Reija Lundén keilasi Riihimäellä uransa neljännen senioreiden SM-kullan. Loppuottelussa hän voitti Tuula Tammisen luvuin 388-371. Jaana Anttas saavutti pronssia.

Loppuottelun ensimmäinen sarja Reija Lundénin ja Tuula Tammisen välillä oli hermostunutta peliä. Lundén ei kaadoilla mässäillyt, mutta paikkasi hyvin. Tamminen teki kolmanteen ruutuun reiän, minkä kuittasi 5-6 ja 8-9 ruutujen tuplalla. Viimeiseen ruutuun hänelle jäi epäonnisesti 7-10 reikä. Reija heitti kymppiruutuun huonon heiton ja teki 4,7 ja 10 keilojen muodostaman reiän, joka jäi paikkaamatta. Tamminen vei avaussarjan luvuin 190-183.

Toisen sarjan toiseen ruutuun Tamminen teki reiän ja Lundén otti johtopaikan tuplallaan. Reija paukutti taskuun läpi sarjan, mutta yhtä keilaa jäi pystyyn ysiruutua lukuun ottamatta. Tamminen teki tuplan 7-8 ruutuihin ja nousi taisteluun voitosta. Hän teki kuitenkin huonon ysiruudun, josta tuli tyhjä ja näin ollen Lundénille riitti puhdas kymppiruutu, minkä hän teki kuitenkin varmuudella. Toinen sarja Reijalle 205-181 ja SM-kulta luvuin 388-371.

Reijan joutui tekemään täyden päivätyön SM-kullan eteen, sillä kaadot olivat pitkin päivää tiukassa.

-Sain tehdä töitä tänään koko päivän. Muutama hetki oli missä pelipaikka ja pallo oli selkeästi hallussa, Lundén aloitti.

Rataolosuhdetta hän analysoi erilaiseksi kuin alkukilpailussa.

-Mielestäni pallot liukuivat paljon enemmän kuin alkukilpailussa. Pelasin tänään muun muassa Brunswickin Evolla, joka hyytyi alkukilpailussa heti radan alkuosassa. Paikkasin tänään kyllä hyvin ja se palkittiin, hän jatkoi.

Loppuottelu Tammista vastaan oli tiukka alusta loppuun saakka eikä suurta tulosjuhlaa nähty.

Koetin heittää taskuun ja pelata riskittömästi, sillä sen tiesin, että kumpikaan ei isoja kaatojonoja tule saamaan. Kärsivällisyys kannatti, kun on kultaa kaulassa, Reija jatkoi.

Lundénilla oli hieman takki tyhjä voiton varmistuttua, mutta jotain kilpailuja hänellä on keväälle suunnittelilla.

Kausi jatkuu omalta osin liigan ja SM-kilpailujen merkeissä, muuta en ole suunnitellut. Kahden viikon päästä lähden pääkaupungin junnujen mukaan Äänekoskelle katsomaan, kun he pelaavat SM-kilpailua.

Seniorimiesten SM-finaalit keilataan sunnuntaina kello 9:00 alkaen.

 

Loppuottelu
Reija Lundén – Tuula Tamminen
183 – 190
205 – 181
388 – 371
Lopullinen järjestys:
1. Reija Lundén GB, Helsinki
2. Tuula Tamminen aCat, Hyvinkää
3. Jaana Anttas Nasevat, Raisio

Tuula Tamminen sai lentävän lähdön välierään Jaana Anttasta vastaan aloittaen sarjansa neljällä kaadolla. Viidenteen ruutuun hän teki reiän, mutta johto oli silti 29 pistettä. Anttas teki tuplan kutos-seiskaruutuihin, mutta Tamminen sai kaatojyvästä jälleen kahdeksannessa ruudussa kiinni ja muurasi loput kaatoja. Ensimmäinen sarja Tammiselle luvuin 244-191 ja vahva kiinnitys loppuottelupaikasta.

Toinen sarja alkoi tasatahtia. Sarjan puolivälin jälkeen Anttas teki tuplan ja Tamminen tyhjän ja hetken näytti, että tulee taistelu loppuottelupaikasta. Anttas teki kuitenkin yhdeksänteen ruutuun reiän ja peli oli sillä selvä. Tamminen vei toisen sarjan lukemin 182-174 ja eteni loppuotteluun Reija Lundénia vastaan kahden sarjan yhteistuloksella pistein 426-365. Jaana Anttakselle senioreiden SM-pronssia.

Kolmen parhaan pudotuspelit
Välierä
Jaana Anttas – Tuula Tamminen
191 – 244
174 – 182
365 – 426


Livelähetys
Online scoring

Round robinissa Reija Lundén otti kärkipaikan toisessa ottelussa, kun hän voitti kilpailua siihen saakka johtaneen Jaana Anttaksen luvuin 223-189. Lundén voitti lopulta kaikki round robin ottelut ja eteni suoraan loppuotteluun. Ratkaisu nähtiin kuudennessa ottelussa, kun Lundén voitti tiukassa ottelussa Tuula Tammisen pistein 211-207. Myöskään välieräpaikoista ei nähty suurta taistelua, sillä Anttas ja Tamminen olivat kokoajan kiinni mitalipelipaikassa. Taavitsaisen hävittyä kuudennen ottelunsa Anttakselle oli kärkikolmikko mitalipeleihin selvillä. Taavitsainen oli tämän vuoden kilpailussa neljäs, Heli Kuorelahti viides ja Satu Heinilä kuudes.

 

Round robin 1 osio, 4s 1s 2s 3s 4s 5s 6s 7s rr yht bonus yht
1. Reija Lundén GB, Helsinki 814 237 223 216 188 209 211 171 1455 210 2479
2. Jaana Anttas Nasevat, Raisio 846 214 189 211 219 188 241 187 1449 120 2415
3. Tuula Tamminen aCat, Hyvinkää 795 238 189 209 150 225 207 194 1412 150 2357
4. Jaana Taavitsainen Smash, Rauma 778 199 179 206 186 206 151 159 1286 90 2154
5. Heli Kuorelahti JBC, Jyväskylä 726 141 166 187 163 192 163 175 1187 150 2063
6. Satu Heinilä TK-38, Tampere 709 180 198 183 191 179 169 159 1259 90 2058

 

Round robin
7 ottelut
Taavitsainen Kuorelahti 159 175
Haamu Anttas 0 187
Haamu Tamminen 0 194
Lundén Heinilä 171 159
6 ottelut
Tamminen Lundén 207 211
Haamu Heinilä 0 169
Taavitsainen Anttas 151 241
Haamu Kuorelahti 0 163
5 ottelut
Kuorelahti Anttas 192 188
Taavitsainen Haamu 206 0
Lundén Haamu 209 0
Heinilä Tamminen 179 225
4 ottelut
Lundén Haamu 188 0
Kuorelahti Tamminen 163 150
Anttas Heinilä 219 191
Haamu Taavitsainen 0 186
3 ottelut
Heinilä Taavitsainen 183 206
Anttas Haamu 211 0
Kuorelahti Lundén 187 216
Tamminen Haamu 209 0
2 ottelut
Heinilä Kuorelahti 198 166
Tamminen Taavitsainen 189 179
Anttas Lundén 189 223
1 ottelut
Anttas Tamminen 214 238
Lundén Taavitsainen 237 199
Heinilä Haamu 180 0
Kuorelahti Haamu 141 0

Loppukilpailussa keilattiin ensimmäisessä osiossa neljä sarjaa. Jaana Anttas oli tehokkain keilaten tuloksen 846. Hän aloitti pelinsä hienosti 266 sarjalla eikä luopunut kärkipaikasta koko osion aikana. Reija Lundén pelasi kolme sarjaa hyvin, mutta päätössarjaan tuli 169 ja Anttas johtaa neljän sarjan jälkeen 32 pistettä. Reijan tulos on ensimmäisen osion jälkeen 814 ja Tuula Tamminen, 795 ja Jaana Taavitsainen, 778 tulevat seuraavana. Heli Kuorelahdella ja Satu Heinilällä on kirimistä round robinissa, mikäli mielivät mitaleille.

Toisessa osiossa pelataan round robin ottelut ja ensimmäisen osion pisteet seuraavat mukana. Kukin keilaaja pelaa kaksi peliä haamua vastaan, kun Riitta Nikupeteri ja Tarja Hannunen eivät loppukilpailuun tulleet pelaamaan. Voitetusta sarjasta saa 30 bonuspistettä ja tasapelistä 15.

11 sarjan jälkeen kolme parasta etenevät mitalipeleihin.

Seniorinaisten SM-loppukilpailu
26.3.2022 Riihimäki
1 osio, 4 sarjaa 1s 2s 3s 4s Yht Ka.
1. Jaana Anttas Nasevat, Raisio 266 181 209 190 846 211,5
2. Reija Lundén GB, Helsinki 200 234 211 169 814 203,5
3. Tuula Tamminen aCat, Hyvinkää 209 167 205 214 795 198,8
4. Jaana Taavitsainen Smash, Rauma 223 179 148 228 778 194,5
5. Heli Kuorelahti JBC, Jyväskylä 160 202 195 169 726 181,5
6. Satu Heinilä TK-38, Tampere 169 172 167 201 709 177,3
7. Riitta Nikupeteri OLS, Oulu poissa
8. Tarja Hannunen O-K, Rovaniemi poissa

 

 

Olli Pakonen