Miesten liigaviikonloppu on lauantain osalta saatu päätökseen ja sunnuntaina pelataan vielä toinen seitsemän ottelun kierros. Lauantaina radoilla nähtiin tasaisia tuloksia ja vasta viimeisillä heitoilla Seinäjoen WRB varmisti itselleen kierroksen joukkueen tittelin. Onnistumiset tulivat hyvään paikkaan, sillä WRB on mukana taistelussa mitalipelisijoista.

Usein liigakierroksilla joku joukkueista hurjastelee ja erottuu selvästi edukseen, mutta lauantaina Lahden keilahallissa juoni oli toinen. Peräti kuusi joukkuetta kahdeksasta voitti seitsemästä ottelustaan neljä ja hävisi kolme. Näin ollen taulukossa erot ratkaistiin keilapisteillä ja henkilökohtaisilla bonuspisteillä.

Lauantain kierroksen kaikki tulokset 

Seinäjoen WRB ei kerännyt bonuspisteitä tänään eniten, mutta oli puhtaalla tuloksella päivän paras joukkue ja ansaitsi sillä itselleen ykköspaikan. Vahvasti seinäjokiset keilasivatkin, kun seitsemässä ottelussa joukkueen pistekeskiarvo oli vahva 1047,29. Lauantain kokonaispisteissä eroa Varkauden Mainareihin oli lopulta olemattomat 29 pistettä. Helsingin GB puolestaan oli kuuden ottelun jälkeen johdossa, mutta viimeisen ottelun tappio tiputti heidät päivän tuloksissa kolmanneksi. Heilläkin eroa WRB:hen oli lopulta vain 80 pistettä.

WRB:n joukkueessa pelasivat tänään Riku-Petteri Kivelä, Simon Tissarinen, Nico Olsson, Tatu Hyytiä, Tomi Laukkanen ja Marko Röyttä. Heistä Kivelä oli päivän tehokkain pelaaja ja henkilökohtaisissa tuloksissa kolmas seitsemän sarjan tuloksella 1585.

1525 pistettä keilannut ja 50 bonuspistettä joukkueelleen ansainnut Nico Olsson oli tyytyväinen joukkueensa tekemiseen. WRB on neljän kierroksen jälkeen sarjataulukossa viidennellä sijalla alle 300 pisteen päässä kolmannesta sijasta.

– Alkuun meillä oli tänään hakemista, mutta löydettiin kuitenkin oma peli ja pelattiin mielestäni tänään hyvin. Hyvin pystyttiin siihen, että jos toisella oli hankalampaa joku toinen sitten onnistui tekemään isompaa sarjaa. Päivän viimeisissä peleissä radat alkoivat mennä jo todella kuiviksi, mutta löydettiin ratkaisut siihenkin, Olsson kertoi.

Sarjakärjessä jatkaa selvällä erolla muihin Tampereen TKK, jolla on yli 900 pisteen ero toisena olevaan Varkauden Mainareihin. Kolmannella sijalla on Helsingin GB. Koska tänään joukkueiden välillä oli tasaista, ei myöskään isoa heittelyä sarjataulukossa nähty.

Tampereen TKK jatkaa selvässä johdossa sarjataulukossa. Kuvassa Markus Lahti

– Tänään joukkueet pelasivat toisiaan vastaan aika ristiin rastiin ja ratakohtaisia eroja oli. Tosi paljon vaikutti tänään se, ketä vastaan pelasit ja millä radalla, Olsson summasi.

Päivän ykköskeilaaja oli GB:n Kert Truus tuloksella 1639, KA 234,14. Toisena henkilökohtaisissa tuloksissa oli seitsemän sarjaa pelanneista pelaajista Riku-Petteri Kivelä ja kolmantena Kouvolan All Starsin Juho Leivo tuloksella 1572.

Sunnuntaina Lahden keilahallissa miesten SM-liiga jatkuu seuraavalla kierroksella. Oman mausteensa tuo se, että sunnuntaina vaihdetaan myös rataolosuhdetta.

– Pidempi hoito on huomenna ja vaikea sanoa miten se vaikuttaa. Lähtökohtaisesti tuollaiset pitäisi pelata enemmän keskeltä, mutta se voi olla, että huomennakin päädytään päivän aikana pelaamaan ihan rännien päältä. Tykkään kyllä näistä pitkistä päivistä. Vaikka ne ovat raskaita, ne ovat myös palkitsevia. Ja tämä on liigatason urheilua, joten se on ihan oikein, että onkin vähän raskasta, Olsson muistuttaa.

Sunnuntaina liigakierros käynnistyy klo 10.00 ja kuten lauantaina, myös sunnuntaina SKL lähettää kierroksen YouTube-kanavallaan.

Sarjataulukko – kauden kokonaistilanne

Lauantain kierroksen kaikki tulokset 

SKL:n YouTube-kanava

Lauantain rataolosuhde 

Sunnuntain rataolosuhde 

Tulosseuranta 

Tässä uutisessa seurasimme aikaisemmin otteluiden etenemistä!

Sarjataulukon kärkijoukkueet olivat avausotteluissa vahvoilla. Viime kierroksen ykkösjoukkue Helsingin Patteri otti heti tärkeän voiton tasaisessa ottelussa GB:tä vastaan. Lisäksi voittoihin ensimmäisissä otteluissa nousivat WRB:n voittanut Kouvolan All Stars sekä Varkauden Mainarit, joka voitti tiukan taiston jälkeen kotijoukkue Bayn pienellä erolla 996-988. Lisäksi sarjakärki TKK aloitti kierroksen jälleen väkevästi voittamalla TPS:n 1039-944. Avausmatseissa nähtiin korkeita henkilökohtaisia tuloksia, joista isoimmat olivat: Juho Leivo All Stars 279, Kert Truus GB 265, Toni Toivonen Patteri 260, Nico Kärkkäinen Mainarit 256 ja Jarno Lahti TKK 252.

Toisissa otteluissa TKK jatkoi hurjasteluaan liigaradoilla ja nappasi päivän toisen voittonsa All Starsia vastaan. Tamperelaisten vire on läpi kauden ollut vahva, kun nyt kauden 23 ottelusta voittoja on peräti 17. TKK:n jälkeen sarjakakkosena oleva Mainarit nappasi myös päivän toisen voittonsa, kun se voitto nihkeästi kierroksensa aloittaneen GB:n. Nyt katkesi myös Patterin pitkään jatkunut voittoputki Lahden Bayta vastaan. TPS:n ahdinko sarjan viimeisellä sijalla sai jatkoa, kun Seinäjoen WRB saalisti päivän avausvoittonsa turkulaisia vastaan. TPS ja GB ovat ainoat joukkueet, joilla voittosarake näyttää nollaa kahden ottelun jälkeen. WRB:n Riku-Petteri Kivelä jahtasi 300 pisteen sarjaa, mutta yritys katkesi kymppiruudussa, mutta Kivelälle toistaiseksi päivän isoin sarjatulos 289. Kivelällä kahteen sarjaan 510 pistettä ja henkilökohtaisissa tuloksissa hänen edellään on ainoastaan All Starsin Juho Leivo 513 pisteellään.

Kolme ottelua pelattu ja tasaista tuntuu olevan. Yksikään joukkue ei ole tänään voittanut kaikkia otteluitaan ja esimerikiksi eniten pisteitä keränneen Patterin ja päivän seitsemänneksi vahvimman WRB:n välillä eroa on kertynyt vain 159 pistettä. Patteri tosiaan aloittanut tämänkin kierroksen hyvin ja pitää sarjataulukossa kynsin hampain kiinni kolmannesta sijastaan. Tällä kertaa helsinkiläiset voittivat TPS:n, joka on murheellisesti selvällä erolla viimeinen sekä sarjataulukossa että tämän päivän tuloksissa. All Stas on voittanut Patterin tavoin kaksi ottelua kolmesta ja on tuloksissa toisena. Kolmannessa ottelussa se otti maukkaan voiton Mainareista lukemin 1072-1039.  TKK kärsi päivän ensimmäisen tappionsa Bayta vastaan, mutta tamperelaisilla on vankka reilu tuhannen pisteen johto sarjataulukossa.  Henkilökohtaisten pisteiden kärkinimet ovat yhä WRB:n Riku- Petteri Kivelä ja All Starsin Juho Leivo, joilla molemmilla on 737 pistettä kolmeen sarjaansa. Mainarien Nico Kärkkäinen on kolmantena tuloksella 714. Kolmannen ottelun jälkeen joukkueilla on ruokatauko, jonka jälkeen jatketaan vielä neljän ottelun verran.

Neljännet ottelut on pelattu ja Mainarit sekä Patteri jatkavat päivän vahvimpina joukkueina molempien kerätessä kolmannet voittonsa. Mainarit otti selvän voiton TPS:stä ja Patteri puolestaan voitti hyvin päivänsä aloittaneen All Starsin. Samaan aikaan TKK kärsi tappion GB:lle, joten sarjataulukossa erot kärkikolmikon välillä pienenevät. Myös WRB otti tärkeän voiton Bayta vastaan ja Seinäjokelaiset ovat keränneet tässä vaiheessa kolmanneksi eniten sarjapisteitä. Henkilökohtaisissa pisteissä kärkeen on noussut GB:n Kert Truus, jolla neljään sarjaan 957 pistettä.

Viidensien otteluiden jälkeen voidaan todeta käynnissä olevan erittäin tasainen liigakierros. Joukkueet ovat pelanneet ristiin ja peräti viidellä joukkueella on kasassa kolme voittoa, eikä yhdelläkään joukkueella sen enempää. Tässä vaiheessa eniten pisteitä on kerännyt Seinäjoen WRB, joka voitti edellisessä ottelussa Mainarit isolla tuloksella 1127-1060.  Erot ovat kuitenkin pienet kierroksen pisteissä ja kärkikolmikko WRB, Mainarit ja GB ovat 80 pisteen sisällä toisistaan. TKK otti tärkeän voiton Patterista, ja kun GB:n teki ison tuloksen 1122 All Starsia vastaan, jatkuu Patterin ja GB:n tiukka kilpailu sarjataulukon kolmannesta sijasta.

Kuudensien otteluiden jälkeen GB on päivän kärkijoukkue ja se on voittanut neljä ottelua putkeen. Viimeisimmän voittonsa se otti Bayta vastaan ja helsinkiläiset ovat nousseet myös koko kauden sarjataulukossa toiseksi. GB:n ja samalla päivän tehokkain keilaaja on yhä Kert Truus, joka on tehnyt kuuteen sarjaan upean tuloksen 1479. Ennen viimeisä otteluita kierroksen tuloksissa toisena on WRB ja kolmantena Patteri, joka otti tiukan voiton Mainareista lukemin 973-967. Erot joukkueiden välillä ovat kuitenkin äärimmäisen pienet.