Anthony Simonsen puolusti menestyksellisesti viimevuotista USBC Mastersin voittoaan. Hän otti jo uransa kolmannen Masters-voiton ja kaikkiaan viidennen major-voittonsa, kaikkiaan PBA-voittoja 26-vuotiaalla miehellä on 12. Kaksi niistä on tullut tällä kaudella. Simonsenista tuli kolmas kolminkertainen Masters-voittaja. Edelliset ovat Mike Aulby (1989, -95, 98) ja Jason Belmonte (2013, -15, 17). Tämän vuoden Masters keilattiin Detroitin esikaupungissa Allen Parkissa Thunderbowl Lanes keilahallissa.

Loppuottelussa Simonsen kohtasi 25-vuotiaan vasenkätisen Michael Martellin, joten taisto oli nuorten miesten välinen. Martell oli kuitenkin selvästi kokemattomampi, kyseessä oli hänen ensimmäinen PBA-turnauksen televisioitu finaalinsa. Ottelu alkoi kovin tasaisissa merkeissä, molemmat kaverit aloittivat tuplalla ja sitten paikkasivat pari kertaa ensimmäiseen viiteen ruutuun ja peli oli pinnalleen tasan. Kuudenteen ruutuun Simo teki kolmannen peräkkäisen kaatonsa, kun taas Martellin vahvahko taskuosuma jätti kuutoskeilan pystyyn, jo kolmannen tähän sarjaan. Hänen seitsemäs heittonsa oli vielä paksumpi ja pallo porautui patterin läpi jättäen pystyyn keilat 2-4-6-10. Paikko ei onnistunut ja Simonsen karkasi selvään johtoon. Hänelle jäi kymppi pystyyn seiskaruutuun, joten ero ei revennyt 26 pistettä suuremmaksi. Martell jätti kasiruudussa sarjan neljännen kuutoskeilan pystyyn ja matka alkoi loppua kesken. Puolustava mestari teki vakuuttavat kaadot ysiruutuun ja kympin ensimmäiseen, mikä varmisti voiton. Ja tuuletus oli sen mukainen, huutoa ja huidontaa piisasi ison hallin täydeltä. Shownsa lopuksi hän kävi noutamassa yleisöstä aurinkolasit, jotka päällä hän poseerasi hetken. Hulinan keskellä Martell veti viimeisen ruutunsa kaatoja täyteen, joten lopputuloskin saatiin, 243-222.

Porraspelien ensimmäisessä ottelussa kohtasivat veteraani Sean Rash, Masters-voittaja vuodelta 2007, ja nuoremman sukupolven Kyle Sherman. Sherman paukutti ottelussa kymmenen kaatoa ja otti selvän voiton 258-199. Rashin avausheitto liukui ohi kärkikeilan, eikä hän pystynyt paikkaamaan jäänyttä 1-10 ryhmää ja jäi heti takaa-ajajaksi. Eroa hän ei päässyt kuromaan kiinni missään vaiheessa.

Martell teki toiseen ruutuun läpärin, 1-4 ryhmän, jota hän ei paikannut. Sherman missasi kotiportin neljänteen ruutuun, eikä paikannut sitä. Martellille jäivät samat keilat, 3 ja 10, tuplan jälkeen, mutta vasurina hänen oli helppo ne paikata. Shermanin 2-4-8-10 ennakoi jo lopputulosta. Hän kuitenkin tuplasi ja kun Martellilla oli nurkkakeilan kanssa ongelmia, meni loppu jännäksi. Martell muurasi lopun umpeen ja varmisti voittonsa ja etenemisen loppuotteluun pistein 208-187.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

Mastersin tulossivulle