PWBA-kiertueen USBC Queens kilpailun toinen karsintablokki keilattiin eilen perjantaina Las Vegasissa.

Toinen blokki osoittautui haastavaksi Peppi Konsterille, kun hän keilasi eilen burn olosuhteella eli pelatuilla radoilla. Pepin viiden sarjan tulos oli 949 ja 10 sarjan jälkeen yhteistulosta on 2048 ja sijoitus 130. Eroa rajaan on 124 pistettä.

– Eihän se nappiin mennyt. Eka ratapari johti aika paljon harhaan siitä mitä muualla oli, niin toisen sarjan 150 tipauttikin aika alas. Taas oli myöhemmin saumaa isoillekin sarjoille, mutta joko keilat ei kaadu tai itse heittää pieleen. Aika mega pelin tarvitsisi nyt vikaan blokkiin että olisi saumaa vielä jatkoon, kommentoi Peppi.

Kärkipaikkaa pitää tällä hetkellä Jordan Snodgrass yhteistuloksella 2443. 300-sarjoja nähtiin lisää blokissa ja tekijät olivat Sarah Klassen, Seo Yeon Ryu ja Desiree Buchert.

Kolmas ja viimeinen karsintablokki pelataan tänään ja Peppi aloittaa klo 19 Suomen aikaa. A-ryhmä pelaa fresh olosuhteella eli hoidetuilla radoilla. Kilpailuja voi seurata BowlTV:n kanavalta.

BowlTV

Tulokset

PWBA:n kilpailusivut

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: Henri Havusela