AMF University Lanes Floridan Tampassa oli näyttämönä kauden kolmannessa major turnauksessa. Olosuhteena oli tämän turnauksen kuusinkertaisen voittajan Earl Anthonyn mukaan nimetty, 43 jalkaa pitkä hoito. TV-finalistit olivat keilanneet viikon aikana 56 sarjaa ennen porraspeliä paikan ansaitakseen.

Voittajaksi keilasi ykkössijoitettu kotikaupungin poika Tom Daugherty kaatamalla loppuottelussa loppupelien ainoan vasurin Jacob Butturffin tiukassa sarjassa 263-257. Suomalaiset keilailufriikit muistavat Daughertyn oikeastaan vain siitä, että hän on keilannut  TV-historian huonoimman sarjan, tasan 100, ottelussaan Mika Koivuniemeä vastaan, joka tuossa matsissa teki voittosarjaksi 299.

Tällä kertaa oikeakätinen Daugherty, joka keilaa yhdellä kädellä, mutta heittää ilman peukaloa, jäi ottelun takaa-ajajaksi heti alussa, kun hän veti toisen ruudun heittonsa aivan nokkaan ja jätti viiden keilan ison reiän. Pelin jälkeen hän kertoi ottaneensa telineestä vahingossa väärän pallon, josta reikä johtui. Butturff otti aikaisen johdon tuplallaan, mutta Daugherty teki oikeanpuoleisella radalla hyvän kaadon, vaihtoi palloa vasemmanpuoleiselle ja teki tuplan. Butturff ei saanut kaatoja kahteen seuraavaan ruutuun ja Daugherty tuli tasoihin kahdella lisäkaadollaan. Butturff, joka keilasi uretaanipallolla, vaihtoi toiseen uretaaniin ja teki kaksi kaatoa. Seitsemänteen ruutuun Daugherty jatkoi kaatamista ja hän oli hienoisessa johdossa. Kahdeksanteen hän keskeytti vauhtinsa ja kävi hetken huokaisemassa radan takana. Uudella yrityksellä tuli tanakka kaato, jo kuudes peräkkäin. Butturff piti kisaa tasaisena jatkamalla omaa jonoaan neljän mittaiseksi. Viitosmerkistä pelannut Daugherty teki todella hyvän kaadon kymppiruudun alkuun. Ratkaiseva heitto meni urakalla vajaaksi ja pystyyn jäivät keilat 2 ja 8. Yksi jo kaatunut keila kuitenkin nousi keilakuopasta ja tönäisi kasikeilan nurin, joka sitten nappasi kakkosen nurin ja niin siitä tuli ratkaiseva kaato. Daugherty voitti sarjan 263-257 ja otti pitkän uransa ensimmäisen major-voiton. Samalla hän vei myös paikan kauden päättävään Super Slamiin, johon pääsevät kaikkien viiden majorin voittajat. Aiemmin paikan olivat jo lunastaneet Kyle Troup ja Francois Lavoie.

Voittohaastattelussaan Daugherty sanoi, että hän toivoi, että hänen lääkärinsä ei katsonut TV-lähetystä, koska tämä oli määrännyt Tomia välttämään liian kiivasta sydämen lyöntitiheyttä viime vuonna sattuneen sydänkohtauksen takia. Tom sanoi, että nyt on pulssi aika korkealla.

Päivän ensimmäisessä sarjassa kaksikätisten pelaajien matsissa Chris Via kaatoi Kyle Troupin 210-201. Ratkaisu syntyi alkuvaiheessa, kun Troup kulki seitsemän ruutua varjojen mailla ilman kaatoa. Kun alkuun tuli myös kaksi tyhjää, ei kahdeksannesta ruudusta alkanut loppujono enää riittänyt, vaikka Via antoikin tasoitusta tekemällä kaksi tyhjää viimeisiin ruutuihin.

Toiseen sarjaan peliin tuli joukon ainoa vasuri, Jacob Butturff. Ottelu alkoi Butturffin merkeissä, mutta loppua kohti Via tuli lähes rinnalle. Jacob kuitenkin teki loppuun triplan ja hoiti itsensä jatkoon sarjoin 249-227.

Butturffin seuraava kanto kaskessa oli kiertueen yksikätisten kovimmalla kierteellä heittävä EJ Tackett, tämän turnauksen voittaja vuodelta 2016. Tackett veti ykkösruudussa kymppipaikon vasemmalta ohi. Butturff tasoitti pelin 6-8 reiällään, jota ei onnistunut paikkaamaan. Tackett ei kuitenkaan osannut tuota hyödyntää, vaan teki kolmanteen ruutuunsa ison reiän ja tyhjän siitä. Butturffin peli alkoi hieman yskiä, mutta sarjan puolivälin mainostauolle mentiin hänen 21 pisteen johdossaan. Tackett hidasti hieman pallonsa nopeutta ja sai tuurilla tuplan ja ansaitusti triplan. Seitsemännessä ruudussa peli oli tasan. Tackettin kasiruudun heitto oli aivan kohdallaan, mutta imuysi esti karkumatkan. Butturff teki loppuun kolme kaatoa ja pakotti Tackettin tekemään kaksi kaatoa lisää ysiruutuun tulleen lisäksi. Jo ensimmäinen heitto meni aivan nenään jättäen viiden keilan reiän, joten Butturff eteni loppuotteluun selvin numeroin 212-178.

World Series of Bowling jatkuu heti sunnuntaina, jolloin keilataan Mark Roth/Marshall Holman parikilpailu. Alkuviikosta pelataan kolmen ”eläinkisan” loppupelit. Kausi jatkaa nousuaan, kun huhtikuussa keilataan ensin US Masters, US Open ja sitten viiden major-voittajan taistelu Super Slam.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille

Kuva PBA