan 2-0.
Ensimmäinen sarja oli todella tiukka. Trotterilla oli viiden jono alla ennen kymppiruutua. Kuudetta kaatoa ei tullut, tulos oli 223. Timolta vaadittiin ehjää kymppiruutuun, hänen onnistui tehdä kaato ja varmisti voittonsa 226-223 sillä.
Toinen sarja oli Timon näytöstä. Alkuun heti viiden jono, johon vastustaja ei pystynyt vastaamaan. Päälle kaksi paikkoa ja uutta jonoa, peli oli selvä jo muutama ruutu ennen loppua. Timo jatkoon 248-181 eli 2-0.

Reija Lundénin ensimmäinen sarja oli tiukka. Reijalla oli tripla alla, mutta hän ei onnistunut tekemään kaatoa päälle kymppiruutuun. Veronica Hernandezin piti tehdä tupla voittaakseen. Yksi kaato tuli, toisella jäi nelonen. Reija onneksi paikkasi ja otti yhdeksän keilaa pois ja varmisti voittonsa pisteellä 201-200.
Toinen sarja oli Reijalle vaikea. Tulosta kertyi vaan 148 ja sillä ei pärjännyt Veronican tehtyä 170. Tilanne tasan 1-1.
Kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa kaadot oli tiukassa ja paikkopeli nousi jälleen kerran ratkaisijaksi. Reija paikkasi kaiken mitä jäi pystyyn, oli sitten yksi keila tai reikä. Mukaan mahtui kaksi kaatoa, 188 sarjalla ansaitsi tällä kertaa voiton kun vastustaja heitti 155. Reija kolmannelle kierrokselle voitoin 2-1.
Pelit jatkuvat keskiviikkona klo 19 Suomen aikaa kolmannella kierroksella. Miesten puolella kuudentoista joukossa oli neljä amerikkalaista, heistä vain kaksi pääsi jatkoon: John Janawicz ja Chris Barnes. Naisten puolella kolmesta amerikkalaisesta jatkaa vain yksi, Jodi Woessner. Kaikki ovat siis voitettavissa.
Kuva ja teksti: Tiina Viljakka