Kaaron Salomaa teki täydellisen 300-pisteen sarjan PBA Viper Championshipin toisessa karsintablokissa isolla areenalla, National Bowling Stadiumilla Nevadan Renossa. Valitettavasti edes tuo täysosuma ei riittänyt nostamaan häntä mukaan 24 jatkoon selvinneen keilaajan joukkoon. Saman kohtalon kärsivät myös muut suomalaiset, jatkopelit keilataan ilman meikäläisiä.

Kaaronin toinen karsintablokki alkoi vaisusti, sarjat 181, 205 ja 180 eivät kohentaneet hänen sijoitustaan listalla. Sitten kaikki napsahti kohdalleen ja rataparilla 57-58 alkoi kaatoja tulla. Tuo ratapari oli suopea myös Kris Pratherille, joka keilasi heiton verran ennen Salomaata ja myös hän pötkötti kaatoja alusta alkaen. Yhdestoista heitto oli jenkille hieman huonompi ja hän joutui tyytymään sarjaan 289. Suomalainen sen sijaan jatkoi pesälyöntejään peräseinään saakka – 12 täydellistä taskuosumaa ja 12 kaatoa. Se innosti Kaaronia parantamaan peliään ja loppuun tuli kaksi kertaa 235. Koko blokin tuloksesi nousi 1336 (222,7), jonka avulla hän nosti yhteislukemansa pisteisiin 2634 (219,5), mutta näissä kinkereissä se piisasi vain sijalle 60 kauas karsintarajan alapuolella.
-”Tämmöisessä kisassa ja tälläisessä paikassa tuo tuntui kyllä todella hyvält!
Alkuun tuntu, ettei oikeen välineet menny hyvin tossa fressillä. Vähän huonoa suorittamista siihen lisäks, niin vähän jäi startti vaisuksi. Loppua kohden löyty väline ja samalla luotto tekemiseen, niin aloin keilaamaan myös paremmin,” jutusteli Kaaron tyytyväisenä.

Tomas Käyhkön lupaava alku ei jatkunut toiseen blokkiin. Homma mätti jo ensimmäisessä sarjassa, johon tuli kahden ison reiän ja 3-6-10-missin myötä vain 169. Tomas vaihtoi uretaanista reaktiiviin ja tulosta alkoi tulla eri tahtiin, mutta kymmenen pistettä liian vähän per sarja. Sinänsä hyvät lukemat 222, 228, 225, 223 ja 205 toivat 1272 ja sen myötä yhteistulos jäi lukemiin 2650 ja sillä hän hiipui pois jatkosta riville 52. Eroa karsintarajaan jäi 62 pistettä.

Myös Jarno Lahden kisa päättyi karsintaan. Hän keilasi blokiksi 1285, eikä se antanut toivottua nostetta, vaan yhteistulos 2591 (215,9) antoi sijaluvuksi 80. Santtu Tahvanainen keilasi hyvän pelin 1357 (226,2), mutta epäonnistuneen ensimmäisen pelin jälkeen se riitti vain lukemaan 2584 ja sijaan 84. Luukas Väänäsen alku toiseen päivään oli lupauksia herättävä, 218, 241, 245 (704 tuossa vaiheessa), mutta loppu ei enää sujunut samaan tahtiin, kun mukaan lipesivät sarjat 170 ja 173 hyvän 235:n lisäksi. Yhteensä nuorukainen sai sinänsä mukavat 1279, mutta yhteistulosta kertyi vain 2502 (208,8) ja sille heltisi tulosluettelossa vain paikka 129.

Karsinnan voitti Singaporen ihmemies Darren Ong, joka keilasi taas ensimmäiseen sarjaansa 300, siis jo kolmannen tähän kilpailuun. 12 sarjaan hän kirjasi tuloksen 2897 (241,4). Ikihirmu EJ Tackett jäi toista kymmentä pistettä ja Boog Krol parikymmentä lisää. Muut suoraan reilun viikon päästä keilattaviin jatkoihin selvinneet olivat seniori Tom Daugherty, Kris Prather, Matt Ogle, Tanskan Thomas Larsen ja Jean Perez. Ensimmäisestä uloslyönnistä jatkopaikkansa ansaitsivat Bailey Mavrick, Trevor Roberts, seniori Chris Barnes, Trevor Ashby, Ruotsin Jesper Svensson, aussi Jason Belmonte, Kanadan Zach Wilkins, joka pudotti Englannin naisedustajan Verity Crawleyn sarjoin 3-2 sekä Patrick Dombrowski. Kovasti oli kansainvälistä joukkoa mukana.

Viper Championshipin toinen ja kolmas pudotuskierros sekä porraspelit keilataan maanantaina 17. maaliskuuta. Nyt lauantaina klo 19 Suomen aikaa alkaa kolmas eläinkisa, Chameleon Championship. Sen ratahoito on tänä vuonna medium-mittainen 41 jalkaa.

 

Pekka Korpi

Kuva Kaaron Salomaa

Viperin tulokset

Viperin infosivuille

WSOB:n infosivuille

PBA:n sivuille