Keskiviikko oli upea päivä jälleen suomalaiselle seniorikeilailulle. Suomen molemmat sekajoukkueet taistelivat tiensä mitaleille. Petri Mannonen, Kimmo Lehtonen, Tuula Tamminen ja Reija Lundén joutuivat lopulta taipumaan loppuottelussa Ruotsille

Kaksi naista ja miestä pelasivat joukkueessa. Alkukarsintana pelattiin kymmenen sarjaa baker-pelitavalla. Sääntönä oli, että jokaiseen sarjaan piti vaihtaa eri sukupuolta oleva keilaaja ensimmäiseen ruutuun.

Lohkovaihe

Suomen senioreiden sekajoukkue kokoonpanolla Petri Mannonen, Kimmo Lehtonen, Tuula Tamminen ja Reija Lundén selvittivät tiensä ensin kahdeksan parhaan lohkovaiheeseen. Suomen lohkossa pelasivat molemmat USA:n joukkueet sekä Hollanti. Ratkaisu jäi viimeiseen ruutuun kolmannessa pelissä USA:ta vastaan ja Suomi vei pelin yhdellä pisteellä! Tom Hess olisi tarvinnut viimeisellä heitolla kaadon voittoon, mutta otti kahdeksan.

Toinen Suomen sekajoukkue Ari Halme, Ari Valaranta, Jaana Anttas ja Jaana Taavitsainen pelasivat uusinnan jatkoon pääsystä Kanadaa vastaan. Suomi voitti uusintasarjan 179-168 ja jatkoi näin myös lohkovaiheeseen, jossa vastaan asettuvat Ruotsi, Saksa ja Tanska.
Joukkue voitti ensin Tanskan ja sitten Saksan. Tanska ja Saksa hävisivät molemmat kaksi ensimmäistä peliä ja näin Suomi varmisti mitalipelipaikan jo ennen kolmatta ja viimeistä peliään.

Välierä

Suomen sekajoukkueet kohtasivat toisensa yhden sarjan matsissa. Tasaisesti mentiin seiskaruutuun saakka, jonka jälkeen Arien ja Jaanojen joukkueen tyhjät koituivat kohtaloksi. Petri Mannonen, Kimmo Lehtonen, Tuula Tamminen ja Reija Lundén sarjoin 204-190 loppuotteluun.

Loppuottelu

Suomea vastaan asettui Ruotsin joukkue Yngström, Paulsson, Dahlgren ja Olsson. Ensimmäinen sarja mentiin tasatahtiin pisteen sisällä seiskaruutuun saakka. Ruotsi maalasi loput umpeen kasiruudusta alkaen ja vei sarjan 228-207.
Toisen sarjan alkuun Suomi teki tokaruutuun  tyhjän, Ruotsi otti etumatkaa viitosruudun triplallaan. Suomi ei antanut periksi vaan taisteli eron kiinni neljän kaadon jonolla kutosruutuun. Ruotsi johti seiskaruudussa neljä pistettä. Kasiruutuun Olsson teki 4-7-10-reiän ja Suomi kaadon. Olsson onnistui paikossa ja Ruotsi sai siitä sarjan loppuun vielä tuplan johon Suomi ei vastannut. Maailmanmestaruus Ruotsille sarjalla 216-203.

Haastatteluun astelivat ensin iloiset naiset. Ensimmäiset senioreiden MM-mitalit voittaneet Jaanat Anttas ja Taavitsainen kertoivat sekajoukkueen voitetusta MM-pronssista seuraavasti.

– Ensimmäinen MM-mitali minulle, hyvin tsempattiin koko päivä. Oli aika kova taistelu tänään. Uusinnan kautta pronssille! Hyvä porukka on meillä naisilla lähteä myös huomiseen joukkuepeliin, Anttas kommentoi lyhyesti.

– Hienolta tuntuu kun onnistuttiin uusinnan kautta pääsemään MM-pronssille. Pallokassit oltiin jo viety yläkertaan. Tämä pronssi nousee korkealle saavutuksissani, Taavitsainen iloitsi.

Useita senioreiden MM-mitaleita jo saavuttaneet Reija Lundén ja Tuula Tamminen olivat myös hyvällä tuulella voitetun MM-hopean jälkeen.

– Oli kiva heittää tällaista uutta formaattia miesten kanssa ja saada vastuuta myös heittää niitä loppuruutuja. Tuota ruutujen jakoa voisi hioa vähän. Ruotsi oli kuitenkin loppuottelussa parempi. Hienoja päänahkoja saatiin matkalla otettu. Ei noita pisteitä helpolla saa. Arvostan ensimmäistä MM-hopeaa korkealle, Reija kertoi tuntemuksistaan.

– Tosi jännittävä pelimuoto ja mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti alussa pelini oli kankeata. Loppua kohden parani heitot. Mitali ei tule helpolla täällä kyllä missään välissä ja tähän saa olla tyytyväinen ja onnellinen. Tämä joukkuemitali on hieman erilainen voittaa kuin muutama vuosi sitten voitettu MM-pronssi.

Ari Halme kommentoi pelin jälkeen lyhyesti MM-pronssista.

– Ihan ok päivä ja pääasia, että tuli mitali.

Suomen saldona on nyt viisi MM-mitalia senioreiden sarjasta. Yksi kulta, yksi hopea ja kolme pronssia.

Huomenna  torstaina ovat vuorossa kisojen viimeinen osio, joukkuepelit.
Seniori- ja veteraaninaiset pelaavat kymmenen sarjan karsinnan klo 8.00 alkaen. Klo 13.00 ovat vuorossa miesten vastaavat.
Joukkuepelien lohkovaiheet ja ratkaisuvaiheet pelataan perjantaina.

Kilpailun järjestäjän sivuile.

Livelähetys

Kokonaistulokset

MM-kisojen aikataulu

 

Sami Järvilä