Senior USBC Mastersin ensimmäinen blokki keilattiin viime yönä Suomen aikaa USA:n Las Vegasissa.

Mika Koivuniemi pelasi tuloksellisesti hyvän pelin. Hän keilasi viiteen sarjaan 1146 pistettä sarjoin 215, 238, 257, 178 ja 258. Hän on tuloslistalla avauspäivän jälkeen jaetulla 12 sijalla. Kimmo Lehtosen peli oli tasaista reilua parivauhtia toisen sarjan heikkoa hetkeä lukuun ottamatta. Lehtonen merkkautti lukeman 1003 sarjoin 221, 165, 200, 217 ja 200. Kimmo on ensimmäisen blokin jälkeen 150:s.

Kilpailua johtaa viiden sarjan jälkeen viime vuoden voittaja Dino Castillo huimalla tuloksella 1265. Hänen takanaan tulevat Lennie Boresch, 1222 ja Blaine Weninger, 1191. Kilpailuun osallistui yhteensä 309 keilaajaa ja jatkoraja eli 64:s tulos tällä hetkellä on 1075.

Koivuniemi oli pääosin tyytyväinen peliinsä.

-Ihan ok peli tähän ensimmäiseen blokkiin. Kolme eka sarjaa pelasin samalla pallolla ja sen jälkeen täytyi tehdä pari pallon vaihtoa.

Eiliseen treeniin verrattuna radat tuntuivat Koivuniemen mielestä hieman erilaisilta.

-Radat olivat tietysti hieman erilaiset kuin eilisissä harjoituksissa, mikä ei ollut yllätys. Tänään porukka aloitti keskemmältä kuin olisi pitänyt.

Neljännen sarjan tuloksen 178 jälkeen Mika siirtyi hallin alkupäähän, jossa havaitsi suurta eroa loppupään ratoihin.

-Näin, kun useat pelaajat heittivät kärsään ja tein johtopäätöksen, että vaihdan palloa ja otan kuusi rimaa ylöspäin. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi ja sain loppuun hyvän sarjan 258.

Koivuniemi oli melko tyytyväinen pallon liikkeeseen, mutta toivomisen varaakin jäi.

-Palloreaktioni oli ihan hyvä, muttei optimaalinen ja olisi pitänyt pystyä heitolla manipuloimaan, mutta en ole niin hyvässä kunnossa, että se olisi täysin onnistunut. Katsotaan mitä huominen tuo tulleessaan, hän päätti.

Kimmon peli sai hyvän startin 221 sarjallaan.

-Hyvä startti, sitten kävi vähän huono tuurikin toisella rataparilla, siinä sitten katosi hieman heitto ja paikkakin, hän sanoi.

Kimmo paikkasi tuttuun hyvin, mutta kaatoja olisi kaivattu enemmän.

-En oikein keksinyt miten olisi pitänyt pelata, kun meni jonkin verran vasureita edellä. Kokonaisuudessa oli kuitenkin kiva pelata ja tsemppasin loppuun saakka, Kimmo jatkoi.

Kilpailu on vasta alussa ja sarjoja on paljon jäljellä, tämän tiedostaa myös Lehtonen.

-Seuraavaksi pelataan Fresh Oil, joten toivotaan, että parempi onni seuraavalla kerralla, hän päätti.

Koivuniemi ja Lehtonen pelaavat fresh oililla eli heti hoidon jälkeen. Peli alkaa Suomen aikaa keskiviikkona klo 18:00.

Tulokset
Aikataulu

Pelaajat
Säännöt
Järjestäjän sivut

Teksti: Olli Pakonen
Kuva: Leena Koivuniemi