Lahden Bayta edustava Santtu Tahvanainen keilasi Brunswick Ballmaster Openin avauserän parhaan tuloksen 1495. Tahvanainen heitti myös turnauksen ensimmäisen 300-pisteen sarjan.

Santtu Tahvanainen keilasi läpi pelin kovalla tasolla ja vei erän nimiinsä melkein sadan pisteen erolla Tomas Käyhköön. Tahvanainen teki turnauksen ensimmäisen 300-pisteen sarjan toiseen sarjaansa ja kuittasi sillä 2000 euron palkinnon. Lisäksi Tahvanainen pääsee pelaamaan 3000 euron lisäpotista 300-extrassa. Santun sarjarivi on vakuuttavaa luettavaa 200, 300, 233, 277, 226 ja 259.

Santtu Tahvanainen keilasi erän parhaan tuloksen

Tomas Käyhkö heitti kuudenteen sarjaansa 300 ja pääsee uusimaan 300-extran 3000 lisäpotista Tahvanaisen kanssa. Toki oletettavaa on, että muitakin 300 sarjoja tämän vuoden turnauksessa nähdään. Käyhkö keilasi pisteet 1406, millä irtosi erän toiseksi paras tulos ja käytännössä varma tulos loppukilpailuun.

Peppi Konsteri keilasi erässä kolmanneksi tuloksella 1369 ja tämä tulos on kilpailunjärjestäjän ensimmäisen arvion mukaan myös riittävä loppukilpailuun.

Tahvanainen piti pelinsä simppelinä, minkä ansiosta hänellä oli tasku hyvin hallussa koko pelin ajan.

-Koetin pelata tosi suoraan 3-4 välistä ja palloja vaihtamalla tein tarvittavat muutokset ja siinä onnistuin tänään hyvin.

Olosuhteesta Tahvanainen luonnollisesti tykkäsi.

-Kun on itsellä eniten kierrettä, niin tuntui helpolta, mutta ensi viikolla tulee olemaan isoja eroja radoissa, kun tulee lisää kierrepelaajia.

-Uskoisin yhden erän perusteella, että Pepin 1369 riittää suoraan loppukilpailuun, mutta todella vaikea on arvioida, miten tulokset kehittyvät, kun on enemmän kulutusta radoissa.

Santtu nähdään radoilla vielä ensi viikolla ennen loppukilpailua.

-Pelaan ensi viikon lopulla pari lappua testimielessä, minkä lisäksi teen tätä varten vielä ainakin yhden pallon.

Toinen erä keilataan klo 15:00 alkaen.

 

Tulokset

Järjestäjän sivuille

Olli Pakonen