PBA Illinois Classicissa siirrytään uloslyöntivaiheeseen. 32 jatkajan joukosta seulottiin kuudella lisäsarjalla ne 24 miestä, jotka etenevät paras seitsemästä tavalla keilattaviin matsipeleihin. Santtu Tahvanaisen huima meno ei aivan riittänyt loppuun saakka, vaan hän putosi ensin Anthony Simonsenin taakse toiseksi ja viimeisessä sarjassa vielä Matt Ogle puristi niukasti ohi. Santtu oli siis kolmas ja tuo tietää huilivuoroa ensimmäisellä kierroksella. Tahvanainen aloitti todella komeasti 280 sarjalla ja vielä toinenkin, 225, piti hänet ykköspallilla. Kolmas sarja meni sitten aika marinoiksi. Ensin kakkosruutuun 1-6 läpäri, joka jäi paikkaamatta. Sitten ylipuolen kaato ja nelosruutuun 4-6-7-10 stereot. Kolmas tyhjä tuli missatulla seiskakeilalla. Lopputupla helpotti vain vähän, 176 ja kärkitila kirposi otteesta. Loput kolme olivat aika peruskauraa tuossa olosuhteessa, yhdellä missillä 220, 237 ja 217. Santun kuuden sarjan tulos oli 1355 (keskiarvo 226) ja yhteensä 22 sarjaan hän keilasi 238 keskiarvolla 837 pistettä päälle parin.
”Joo kyl tähä saa olla tyytyväinen, pitää omat matsit kuitenki hoitaa ja jos niistä selviää nii ei kuitenkaa voi olla kolmatta sijoitusta alempana👍🏻. Siinä kolmannessa sarjassa en vain ollut hereillä kuinka paljon erilainen ratapari oli, niin meni muutoksen tekemisiin liian monta ruutua”, Santtu kertaili peliään.
Simo karkasi ja aivan lopussa Matt pinnisti ohi kahdeksalla pisteellä. Se, onko kakkonen vai kolmonen, on kuitenkin aivan sama, kun pisteet eivät kulje enää mukana. Sijoitus tietenkin vaikuttaa vastustajan valintaan, mutta tässä vaiheessa kaikki ovat kovia.

Tomas Käyhkö keilasi jälleen hyvin, 1436 (239) ja pariin otteeseen hän oli kahdeksan parhaan joukossa, mutta aivan loppuun saakka veto ei kestänyt. Hän aloitti jälleen uretaanilla ja se pelasi hyvin. Ensin 226 ja toiseen sitten komea täysosuma, 300. Kolmaskin antoi 256 ja hän nousi kahdeksanneksi. Neljännessä sarjassa uretaani alkoi yskiä ja loppupuolella hän vaihtoi reaktiiviin. Sen pelitavan löytäminen kesti muutaman ruudun ja sarjalla 208 mies tipahti sijalle 13. Viidennessä pallo sitten toimi toivotusti, tuplalla ja kuuden jonolla kertyi 242 ja taas Käyhkö oli jatkajien joukossa. Viimeisessä sarjassa kymppikeila alkoi nikotella ja kun mukaan mahtui myös paikkaamaton pikkureikä 2-7-8, ei kahdella tuplalla tullut kuin 204 ja useampi ukkeli paineli ohi. Tomaksen sijoitus oli 11, eroa kasitilaan jäi 31 pistettä. Hän jatkaa pelejä aamuyöllä Suomen aikaa.
”Alkuun meni uretaani hyvin, loppu oli vähän vaikeahkoa itelle reaktion kanssa ja ei ihan saanut palloa lähtemään kädestä niin kun haluaisin, mutta koitetaan nyt voittaa muutama matsi.” Sitä mekin Tomakselle toivomme.

Jarno Lahti oli oikeastaan koko ajan vaikeuksissa toistonsa kanssa. Muutama heitto meni hyvin ja hänen pallonsa tehon me kaikki tiedämme. Mutta jälleen tuli huonoja heittoja ja sitä myötä tyhjiä ruutuja. Kuuteen sarjaan kertyi 1277 (213) ja sillä ei näissä kekkereissä pärjännyt. Jarno valui pikkuhiljaa listalla alemmas ja viimeisessä sarjassa hän putosi pois jatkajien joukosta sijalle 27. Eroa viimeiseen mukaan päässeeseen Julian Salinasiin tuli vaivaiset kymmenen pistettä. Ja välissä oli vielä kaksi ukkoa.
Jarnon alku oli hyvä, viisi kaatoa, sitten tuli reikä ja sarjaan kertyi 225 pistettä. Toisessa sarjassa ei ollut yhtään paikkoa, kymmenen kaatoa ja kaksi isoa reikää. 230 piti miehemme mukana listoilla. Kolmas sarja pätki sitten pahasti, ei peräkkäiskaatoja ja yhdellä reiällä 185. Karsintapeikko rupesi kuikuilemaan nurkan takana. Neljänteen tuli tupla ja neljän jono, mutta niiden välissä oli 7-10. 225-lukemasta huolimatta hän liukui juuri rajalle. Viides sarja alkoi nätisti triplalla, sitten alkoi kuvioita näkyä. 2-8-10 ja tyhjä, 1-6 läpäri, paikko, 1-3-6 ja missi. Lopputriplalla kertyi 213 ja sija 24 säilyi. Viimeisen sarja alkoi masentavasti seiskakympillä. Viisi ruutua myöhemmin jäi 2-8-10. Loppuun Lahti veteli neljä kaatoa, mutta se ei enää auttanut. Sarjalla 199 käteen jäi pelkkä luu. No, muutama satanen kahisevaa sentään.
Jarno oli oikeutetusti pettynyt: ”Eipä paljoo sanottavaa oo, missään vaiheessa ei päässy oikein vauhtiin. ***uttaa…”

Pelit jatkuvat yöllä uloslyönnein. Ottelun voittamiseksi täytyy kaataa vastustaja neljässä sarjassa. Tuloksilla ei ole väliä, vain sarjavoitot lasketaan.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

Tulokset

PBA:n sivuille