Seniorien mestaruussarjan kolmas kierros keilataan Tapiolan keilahallissa, joka, vaikka sijaitsee Espoon puolella, kuuluu Helsingin Bowlingliiton alueeseen. Tapiolassa ei kovin monia suuria valtakunnallisia kilpailuja keilata, niinpä halli ei sellaisenaan ole pitkämatkalaisille keilaajille kovainkaan tuttu. Suattaapi hyvinnii olla, että Varkauden savolaisilta on Tapiola käymättä tällä kaudella. Ehkäpä Porin pojatkin tulevat puutarhakaupunkiin ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Toisaalta stadilaiset ovat melko varmasti Tapiolassa käyneet viime viikkojen aikana.

Eipä tuolla ole sinänsä suurtakaan merkitystä. 16 rataa ja kaikki sojottavat samaan suuntaan. Noille 16 radalla lanataan aika konservatiivinen kisahoito. Öljynpituus on 39 jalkaa, vajaa 12 metriä. Kuivaa osuutta jää siis reilut kuusi metriä, eli aika paljon. Kiiltäviä reaktiivipalloja tai uretaania lienee paljon esillä. Pelipaikka asettunee aluksi suhteellisen lähelle kakkosmerkkiä tai siitä reunaan. Öljyä radoilla on 22 ml per baana, mikä ei ole paljon, jos ei vähänkään. Mutta profiili on jyrkkä, 6,67 ja se antaa erehtymiselle jonkin verran tilaa, joten isojakin sarjoja todennäköisesti nähdään.

Kahden kierroksen jälkeen sarjaa johtaa niukasti GB, jonka niskaan hengittää porilainen XO. Helsinkiläiset ovat varmasti käyneet haistelemassa Tapiolan ratoja, joten heillä lienee pieni etuasema. Kolmantena on helsinkiläinen Tornados ja neljäntenä hallitseva mestari TKK. Ne ovat rutinoituneita miehistöjä ja pitänevät paikkansa kärkipäässä. Patteri, joka on viidentenä, pitää Tapiolaa kotihallinaan, joten sillä on odotusarvona hyvä kierros. Mutta kun keilapallo on pyöreä, niin kuin jalkapallokin (tätä kirjoittaessani Japani on juuri voittanut Saksan), voi sattua mitä tahansa.

Kierros alkaa lauantaina klo 11.00 ja kun otteluita tulee seitsemän, päätös tullee viiden jälkeen iltapäivällä.

 

Pekka Korpi

Sarjatilanne

Ratahoito

Kuva: Tapiolan keilahalli