HUOM! UUTISTA PÄIVITETTY! NAISILLA MUUTETTU PARIKILPAILUN ALKAMISAIKA KLO 6.00.
Jaanat
, Anttas ja Taavitsainen pelasivat naisten toisessa pelierässä Dubaissa hienot pelit. Anttas kaatoi keiloja nurin viiteen sarjaan 1057 pisteen edestä ja Taavitsainen teki myös hyvän tuloksen 1003. Näin ollen kaikki Suomen neljä naista ovat mukana singlen kärkikahinoissa ja menossa 32 parhaan joukkoon jatkopeleihin, kun 5/10 sarjaa on osiosta pelattuna. Valitettavasti kokonaistuloksien saannissa on viivettä ja niitä ei tässä kirjoitushetkellä ole. Ne tulevat nähtäville viiveellä uutisen lopun Kokonaistulokset -linkistä.

Jaana Anttas on tuttu nainen senioreiden MM-kilpailuissa. Kolmatta kertaa Suomea edustava Jaana oli tyytyväinen peliinsä.

– Löysin vanhemmasta pallosta toimivan välineen pelin alkuun. Sillä pelasin neljä sarjaa. Viimeiseen sarjaan vaihdoin pallon. Muutama huono hetki tuli peliin, mutta tyytyväinen olen tämän päivän peliini. Paikkaamiseen olen tosi tyytyväinen. Huomenna on hyvä jatkaa tästä. Onnistuessa pystymme mihin vaan.

Jaana Taavitsaiselle senioreiden MM-kisat ovat toiset. Jaanalla ei pelin aikana ollut juurikaan vaikeuksia.

– Ei ollut mitään isoja ongelmia. Tyhjiä hieman liikaa tuli. Siihen täytyy tulla parannusta. Pallot toimivat hyvin ja pelipaikkakin pysyi melkein samana. Ihan hyvä olo on ja tästä on hyvä jatkaa.

Huomenna perjantaina pelataan parikilpailun 10 sarjan baker-pelit, jonka jälkeen 16 parasta selviytyvät jatkopeleihin.  Suomen senioriparit ovat seuraavat;

Kimmo Lehtonen ja Petri Mannonen

Ari Valaranta ja Ari Halme

Tuula Tamminen ja Reija Lundén

Jaana Anttas ja Jaana Taavitsainen

Seniorinaiset pelaavat parikilpailun klo 6.00 alkavassa pelierässä. Klo 14.00 alkavassa erässä pelaavat seniorimiesten parit sekä kaikki veteraanien parit.

IBF kysyi suomalaisilta omasta aloitteesta seniorinaisten aamuerän siirtoa alkuperäisen klo 6.00 siirrosta klo 10.00 alkavaan erään suunnitellun aikataulun ylibuukkauksen takia. Tähän suostuttiin, mutta myöhäisen illan saapuneen informaation mukaan suomalaisnaiset pelaavatkin parikilpailun klo 6.00 alkaen. 

Kilpailun järjestäjän sivuile

Livelähetys

Kokonaistulokset

 

Sami Järvilä