Radoilta tutut huippukeilaajat Tom Hahl ja Antti-Pekka ”A-P” Lax saivat kesällä hienon idean: kaksikko järjesti yhteiset 60-vuotissynttärit. juhlat olivat samalla heidän oman sukupolvensa huippukeilaajien kokoontuminen, jossa tietysti myös järjestettiin keilailukilpailu. Juhlista tehtiin myös kädenojennus suomalaiselle keilailulle, sillä Hahl ja Lax toivoivat lahjojen sijaan, että osallistujat voivat halutessaan lahjoittaa lahjarahat Suomen Keilailuliitolle juniorikeilailuun. SKL kiittää osallistujia tuntuvasta lahjoituksesta, jota on jo hyödynnetty kesällä Kuortaneella järjestetyssä junioreiden Suomi-Ruotsi-maaottelun kuluissa.

– Kaikki juhlissa olleet olemme itsekin olleet juniorikeilaajia, joten tuntui hyvältä toimia näin ja tukea nuoria keilaajia varsinkin, kun juniorikeilailu tarvitsee tällä hetkellä tukea, A-P Lax kertoo ajatuksista lahjoituksen taustalla.

Ulkomailla pitkään asunut Tom Hahl täyttää lokakuussa 60 vuotta. Puolisenvuotta nuorempi Lax täyttää pyöreitä ensi vuoden puolella, mutta Hahl onnistui myymään idean yhteisistä juhlista Laxille tässä vaiheessa. Synttärijuhlia suurempi ajatus oli koota yhteen huippukeilaajat ja muistella menneitä vuosikymmeniä. Juhliin osallistuneilla henkilöillä on muun muassa ihan posketon määrä henkilökohtaisia miesten SM-kultamitaleita kaapissaan ja tietysti myös arvokisamitaleita.

Vuoden 1999 MM-kisojen trion kultamitalistit: A-P Lax, Ari Halme ja Lasse Lintilä.

Lax toimii keilahalliyrittäjänä ja tapahtuma järjestettiin Porin keilahallissa.

– Päivä oli mielettömän hieno ja jos tuolla olisi nauhurille ottanut kaikki tarinat ylös, niin kyllä olisi materiaalia saanut talteen. Mitään erikoisempaa ohjelmaa ei tehty, vaan syötiin hyvin ja keskusteltiin paljon. Jäi kyllä todella hyvät muistot tästä. Meillä oli kattava päivä ja järjestimme myös kisan, jossa pelattiin kuusi sarjaa ja kolmen parhaan pudotuspelit. Ei ollut mikään leikkikisa, vaan ihan tosissaan vedettiin ja Tomppa (Hahl) oli sponssanut palkinnotkin.

Kilpailussa kärkikolmikko oli pudotuspelien jälkeen sama kuin karsinnan tuloksissa kärjessä olleet Sami Konsteri, Petri Mannonen ja Pertti Järvinen. Tästä tuloslistasta näkee, minkälainen kattaus huippukeilaajia paikalla oli:

Kilpailun tulokset

Lisäksi juhlissa olivat kilpailun sivuttaneet Lasse Lintilä, Peter Strömberg, Jarmo Ahokas, Tuire ja Kari Nenonen sekä Marianne Hautala.

Tiiviissä porukassa ei poissuljeta sitäkään vaihtoehtoa, että menneiden vuosien tähtikeilaajat kokoontuisivat yhteen jatkossakin.

– Tomppa heitti sellaisen ajatuksen, että tässä porukassahan tulevina vuosina aina joku täyttää 60, niin sitten jokainen vuorollaan pääsee järjestämään vastaavan illan, Lax nauraa, mutta sanoo myös vakavammin.

– Sehän olisi hienoa, kun saisimme keilailuun tällaisen kerhon, joka kokoontuisi tasaisemmin yhteen muistelemaan menneitä. Tämä oli hyvä avaus sellaiselle.

 

Teksti: Henri Havusela

Kuvat: Jarmo Ahokas