Seniorien mestaruussarjassa keilataan runkosarjan viimeinen kierros. Porissa ratkaistaan viimeistään se, mitkä kuusi joukkuetta jatkavat mitalisarjaan Kaupissa huhtikuussa ja mitkä kaksi joutuvat karsimaan sarjapaikastaan ykkössarjan joukkueita vastaan.

Karsintapaikkojen suhteen homma on ainakin puoliksi selvä, Hämeenlinnaan Juvel-Team lähtee karsimaan, sillä se on jo pitkälti yli tuhat pistettä jäljessä kuudetta paikkaa. Porin XO on seitsemäntenä lähes 700 pistettä Jyrää perässä ja tuon verran voi saada kiinni, jos kaikki natsaa kohdalleen. Ja pelipaikkana on sentään kotihalli.

Mitalisarja keilaa vielä Porin jälkeen Kaupissa kymmenen ottelua, joten siellä voi elämää tulle paljonkin ja kun kolmospaikka riittää mitalipeleihin, on sinne vielä kaikilla mahdollisuus, ainakin teoriassa. Näin Porin kierroksen tulokset eivät niin dramaattisia merkitse, mutta kun runkosarjan pisteet kulkevat mukana, on jokainen kaadettu keila tietysti tärkeä. TKK lähtee lauantain kierrokselle selvänlaisesta johtoasemasta, GB, Patteri ja Mainarit voivat hyvinkin saavuttaa sen etumatkan yhdellä kierroksella. Tornados ja Jyrä eivät välttämättä yllä mitalipeleihin, niiden päätavoite onkin vältellä karsintapeikkoa.

Rataolosuhde viimeisellä kierroksella on kauden pisin, 44 jalkaa. Tämä nostaa pelipaikan suhteellisen ylös ja sen kehittyminen aiheuttaa varmasti joillekin keilaajille päänvaivaa. Varsinkin, kun öljyä radalla on suhteellisen vähän, vain n. 21 ml. Saattaa olla, että noin ohut öljy kuluu pois pikaisesti ja silloin pelipaikkaa on vaihdettava. No, sen näkee lauantaina.

 

Pekka Korpi

Sarjatilanne

Rataolosuhde