Miesten EM-kilpailujen joukkueosion toisessa erässä Ukraina teki jymypaukun keilaamalla erän kärkituloksen 3030 ja sillä ollaan kokonaistilanteessa toisella sijalla. Ruotsi ja Italia olivat vielä kärkimaat ennen viimeistä sarjaa, mutta kolmas sarja jo tuttuun tapaan meni pelaamattomaksi. Italia romahti 864 tuloksella yhdeksännelle sijalle. Ruotsin peli sekosi myös ja 916 pudotti naapurimaan neljänneksi 11 pistettä kolmantena olevan Suomen taakse. Huomiseen kolmen viimeisen sarjan blokkiin kärkimaana lähtee Suomen erässä pelannut Hollanti.

Jarno Lahti pelasi myös toisessa erässä ”buusterina”. Vaikeaa oli myös hänellä ja 532 tekee selviytymisen nyt 24 parhaan mastersin finaaliin haastavaksi.

Muun muassa Ballmaster Openin tammikuussa voittanut Jarno Lahti kertoi EM-kilpailujen haastavista olosuhteista ja pelaamisesta seuraavaa;

– Ainakin itsellä tuntuu, että pallot lukee aikaisin rataan kiinni ja kun on näin pitkä hoito, niin breikki on niin ylhäällä. Se, kun pikkaisenkin karkaa ulospäin, niin siellä ei ole enää minkäänlaista palautusta ja kun pallot on niin aikaisin kiinni radassa ja pikkaisen siitä sisäkautta, niin se kääntyy saman tien. Ei oikein ole semmoista väliä mihin heittää. Luulen, että kun nuo ranskalaiset pelaa niin paljon ylempää ja saavat niin pitkää irrotusta ja sen seurauksena saavat pallon puhtaasi alkupäästä läpi. Myös breikkiin tulee näin isompi tila.
Itsellä on vähän toi irrotus niin vaihteleva, että se ei oikein mätsää keliin tällä hetkellä millään tavalla, pallot eikä heitto. Haastavaa.

All eventiä on jäljellä vielä huomisen joukkuepelin kolme viimeistä sarjaa. Tilanne 21/24 pelatun sarjan jälkeen (24 parasta keilaajaa etenee lauantain mastersin finaaliin);

1. Gaetan Mouveroux Ranska 4583
2. Valentin Saulnier Ranska 4542
3. Maxime Dubois Ranska 4520

5. Tomas Käyhkö 4427
10. Juhani Tonteri 4252
12. Luukas Väänänen 4225
26. Rami Mukkula 4156 (-8 rajasta)
33. Niko Oksanen 4115 (-49 rajasta)
44. Jarno Lahti 4055 (-109 rajasta)

Perjantaina pelataan joukkueosion toiset kolmen sarjan blokit. Aamulla klo 9.00 alkaen pelaavat sijoilla 19-eteenpäin olevat joukkueet sekä vaihtopelaajat. Suomen valmentaja Juha Immonen ei ole suorittanut vaihtoa, joten Jarno Lahti pelaa myös tässä erässä.
Klo 14.30 alkavassa erässä pelaavat 18 parasta maata, Suomi mukaan lukien.

Semifinaalit pelataan klo 19.45 alkaen ja finaali klo 21.25

EM-kilpailujen aikataulu

EM-kilpailujen sivustolle

Live Streaming

Online Scoring

Tulokset

 

Sami Järvilä