PBA:n kuuluisassa major-kilpailussa, Tournament of Championsissa, on keilattu 18 sarjan karsinta. Santtu Tahvanainen on tähän asti selvittänyt urakkansa menestyksekkäästi, hän lähtee round robiniin viidenneltä sijalta. Keskiviikon iltapelissä hän keräsi sarjoilla 221, 232, 223, 204, 214 ja 213 tulosta 1307 (keskiarvo 217,8) ja sillä hän menetti sijoitustaan hieman. Sitten torstain aamupäivällä kaikki naksahti kohdilleen ja mahtipelillä 1443 (ka. 240,5) varmistui paitsi jatkopaikka, myös hyvät asemat round robiniin, jossa ratkotaan ne viisi miestä, jotka keilaavat kisan voitosta sunnuntaina.

Santun torstain blokki oli kaatojuhlaa, kuten numeroista käy ilmi, mutta myös hyvää paikkaamista. Kuuteen sarjaan tuli vain kolme tyhjää, 4-6-7reikä ensimmäiseen sarjaan, 1-2-8-10 neljänteen ja 2-8-10 viidenteen sarjaan. Muuten Santtu hoiti paikkohommat huolella. Toisaalta, mikäpä on paikatessa, kun ykkösheitto osuu mukavasti taskuun ja jos jotain jää pystyyn, se on useimmiten yksinäinen keila. Torstain sarjat olivat 244, 256, 244, 234, 209 ja loppuun 256. Kaikkiaan 18 sarjaan Tahvanainen on keilannut 559 pistettä yli paritahdin, mikä tekee keskiarvoksi 231,1.

”Hyvin meni joo. Eilen väsättiin pari palloa lisää ja ne sitten pelasikin koko päivän hyvin, (uretaani ja uusi musta pallo). Radat on kyllä muuttunut jonkun verran ja varsinkin kun pelaajat alkaa pelaamaan eri tavalla, tuntuu että vähemmän ja vähemmän porukka vetää uretaanilla ja aloittaa jo nelosmerkistä, että saa nähdä, miten tuo vaikuttaa rr-peleissä tuloksiin”, Santtu kertoili päivästään.

Mika Koivuniemi lähti toiseen blokkiin lähes epätoivoisesta asemasta melko huonosti menneen ensimmäisen pelin jälkeen. Toiseen kuuteen sarjaan hän kaiversi jo ihan mukavat lukemat 1339 (ka. 223,2). Tuohon peliin ei yksikään sarja jäänyt alle parin, tulokset olivat 239, 205, 202, 220, 227 ja 247. Tyhjiä ei tullut kuin kaksi. Erityisesti varmaan kaihertaa neljäs sarja, jossa toisella radalla seisoi kymppikeila neljä kertaa, kaikkien muiden heittojen ollessa kaatoja, 220 silti.
Torstain blokki oli vieläkin parempaa tekemistä, 1371 (ka. 228,5). Ailahtelua esiintyi jonkin verran enemmän, tyhjiä tuli kolme. Sarjat olivat 256, 185, 236, 257, 192 ja loppukiri 247. Yhteensä Koivari keilasi 18 sarjaa 332 pistettä päälle paritahdin, keskiarvolla 218,4. Noilla numeroilla irtosi sijaluku 32 ja eroa viimeiseen jatkopaikkaan jäi lopulta 52 pistettä.

Mika lähetti pelin jälkeen pitkän ääniviestin: ”Ekan blokin jälkeen kaikki meni paremmin, opin vähän, miten täällä pitää keilata. Radat muuttuu niin eri lailla, kun nuoret heittää kierroksilla uretaanilla. Ekan päivän jälkeen ne käyttivät sitä vähän vähemmän, mikä tietysti auttoi minua. Enhän minä nyt kaatoja saa niin kuin nää saa. Osun ehkä tarpeeksi, mutta kun kaatoja ei tule, yrität sitten vähän manipuloida sitä, niin aina silloin tällöin tulee pieniä virheitä ja ne näkyy sitten reikinä. Totta kai oli kiva, kun nousi rahoille, niin sai vähän paremman fiiliksen. Jos olisin pelannut ekan blokin vähän paremmin, olisin voinut vaikka päästä mukaan. Hyvää harjoitusta tämä oli viikon päästä alkavaan sennu-touriin, pääsi keskittymään koko ajan hyvin. Täytyy toivoa, että pystyy pelaamaan hyvin sielläkin. Kiva oli tietysti taas täällä vähän kiusata noita poikia, vaikkei mennyt ihan niin hienosti kun vuosi sitten.”

Kilpailun kärkipaikalla kulkee tällä hetkellä kiertueen keltanokka Brandon Bonta (otsikkokuvassa) tuloksellaan 660 päälle parin (ka. 236,7). Hän on hienokseltaan irti, sillä Kris Pratherin tulos on 627 päälle. Kolmantena on Darren Tang yli 80 pisteen päässä. Karsintarajaksi muodostui 384 päälle parin (ka. 221,3), tuon lukeman teki Ethan Fiore.

Kilpailuhan ei ole edes puolivälissä vielä. Jäljellä on 24 sarjaa round robinia, jokainen jokaista vastaan ja sarjojen lisäksi bonuspisteitä on tarjolla 30 jokaisessa ottelussa, eli pelkästään niitä voi saada 720 pistettä. Suomen aikaa perjantaina aamuyöllä keilataan ensimmäiset kahdeksan matsia, perjantai-iltasella kahdeksan lisää ja loput lauantaina aamukahialla. Porraspelit keilataan sunnuntaina klo 23 alkaen.

Pekka Korpi

Kuva PBA

Tulokset

PBA:n sivuille