Suomi saavutti nuorten PM-hopeamitalit sekä naisten että miesten joukkuekilpailuissa.

Suomi lähti toiseen joukkuekilpailupäivään kärkipaikalta, mutta joutui taipumaan Ruotsille sekä naisten että miesten kilpailussa.

Suomen naisilla peli alkoi hyvin 801 sarjalla, kun taas Ruotsi teki 765. Toinen sarja koitui Suomen kohtaloksi, sillä tulos jäi 742:een ja Ruotsi meni ohi tehden 828 tuloksen. Ennen viimeistä sarjaa Ruotsin johto oli 45 pistettä. Kolmas sarja oli joukkueilta tasokas. Ruotsi veti pidemmän korren tehden päätössarjaansa 829 Suomen 818 vastaan. 24 sarjan joukkuetuloksessa Ruotsi oli lopulta vahvempi 56 pisteellä. Näin ollen Suomelle hopeaa. Pronssille keilannut Islanti ei pystynyt haastamaan kahta kärkimaata vaan jäi Suomesta yli 600 pistettä.
Henkilökohtaisissa tuloksissa Suomen paras oli 1228 kuuteen sarjaan summannut Peppi Konsteri.

Miehet olivat ensimmäisen päivän jälkeen selvässä johdossa, mutta Ruotsi ei ollut luovuttanut vaan kuroi jo ensimmäisessä sarjassa eron melkein kiinni tehden 895 joukkuesarjan Suomen jäädessä 751:n. Toisessa sarjassa ero kaveni entisestään ja kultamitalit ratkaistiin viimeisessä sarjassa, jossa Ruotsi laittoi hullunmyllyn päälle. Länsinaapuri painoi uskomattoman 960 sarjan, pääarkkitehtinaan 289 sarjan tehnyt Emanuel Jonsson. Suomi ei saanut parastaan irti päätössarjassa ja tulos jäi 774:n. Ruotsin voittomarginaali oli lopulta selvä 165 pistettä. Pronssille keilasi Norja. Henkilökohtaisissa tuloksissa Suomen paras oli 1392 joukkuekilpailuun summannut Tomas Käyhkö.

Naisten all eventsiä johtaa 12 sarjan jälkeen Ruotsin Emma Huttunen pistein 2411. Peppi Konsteri on toisena 25 pisteen päässä ja Vilma Salo kolmantena. Mila Nevalainen on kuudentena ja Marjaana Hytönen yhdeksäs. 18 sarjan jälkeen kahdeksan parasta jatkaa Mastersiin. Marjaanalla on kurottavaa 25 pistettä Masterspaikkaan.

Miesten all eventsin kärjessä keilaa 12 sarjan jälkeen Ruotsin William Svensson pistein 2751. Tomas Käyhkö on Svenssonia perässä 22 pistettä. Kolmantena on Norjan Alexander Beck. Teemu Putkisto on viidentenä, Jarno Lahti seitsemäntenä ja Jesse Ahokas kymmenes. Jessellä on eroa kahdeksanteen sijaan 20 pistettä.

Parikilpailut alkavat kello 16.30 Suomen aikaan. Suomen parit ovat Mila Nevalainen – Peppi Konsteri, Marjaana Hytönen – Vilma Salo, Jarno Lahti – Jesse Ahokas ja Teemu Putkisto – Tomas Käyhkö.

Pelejä voit seurata alla olevien linkkien kautta.

Livestream

Livescoring

Tulokset

Järjestäjän sivuille

 

Olli Pakonen