Mestaruussarjassa ykköslohko pelasi sisäisen kierroksen Porissa, kakkos- ja kolmoslohko kohtasivat toisensa Lahden keilahallissa.

Oululainen OPS tuli Poriin voitto mielessään ja voitti kaikki viisi vastustajaansa. Tampereen Veijarit oli myös hyvällä pelipäällä sillä se jäi oululaisista vain 15 pistettä kolmella voitollaan. Jyväskylän JBC oli kierroksen kolmas. Veijarit nousi sarjajohtoon 65 pisteen kaulalla ennen JBC:ä, edellisen kierroksen jälkeen kärjessä ollut Tampereen TKK on kolmantena ja OPS nousi putoajan paikalta neljänneksi. Putoamassa ovat nyt Porin RC ja Pietarsaaren FoBK. Parasta henkilökohtaista peliä pelasi Veijarien Eino Nieminen keskiarvolla 223,60.

Kakkoslohkon peleihin Lahteen kärkijoukkueena tullut Helsingin Tornados oli kierroksen paras neljällä voitollaan. Kouvolan Nuppi ja Lahden Bay voittivat kolme vastustajaansa ja miehittivät kierroksen seuraavat sijat. Sarjatilanteessa Tornados säilytti kärkipaikkansa ennen reilut 500 pistettä jäljessä olevia Kuopion Tiimiä ja Kouvolan Nuppia. Varkauden Ysisata on neljäntenä. Lahtelaisjoukkueet Bay ja Falcons miehittävät lohkon kaksi viimeistä sijaa. Tornadoksen Tapani Peltola vei henkilökohtaisien kärkisijan keskiarvolla 219,50.

Kolmoslohkon joukkueista paras Lahdessa oli Lohjan RäMe, joka voitti kuudesta vastustajastaan neljä. Helsingin GB oli kierroksen kakkonen kolmella voitollaan ennen samaan voittomäärään yltänyttä toista helsinkiläisjoukkuetta Patterit. Kokonaistilanteessa GB säilytti kärkipaikkansa, mutta RäMe nousi kierrosvoitollaan sen tuntumaan 15 pisteen päähän. Helsingin HVV on kolmantena 75 pisteen päässä kärjestä ja Keravan Jackpot neljäntenä yli 500 pistettä kärjestä jääneenä. Putoamassa ovat Patteri ja Lohjan KalKe-70. GB:n Jouko Kuossari keilasi jälleen kierroksen henkilökohtaisesti parasta peliä keskiarvolla 238,83.

Ykkössarjan kärki jatkuu tasaisena. Riihimäen TaKu vitoslohkossa on 407 pisteen karkumatkalla ennen Lahden Kaatoa.  Ykköslohkossa Ylivieskan KalKe-90 on 154 pisteen ja  kakkoslohkossa Varkauden Mainarit  204 pisteen karkumatkalla. Muissa lohkoissa kahden kärkijoukkueen ero on alle 100 pistettä. Muut lohkokärjet ovat: Kolmoslohko Turun TuWe 2 (23), neloslohko Valkeakosken Walki Team (65) ja kuutoslohko Tuusulan HylSy (29). Suluissa ero lohkon kakkoseen. Ykkössarjan ja samalla koko kierroksen parasta henkilökohtaista peliä pelasi Tikkurilan keilahallissa HylSyn Esa Nieminen keskiarvolla 241,80.

Kakkossarjassa selvimmällä karkumatkalla on Imatran Slaikkarit, joka 12. lohkossa on 937 pistettä edellä toisena olevaa Imatran Ke-Sa:a.  Tiukinta on 16. lohkossa, jossa Järvenpään BDT 2 on jättänyt Tuusulan Futura BC:n 11 pisteen päähän. Kakkossarjan parasta henkilökohtaista peliä pelasi Viitasaaren keilahallissa Äänekosken Kos-Kei:n Markku Tuominen keskiarvolla 240,50.

Ensi vuoden helmikuussa jatketaan.

Kaikille veteraanikeilaajille Hyvää ja Rauhallista Joulua toivottaen

Jaakko Virkajärvi.