Kaksitoista joukkuetta lähti tavoittelemaan liigamestaruutta yleisessä SM-liigassa, mutta vain yksi sen saavuttaa. Lauantaina Tampereella keilattiin kuusi peliä, sunnuntaina kierroksen loput viisi peliä klo 10 alkaen.
Pisteiden kertymismuoto on muuttunut tälle kaudelle, mies-miestä vastaan peleistä luovuttiin. Nyt keilataan vain raskaista pisteitä, voitosta saa kolme pistettä, tasapelistä yhden. Raskaiden pisteissä ollessa tasan kaadetut keilat ratkaisee oikean järjestyksen. Tuloksissa on bugi ja siksi ei näytä oikeaa järjestystä tasapelitilanteissa. Virhe korjataan ensi viikolla.
Tauolle mentiin kolmen pelin jälkeen Bayn ollessa ainoa kolmen voiton joukkue.
– Ennen taukoa Patteria vastaan oli tiukka peli, lopussa saatiin onneksi käännettyä hyvillä muutoksilla. Kitkaista on, kuten ennakkoon tiedettiin. Hyvällä mielellä tietysti kun voittoja on tullut, sen verran kova nippu pelaajia meillä on että perusvarmalla tekemisellä pääsee pitkälle, Bayn joukkueenjohtaja Simo Uosukainen tuumaili tauolla.
Kuusi joukkuetta otti kaksi voittoa, yhden voiton kolme joukkuetta ja kaksi joukkuetta oli ilman voittoja tauolle mentäessä. Ensimmäisen sarjan tulostaso oli maltillinen, toisessa selkeästi korkeampi ja WRB nakutti päivän kärkituloksen 928. Kolmannessa pelissä taso jälleen tasoittui.
Ruokaili taisi antaa vain lisävauhtia Bayn pelaajille. Päivän neljäs peli oli tiukin, voitto heltisi siitä yhdeksällä pisteellä GH:ta vastaan. Seuraava peli menikin huimasti selkeämmin Baylle, BC Islanders kaatui tuloksin 688-885.
Viimeisessä pelissä ratkesi päivän joukkue kun vastakkain olivat AS ja Bay. AS:n voitto olisi nostanut joukkueen tasapisteisiin Bayn kanssa. Peli eteni tasaisesti, vasta loppuruuduissa Bay kiritti itsensä voittoon ja piti ykkössijan itsellään puhtaalla pelillä ja 18 pisteellä.
– Ei ollenkaan huono päivä, kuusi voittoa ja oli oikein mukava aloittaa liigakausi. Nyt pelataan joukkueena eikä tuijoteta henkilökohtaisia tuloksia, pitää olla parempi kuin vastassa oleva joukkue. Keli oli sen verran hidas alkuun että pallot kääntyivät niin paljon että pelipaikka oli aika ylhäällä eikä uretaaneilla juurikaan heitetty. Kiva että välillä on reaktiivikeilailua. Toki piti heittää hyviä heittoja, se oli haastavaa, varsinkin tauon jälkeen. Urheilullinen keli, kommentoi Bayn Juhani Tonteri.
Bayn joukkueessa keilasivat tänään Juhanin lisäksi Jonne Kaisku, Roni Leskinen, Jari Ratia ja Karo Hilokoski. Joukkueenjohtajana toimi Simo Uosukainen.
AS:n kanssa tasoihin nousi kotijoukkue TKK ja Lahden Valtti neljällä voitolla. AS:llä on kaadettuja keiloja eniten joten heillä toinen sija, TKK:lla kolmas ja Valtti on neljäs. Takana on tasaista, neljällä joukkueella on yhdeksän pistettä eli kolme voittoa tänään. BC Storylla ja BC Islandersilla päivän saldo kaksi voittoa. Jokainen joukkue sai tänään voittotilin auki, GH ja OPS pitävät kahta viimeistä sijaa yhdellä voitolla.
Tälle kaudelle liigaan nousi neljä ”uutta” joukkuetta, tuttuja nimiä vuosien ajalta. Heistä Valtti otti neljä voittoa, BC Story kolme voittoa, GH ja OPS molemmat kaksi.
– Aloitettiin hyvin mutta ruoan jälkeen oli vaikeaa. Olihan se ihan kiva keilata liigaa neljän vuoden tauon jälkeen. Vähän oli vaikeaa tauon jälkeen. Mukana on myös yksi pelaaja joka ei ole aikaisemmin pelannut liigaa, hieman totuttelua. Sarjassa pysyminen on tavoite, mutta kyllähän se mitalikin haaveissa on, mietti Kaaron Salomaa BC Storyn pelejä.
GH:n tavoite on olla sarjan keskivaiheilla eikä viimeisten joukossa, vaikka tämä päivä ei sujunutkaan odotetusti:
– Aika heikko päivä oli, ei ihan sillä tasolla pelattu kuin olisi pitänyt. Huonoa suoritusta, joukkueen peli oli vähän ailahtelevaa. Niukkoja tappioita, ei ihan huonoa kuitenkaan. Ollaan ihan paikallisilla pelaajilla liikkeellä, katsotaan mihin se riittää.
OPS:llä oli samanlaiset fiilikset pelien jälkeen:
– Yksi voitto kuudesta ei ollut ihan odotusten mukaista. Pelasimme ihan hyvin varsinkin ennen lounasta, tiukkoja pelejä. Omiin virheisiin ne meni voitot meni. Keskikastiin olisi realistinen tavoite, siitä ylöspäin kaikki on plussaa. Ehdottomasti yritetään säilyä sarjassa.
Henkilökohtaisissa tuloksissa ykkönen oli Tomas Käyhkö keilattuaan 1462 kuuteen sarjaan (ka 243,67). Toisena TKK:n Petteri Salonen 1131 / 5 sarjaa ja kolmas AS:n Rami Mukkula 1356/6 sarjaa.
Pelejä voi katsoa jälkilähetyksenä Striimitiimin Pasi Uotilan selostamana:
SKL:n YouTube kanava lauantain lähetys
Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka