Suomalainen keilailu menetti merkittävän urheilijan ja arvostetun lajin edustajan, kun Tapani Peltola poistui keskuudestamme saatuaan sairauskohtauksen Roomassa kesken ESBC:n keilakilpailun.
Espoossa syntynyt Tapani edusti kahta keilaseuraa uransa aikana, ensiksi Patteria ja sen jälkeen Tornadosta. Hän oli aktiivisesti mukana seuratoiminnassa monella muotoa.
Tapani voitti urallaan kolme henkilökohtaista Suomen mestaruutta sekä saavutti kansainvälistä huippumenestystä voittamalla Euroopan mestareiden kilpailun (ECC) kahdesti: Dublinissa vuonna 1988 ja Amsterdamissa vuonna 1992.
Kansainvälisillä radoilla Wienistä 1985 kotiin tuli joukkuekultaa miesten EM-kilpailuista. Eurooppa-Cupista hän saavutti joukkuehopeaa 1988. Lisäksi Tapani sijoittui kolmanneksi Soulin vuoden 1988 olympialaisten keilailun näytöslajissa, mikä oli yksi suomalaisen keilailun merkittävimmistä kansainvälisistä saavutuksista.
Tapanin keilailu-uralla SM-mitaleja on kertynyt myös seniorien ja veteraanien kilpailuista, viimeisimpänä pari- ja joukkuekultaa veteraanien SM-kilpailuista 2025. Hän oli myös kantava voima valtakunnansarjoissa.
Tapanin elämäntyö keilailun parissa jättää pysyvän jäljen lajin historiaan. Häntä muistellaan ennen kaikkea taitavana urheilijana, arvostettuna ja rehtinä kilpakumppanina.
Tapanin saavutukset elävät edelleen keilaradoilla ja niiden lukemattomissa tarinoissa. SKL:n toimisto ja koko keilailuväki muistelee lämmöllä Tapania ja ottaa osaa omaisten suruun.