Kimmo Lehtonen taisteli hienosti Senior USBC Mastersin jatkopeleissä, mutta aivan ei tällä kertaa TV-peleihin tahti riittänyt

Kimmo Lehtonen aloitti päivän voittajien lohkossa voitettuaan edellisenä päivänä kaksi otteluaan. Kolmannessa ottelussa vastaan tuli Walter Ray Williams jr. Kimmo pelasi hienoa peliä ja voitti ”WRW:n” pistein 724-600.

Seuraavana vastaan asettui John Janawicz. Kimmo pelasi jälleen hyvää peliä, mutta ”JJ” takoi uskomatonta tulosta pöytää tuottaen Lehtoselle ensimmäisen tappion luvuin 790-678. Näin ollen Kimmo siirtyi häviäjien lohkoon, mutta vielä oli mahdollisuudet mihin vain.

Häviäjien lohkon ensimmäisessä ottelussaan Lehtonen kohtasi Jack Jurekin. Tiukka kamppailu kääntyi Lehtosen eduksi pistein 699-679.

Kovatasoinen oli myös seuraava ottelu Troy Lintiä vastaan. Ratkaisut tulivat aivan kolmannen sarjan lopussa ja tällä kertaa ottelun voitti Lint. Loppulukemat 736-716.

Lehtonen jäi näin ollen yhden otteluvoiton päähän loppupeleistä. Kimmon lopullinen sijoitus on jaettu 7-8 Anthony Franklin.

Lehtonen oli pettynyt siihen, ettei pystynyt käyttämään tilaisuutta hyväkseen Lintiä vastaan.

– Ei se pelkkä häviökään, vaan se tapa, millä se tuli. Kaksi tyhjää loppuun ja parikymmentä pinnaa ulos. Itse siis tein itselleni kylmät, Kimmo kertoi.

Kokonaisuutena hän oli viikkoon tyytyväinen ja onhan näin pitkälle pääsy maailman kovimpien senioreiden seurassa upea juttu.

– Koko viikko hyvää peliä ja tänään tsemppasin koko päivän ja pääsin jo top 8 joukkoon, ei siis huonosti täällä Vegasissa senioreiden ammattilaistourilla, Kimmo sanoi.

Lopuksi Lehtonen halusi kiittää kaikkia häntä kisan aikana tsempanneita.

TV-pelit pelataan sunnuntaina klo 20 Suomen aikaa. Pelit ovat viiden parhaan porraspelit yhden sarjan otteluina. Kärjestä pudotuksiin lähtee John Janawicz, kakkosena Lennie Boriesch, kolmantena Troy Lint. Nelossijoitettu Brad Angelo kohtaa ensimmäisessä matsissa vitossijoitetun Brian LeClarin.

Pelejä voit seurata Bowl TV:n kautta

Järjestäjän sivuille

Tulokset

 

Olli Pakonen