Suomen Keilailuliiton hallitus piti maanantaina 11. toukokuuta ylimääräisen kokouksen, jossa käsiteltiin ja hyväksyttiin kilpailu- ja sarjavaliokunnan esitys SKL:n ohjeistukseksi keilailuun koronapandemian aikana.

Toivomme ja odotamme keilaajilta ja keilailuyhteisöiltä vastuullisuutta yhteisen hyvinvoinnin ja terveyden turvaamisessa. Suosittelemme seuraamaan ja noudattamaan viranomaisten sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viestintää ja ohjeistusta. SKL noudattaa valtioneuvoston 4.5. linjauksia poikkeustilan aikana. Kilpailu- ja harjoitustoiminta voidaan käynnistää 1.6. seuraavin erityisjärjestelyin.
Ohjeistus COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi keilailussa:
(Ohjeistus on tulostettavissa PDF-muodossa tästä)

Keilaajille

  • Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti, kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.
  • Jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.
  • Koko ajan pidetään kaikkiin henkilöihin sosiaalinen turvaetäisyys eli vähintään kaksi metriä ja muistetaan pelaajan henkilökohtainen vastuu ohjeistuksen noudattamisesta.
  • Anna tilaa pelikavereillesi. Käytä vain omia pelivälineitäsi ja tarvikkeitasi (esim. pallopyyhe).
  • Vältä kättelyä ja läpyttelyä pelikavereiden ja muidenkin kanssa.
  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Voit epäillä koronavirustartuntaa, jos sinulla on kuumetta, yskää, kurkkukipua, päänsärkyä tai hengenahdistusta. Jos taudin oireet ovat lieviä etkä kuulu riskiryhmiin, lääkärin tekemää taudinmääritystä ei pääsääntöisesti tarvita, vaan taudin voi sairastaa kotona.
  • Jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, kannattaa pysytellä kotona.

Keilahalleille

Suosittelemme mm. seuraavia toimenpiteitä koko keilahallin alueella ja että keilahalli tarkentaa ohjeistusta omaan ympäristöönsä ja toimintaansa soveltuvaksi:

  • Keilahallin tulee varmistaa, että keilaajat ovat tietoisia poikkeustilanteesta johtuvista erikoisjärjestelyistä ja ohjeistusten tulee olla näkyvillä paikoilla. Jokainen keilaaja on vastuussa, että noudattaa ohjeistuksia.
  • Keilahallin henkilökunnan tulee mahdollisuuksien mukaan valvoa, että ohjeistuksia noudatetaan.
  • Kaikenlaista lähikontaktia muihin henkilöihin ja ihmisjoukkojen syntymistä tulee välttää. Radoituksessa tulee huomioida, että turvaetäisyyksiä voidaan noudattaa.

Kilpailutoiminta

Suositellaan vähentämään kilpailussa tapahtuvia kohtaamisia. Sääntöjen puitteissa on mahdollista keilata rataparia vaihtamatta.

Keilailuopetus- ja valmennus

Keilailuopetusta- ja valmennusta voidaan antaa. Opetuksessa tulee noudattaa THL ja TTL ohjeistusta asiakaspalvelutilanteista.

Lisätietoja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL):  thl.fi
Suomen Olympiakomitea: olympiakomitea.fi
Työterveyslaitos (TTL): ttl.fi

 

Puheenjohtaja Olli Hossi 040 506 3651
Toiminnanjohtaja Sami Järvilä 050 535 9668
Suomen Keilailuliitto