Tuula Tamminen keilasi upean pelin Dubain MM-kisoissa naisten ensimmäisessä pelierässä. Tuloksella 1078 hän pitää kärkipaikkaa ja Reija Lundén kakkospaikkaa keilaamalla samassa erässä tuloksen 974.

Jo viidensissä senioreiden MM-kilpailuissa Suomea edustanut Tuula Tamminen oli pelinsä jälkeen silminnähden tyytyväinen.

– Alkuhan oli vähän nihkeetä. Kaatoja tuli, mutta ei peräkkäin. Aloitin mattapallolla osuen hyvin, mutta keilat eivät lähteneet. Kaksi viimeistä sarjaa pelasin Hyroad Pearlillä ja se toimi erinomaisesti. Kaikki paikkasin mitä jäin. Samalla pelisuunnitelmalla aion jatkaa huomenna parikilpailussa. Nyt syömään ja katsomaan viimeistä pelierää.

Kolmansiin seniori MM-kilpailuihin osallistuva Reija Lundénin peli oli kahtiajakoinen.

– Periaatteessa alku oli ihan ok peliä. Pari tyhmää tyhjää. Aivan turhaa lähdin kokeileen alempaa ja menin sekaisin. Sen jälkeen ei löytynyt paikka eikä palloa. Turhauduin. Menin takaisin ylemmäksi lopussa ja heitin hyviä heittoja. Hyvä taistelu oli vikassa sarjassa, että pääsi listoillakin lopulta noinkin korkealle. 32- parhaan joukkoon on tavoite päästä.

Miesten toisessa pelierässä Ari Valaranta keilasi hienosti tuloksen 1071. Ari Halmeen lopun vaikeudet pudottivat tuloksen 1036 pisteeseen. Seniorimiesten kokonaistulokset puuttuvat kirjoitushetkellä.

Ari Valaranta on edustanut Suomea tätä ennen yhden kerran vuonna 1982 junioreiden EM,-kilpailuissa. Valaranta oli kohtuullisen tyytyväinen peliinsä.

– Pelasin kokonaisuudessaan ihan hyvän pelin. Parantamisen varaa kyllä jäi. Viides sarja oli vaikea, töppöilin siinä. Ihan selvä pelipaikka kyllä on löytynyt, kunhan saa vaan pallon menemään oikein keiloihin ja kympin lähtemään. Vauhtiradat ja puitteet ovat minulle ihan positiivinen yllätys. Katsotaan nyt, kenen kanssa huomista parikilpailua pelaan ja parasta suoritusta lähdetään tekemään.

Toisissa seniorien MM-kisoissa keilannut Ari halme oli pettynyt omaan suoritukseensa huonon lopun takia.

– Peli meni hyvin neljänteen sarjaan saakka ja pari viimeistä rataparia oli mielestäni wet-dry radat minulle. Oli vähän arpomista loppu. Kokeilin myös vaihtaa palloakin, mutta ei se juurikaan auttanut. Olen  pettynyt tulokseen, kun kolme ekaa sarjaa kulki kuitenkin ihan hyvin.

klo 18.00 alkavassa erässä keilaavat senioreista Jaana Taavitsainen ja Jaana Anttas radalta 21 aloittaen.

Kilpailun järjestäjän sivuile

Livelähetys

Kokonaistulokset

 

 

Sami Järvilä