Senioreiden SM-kilpailujen viimeisen viikon aikana Kouvolassa keilattiin koko joukko komeita tuloksia ja tulostaso jatkui korkeana.
Torstaina All Starsin Ontrei Löövi kaahasi yksilökilpailun kakkospaikalle kovalla tuloksella 1847. Löövin peesissä TKK:n Petteri Salonen keilasi kolmossijalle tuloksella 1788. Myös MUBC:n Juha Järvinen ilmoittautui vahvaksi ehdokkaaksi miesten loppukilpailuun tuloksella 1678. Viikonlopun aikana tulostaso meni uusiksi, Löövin sijoitus muuttui neljänneksi ja Salonen kuudenneksi.
Seniorinaisissa viikon toistaiseksi korkeimman tuloksen keilasi Siluetin Sirjo Pohjonen tuloksella 1240. Pari- ja joukkuekilpailussa tilanne kärkikahinoissa säilyi muuttumattomana niin miehissä kuin naisissakin.


Lauantain ensimmäisessä erässä BC Storyn Santtu Juutilainen hurjasteli miesten kärkeen hienolla tuloksella 1861. Bayn Krista Pöllänen puolestaan keilasi naisten yksilökilpailun ykköseksi reilulla marginaalilla tuloksella 1596. Päivän toisessa erässä tulokset sen kuin paranivat. KeilaKonnien Rami Lehtomäki siirtyi yksilökilpailun johtoon hirmutuloksella 1920. Samassa erässä nähtiin myös alkukilpailun ensimmäinen 300-sarja. Sen keilasi KeilaKonnien Mika Määttä.


Lauantain muista vakuuttavaa tulostasoa esittäneistä keilaajista mainittakoon Ysisadan Kari Hurri, 1797, XO:n Marko Tukiainen, 1774, Bayn Jarmo Ahokas, 1724, XO:n Ari Halme, 1721 ja BC Storyn Jarmo Sinilaakso, 1719. Sunnuntaina viimeisissä erissä korkeimmista tuloksista vastasivat Patterin Teemu Karjalainen 1739, Markku Petäjämaa 1709 ja Janne Kaukonen 1705.
Lauantaina BC Storyn kaksikko Juutilainen-Sinilaakso ampaisi parikilpailun kärkeen yhteistuloksella 3580. Toisena edelleen GB:n Kai Virtanen ja Jouko Kuossari. Kolmannelle sijalle keilasivat KeilaKonnien Lehtomäki ja Pasi Saarinen yhteistuloksella 3462. Sunnuntaina Patterin parin Karjalainen-Petäjämaa yhteistulos 3448 riitti neljänteen sijaan.
Joukkuekilpailussa GB:lle ei löytynyt uhkaajaa. Kakkossijalle keilasi sunnuntaina viimeisessä erässä Patteri joukkueella Karjalainen, Petäjämaa, Janne Kaukonen ja Kimmo Huurinainen. Yhteistulos oli 6739. KeilaKonnat oli kolmas yhteistuloksella 6548. Joukkueessa keilasivat Lehtomäen ja Saarisen lisäksi Harri Puustjärvi ja Mika Junnila.
Krista Pölläsen vanavedessä Smashin Jaana Taavitsainen keilasi naisten yksilökilpailun kakkoseksi tuloksella 1457. Sunnuntaina seuraavat sijat Pölläsen takana menivät uudestaan jakoon, kun Elevenin Pia Palviainen ja Bayn Katja Lahdelma nousivat toiseksi ja kolmanneksi tuloksilla 1492 ja 1490. Pöllänen keilasi yhdessä Nina Haaviston kanssa myös parikilpailun kärkeen yhteistuloksella 2942. Sunnuntaina CPS:n Pia Furu ja Niina Koutonen nousivat parikilpailun kakkospaikalle yhteistuloksella 2875. Naisten joukkuekilpailussa tilanne kärjessä säilyi ennallaan.



Loppukilpailut järjestetään Kouvolan keilahallissa tulevana viikonloppuna. Miehet keilaavat lauantaina 7.3. klo 10 alkaen ja naiset sunnuntaina 8.3. klo 10 alkaen. Kilpailuja voi seurata Suomen Keilailuliiton YouTube-kanavalla Striimitiimin välityksellä.
Teksti: Eeva-Marja Huusari
Kuvat: Harri Hovi, Arttu Ekholm