Mika Koivuniemi ja Kimmo Lehtonen selviytyivät jatkopeleihin Senior USBC Mastersissa Las Vegasissa

Suomalaiset tekivät tarvittavan kolmannessa blokissa ja jatkavat perjantai-iltana Suomen aikaa alkaviin jatkopeleihin.

Mika Koivuniemi heitti 1101 pistettä sarjoin 199, 257, 238, 194 ja 213. Hänen kokonaistuloksensa 15 sarjaan oli 3301 pistettä, millä hän sijoittui karsinnan sijalle 23.

Koivuniemi oli kolmanteen blokkiin pelillisesti tyytyväinen.

-Hyvää peliä ensimmäistä viittä ensimmäistä ruutua lukuun ottamatta. Olen tyytyväinen, kun ensimmäinen tavoite eli paikka jatkopeleissä on saavutettu, hän aloitti.

Koivuniemi porasi kolmanteen blokkiin yhden pallon ja sillä hän pelasi miltei koko kolmannen blokin.

-Käytin uutta palloa tänään varmaankin 45 ruutua ja se toimi ihan hyvin, Mika jatkoi.

Jatkopeleissä pelin luonne muuttuu täysin, sillä ainoastaan vastustajan voittamisella on merkitystä, ei tuloksella.

-Helppoja matseja täällä ei ole, mutta hyvällä pelaamisella voittaa suurimman osan matseista. Toivottavasti kukaan ei vedä ihan hullunlailla minua vastaan, että pääsisin pitkälle.

Kimmo Lehtonen ei isoa tulosta kolmannessa blokissa tehnyt, mutta riittävästi kuitenkin. Peli oli tasaisen varmaa sarjoin 192, 212, 227, 198 ja 200. Kolmas blokki antoi 1029 pistettä. Hänen karsinnan kokonaistuloksensa oli 3172 ja sijoitus 57:s.

Kimmolle kolmas blokki oli raskas.

-Keilareaktioni ei ollut hyvä, mutta kun osuin hyvin, niin en suurempia muutoksia tehnyt. Välillä jatkoraja nousikin niin, että en ollut saletissa jatkopeleihin, mutta onneksi pisteet nyt sinne riittivät ja huomenna pelien luonne muuttuu, kun pitää vain voittaa, Kimmo analysoi.

Jatkopeleissä keilataan kolmen sarjaa tulosta cup muotoisesti. Kahdesta häviöstä tipahtaa pois. Jos pelaaja häviää yhden pelin, niin hän menee häviäjien lohkoon. Niin kauan, kun tilillä on vain voittoja pysyy voittajien lohkossa. Pudotuspelit viiden parhaan kesken pelataan yhden sarjan otteluin.

Koivuniemi saa ensimmäisessä ottelussaan vastaan Paul Flemingin ja Lehtonen useaan kertaan Suomessa Ballmaster Openia pelanneen Tom Hessin. Suomalaiset ovat kaavion oikealla puolella, joten heidän ottelunsa alkavat 21:30 Suomen aikaa.

Jatkopelit pelataan perjantain ja lauantain aikana ja TV-pelit sunnuntaina.

Jatkopelien aikataulun, tulokset ja muut tarvittavat tiedot löydät alla olevista linkeistä.

Aikataulu

Tulokset

Online scoring

Järjestäjän sivut

 

Teksti: Olli Pakonen
Kuva: Leena Koivuniemi